30.12.05

Kissa pöydälle

Työelämän paineet ovat kasvaneet merkittäväksi kansanterveysriskiksi.
Mutta mitä nämä työelämän paineet todellisuudessa ovat, mikä aiheuttaa painetta omassa työssäsi? Tuleeko paine itsestäsi, talon johdolta, työtovereilta, asiakkailta? Onko töitä liikaa? Vaaditaanko sinulta liian vaikeita työsuorituksia? Onko työpaikkasi ilmapiiri huono? Joudutko työssäsi ahdistelun kohteeksi? Onko sinulla alituinen epävarmuus työpaikastasi? Mikä tai kuka aiheuttaa paineita sinun työssäsi?
Miten paineet ovat elämääsi vaikuttaneet?
Miten sinä sääntelet paineitasi? Makaatko sohvalla vapaa-aikasi? Rentoudutko oluttuvassa vai lenkillä? Sairastutko viikonloppuisin? Alkaako vuosilomasi univelan lyhennyksellä?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Työuupumus on salakavalasti lähestyvä olotila. Itselläni on jo toinen kerta kun se iskee minuun.

Kummallakin kerralla on ollut takana tiivis työputki. Paljon ylipitkiä työpäiviä takana. Lopuksi tarvitaan vain pieni ärsyke ja itselläni molemmilla kerralla sen lopullisen niitin ovat iskeneet hankalat asiakkaat.

Omalla kohdalla siis voin sanoa, että työtä on liikaa ja asiakkat ovat todella hankalia. Joskus mietin, että miksi asiakkaat ovat niin hankalia? Onko heidän pakko purkaa omaa pahaa oloaan valtion virkamiehiin. Miksi he eivät tilaa aikaa psykologille? En haluaisi leikkiä asiakkaille psykologia, koska sellainen en mielestä ole, enkä sellaiseen pysty.

Anonyymi kirjoitti...

Olin aikaisemmin Keniassa lähetysjärjestön palveluksessa. Paineita oli enemmän kuin nykyisin suuressa kansainvälisessä tietoliikennefirmassa.
Syy on ehkä lähetystyön auttamisluonne: ehkä stressaavin esimerkki on kun Zairesta tuli pienlentokoneella tietokone seitsemältä illalla ja se piti saada korjattuna paluumatkalle seitsemäksi seuraavana aamuna. Tiesin hyvin että raamatunkääntäjä oli tehnyt matkaa kylästään lentokentälle 5 tuntia, ja odotti tietokonettaan seuraavaksi aamuksi. Muuten voisi mennä yksi tai kaksi kuukautta ilman tietokonetta... No onneksi sain sen kuntoon.
Minulle (ja muillekin) eniten paineita tuottaa hankalat ihmiset, varsinkin lahjakkaat psykopaatit, niitä on tietty prosentti aina joka paikassa, oli työyhteisö mikä tahansa.
Hesarissa on ollut kirjoituksia työpaikoista, eräänlaisita kiivastahtisista hullunmyllyistä, ja meidän osastolla olevat ihmiset sanovat että kuvaus on kuin juuri meiltä.
Nykyisin puhutaan stressistä, mutta kun olen miettinyt sitä, niin stressiähän on olut aina. Kivikaudella keräily-metsästystaloudessa ruuan saanti ei olut varmaa, ja petojakin täytyi varoa. Viime vuosisadalla oli muutama sota jne. Miten ihmiset selvisivät ilman kriiisiapua?
Varmaan kaikki ei selvinneetkään, mutta silloin oli kaski tekijää: ensinnäkin usein toistuva pakkoliikunta (esimerkiksi ruuanlaitto ja lämmitys olivat kaupungissakin melkoisia fyysisiä suorituksia) ja toiseksi kristillinen usko tai ainakin muodollisesti kristillismielinen yhteiskunta.

Anonyymi kirjoitti...

Itse lisäisin listaan vielä sosiaaliset suhteet. Eipä käy kateeksi esim. ruuhka-Suomeen muuttaneita nuoriapareja, joilla on pikkulapsia. Ei heillä ole ketään, jolta saisi apua tai tukea. Sukulaiset ovat ties missä kaukana, ystävät ovat samassa asemassa, naapurit ja tuttavat jne. pitävät välimatkaa - niin kuin isoissa ja ahtaissa kaupungeissa on tapana. Siinäpä olet sitten yksin työ- ja urapaineiden ja perheasioidesi kanssa. Ja puolisosi samassa liemessä. Ei ihme, että asiat alkavat herkästi mennä metsikköön.

Toista oli ennen. Tuntui, että ihmiset kannattelivat toisiaan enemmän joskus ennen tätä yliyksilöllisyyden aikaa. Heikkoa autettiin, vanhan tädin asiat hoituivat samalla kuin omatkin, naapurin poikaviikaria ojennettiin pihalla omien lapsien ohella. Vai onko tämä vain katteetonta "vanhojen hyvien aikojen" haikailua?

Itseäni vähän kiusaavat ajan muotitermit. Tuntuu, että nyt on muotia puhua psykopatiasta. Yhdellä ja toisellakin on psykopaatti pomona, puolisona, ystävänä jne. jne. Kuitenkin käsittääkseni kyse on tiukasti määritellystä psykiatrisesta diagnoosista. Useilla varmaan täyttyvät jotkin psykopaatin tunnusmerkit, mutta luulisin että harvemmalla kaikki. Tuskin niitä "oikeita psykopaatteja" kovin tiheässä on.

Kannattaa lukea Juha Siltalan maanmainio Työelämän huononemisen lyhyt historia. Itse sain siitä oivalluksia, missä mennään ja miksi. Tosiasia on, että yrityselämän ja kärsimättömän tuottoa hakevan pääoman opit ovat tunkeutuneet myös julkiselle, järjestö- jne. sektorille. On projekteja, kehittämishankkeita, tulospalkkausta, auditointia, arviointia, konsultteja, benchmarkkausta, strategiaprosesseja, visioita ym. ym. Missä näiltä enää säästyisi? Eipä ihme, että monikaan ei ehdi tai jaksa paneutua varsinaisiin töihinsä. Sitä surullisempaa, jos satut olemaan asiakastyössä. Jos ihmettelet kehityskulkua ääneen, olet änkyrä muutosvastarintainen "liian vanha" työntekijä.

Anonyymi kirjoitti...

Aika kuormittava tekijä nykyään on työ- ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen. Kännyköiden, kannettavien, sähköposti- ja internetyhteyksien aikaan me olemme kaikki kaiken aikaa kaikkialla kaikkien tavoitettavissa, myös työnantajan. Työporukassa vietetyistä illanvietoista ja erilaisista koulutus- tai "koulutus" -risteilyistä on tullut lähes pakollisia ("tiimihengen nostattamiseksi"). Olen itsekseni ihmetellyt, kuinka vähin äänin ne on hyväksytty maan tavaksi, melkein odotetuiksi. Minusta tuntuu, kuin meitä oltaisiin huijattu. Emmekö arvosta vapaa-aikaamme? Tarkoitan vapautta viettää aikaa itse valitsemassamme paikassa itse valitsemiemme ihmisten kanssa. Olen itse kieltäytynyt lähtemästä toukokuussa suorittamaan oettajan pakollista VESO -koulutusta (6 h) kahden päivän koulutusristeilylle ja kysynyt vaihtoehtoista mahdollisuutta suorittaa kyseinen koulutus. Rehtori myönsi, että hänet yllätti vauhtisokeus, kun kahdessakin eri ryhmässä kaikki olivat innoissaan risteilyajatuksesta, mutta lupasi vaihtoehtoa. Ehdotankin kapinaa joka kerran, kun vapaa-aikaamme puututaan. Työaikalakiin voi tutustua verkossakin (Kirsi voi etsiä; olen jo unohtanut, mistä sen löysin).
Yritysmaailman toimintatapoja läheltä seuraavana (puoliso siellä töissä) tuntuu, että niin kauan kuin liikoja töitä puretaan omaa työaikaa venyttämällä, ei mitään muutosta tapahdu. Miksi tapahtuisikaan? Halvempaa se kai firmalle on maksaa ylityötunteja (jos niitä nyt yleensä maksetaan) kuin palkata lisää työntekijöitä. Missä on korkeakouluinsinöörien ammattiliitto? Kiinnostaako teitä ollenkaan jäsentenne hyvinvointi? Ymmärrän minäkin, joten pitäisi ammttiliitossakin ymmärtää, että yksittäisen työntekijän on yrityspuolella vaikeampi kapinoida esim. työajasta kuin meidän kuntaihmisten, kun yrityksiä menee Kiinaan ja konkurssiin tihenevään tahtiin.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kuormittava asia nykytyöelämässä on työajan ja vapaa-ajan rajan hämäryminen. Kännykkä, kannettava, sähköposti ja internetyhteydet takaavat, että kaikki ovat kaikkialla kaiken aikaa kaikkien tavoitettavissa, myös työnantajien. Lisäksi erilaisista työporukan illanvietoista, koulutus- ja "koulutus"risteilyistä on tullut maan tapa ("tiimihengen nostattamiseksi" tietysti), jopa ihan odotettuja juttuja. Olen pitkään ihmetellyt tätä. Miten meitä näin on päästy huijaamaan? Eikö vapaan ajan vietto itse valitsemassamme paikassa itse valitsemiemme ihmisten kanssa ole paljon antoisampaa?

Kieltäydyin itse osallistumasta opettajan pakolliseen VESO -koulutukseen (6 h koulutus), joka järjestetään kaksipäiväisen risteilyn lomassa ensi toukokuussa, ja kysyin vaihtoehtoista mahdollisuutta suorittaa kyseinen koulutus. Rehtori myönsi, että häneen oli iskenyt vauhtisokeus, kun kahdessakin eri työryhmässä kaikki olivat olleet niin innostuneita risteilyideasta, ja lupasi vaihtoehtoa. Kannustankin aina kapinaan, kun vapaa-aikaamme puututaan! Työaikalaki löytyy netistäkin (Kirsi voi kertoa tarkemmin; se on näissä nettiasioissa hyvä!).

Yritysmaailmaa läheltä seuraavana (puoliso siellä työssä, huokaus!) ihmettelen koko hommaa. Kaikki tuntuvat tekevän ylitöitä. Kun lisääntyvää työmäärää ja supistettuja resursseja (koulumaailmassakin oppii kapulakieltä!) kompensoidaan omaa työaikaa venyttämällä, ei varmasti tapahdukaan mitään muutoksia. Miksi tapahtuisi? Ylitöiden korvaaminen on minunkin ymmärrykselläni mille tahansa yritykselle halvempaa kuin uusien työntekijöiden palkkaaminen. Vaikka meillä kotona ja varmaan monessa muussakin kodissa kiehuu, niin pakkohan tosiasiat on tunnustaa: työnantajalla on paljon vahvemmat aseet (yt -neuvottelut aina sopivin välein, Kiina -ilmiö, työttömiä jonossa oven takana,...). Hei, teettekö te mitään siellä korkeakouluinsinöörien ammattiliitossa?

Jotain hyvää on kuntapuolellakin, kun ei joka kapinasta oma pää joudu vadille, vaikka kaikenlaiset tulospalkkaukset ja kokonaistyöajat ja uusien visioiden ja missioiden muotoilut uhkaavatkin viedä työniloa... Ja työnilo kai nimenomaan olisi paras työuupumuksen ehkäisijä.

Meidän isät vai olivatko jo isoisiä taistelivat meille työaikalain. Kai se vielä on teoriassa niin ja ihmisillä muka liikaakin vapaa-aikaa, mutta aika epätasa-arvoiselta se välillä näyttää. Pelastakaa siis liikaa työllistetyt ja antakaa työtä liian vähän työllistetyille. Eikö silloin olisi kaikilla mukavampaa?
(Älkääkä vaan sanoko, että en ole ensimmäinen, joka on keksinyt tällaisen ratkaisun ongelmaan...)

KirsiMy kirjoitti...

Niinpä, työ- ja vapaa-aika sekoittuvat itsellänikin kovin helposti, kun teen pääasiassa kotona töitä ja töitä on toisinaan paljon (sitten taas ei). Free ja yrittäjä saavat kuitenkin itse tahdittaa aikaansa aivan toisella tavoin kuin palkkatyöläinen. On toista olla omaksi hyväkseen tavoitettavissa ja toista olla ilman korvausta kokoaikaisesti (vaikka muodollisesti työaikalain puitteissa).
Jatketaan keskustelua.
Anteeksi, että kommenttien julkaiseminen viivästyi. Olin unohtanut moderoinnin päälle. Tästä lähin kommentit tulevat heti näkyviin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli sitten oikein kahteen kertaan toi kommenttini työajan ja oman ajan hämärtymisestä, kun oli unohtunut se mikäsenytolikaan päälle...

KirsiMy kirjoitti...

Voit kyllä ottaa itse pois toisen kommenttisi, jos tahdot. Valitset vain roskiksen ja vakuutqat palvelulle, että olet tosissasi. ;)