Työterveyshuollossa ja terveyskeskuksissa puurtavat lääkärit ovat arvostuksen aallonpohjassa. Perusterveydenhuollon työ on vaativaa, jopa siinä määrin vaativaa, että nuoret lääkärit eivät tahdo uskaltautua sellaiseen vastuunottoon.
Kun tänään vihdoin ehdin lukea uusinta Duodecim-lehteä, löysin Kirjeitä ja mielipiteitä -palstalta Asikkalan terveyskeskuksen ylilääkärin, yleislääketieteen erikoislääkäri Eino Luostarisen mielenkiintoisen näkökulman, joka mielestäni ansaitsee laajempaa julkisuutta.
Yleislääkärit ja työterveyslääkärit ovat olleet ja tulevat olemaan se kollegajoukko, jonka ammattitaidon varassa on maamme kansantautien eli diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, tuki- ja liikuntaelinsairauksien, masennuksen ja dementian oikea diagnoosi ja hoito kunnissa ja kaupungeissa. Nämä perusterveydenhuollon monitaiturit sovittavat yhteen eri spesialisten suunnittelemat hoidot, he koettavat välttää polyfarmasiaa miettimällä, mitä niistä kuudesta tai kymmenestä hienosta ja kalliista lääkkeestä potilas ehdottomasti tarvitsee tai mihin hänellä kenties ei taloudellisista syistä ole varaa.
Duodecim on kunnianarvoisa 125-vuotias lääkäriseura, joka tuottaa paljon hyvää tietoa kansalle, medialle ja lääkärikunnalle.
Vaikka itse toisinaan joudun kirjoittamaan kriittisiä juttuja perusterveydenhuollon rakenteiden romahtamisesta, en lakkaa ihailemasta sankarilääkäreitä, jotka terveyskeskustasolla jaksavat kurjistuneista rakenteista huolimatta auttaa ihmisiä, jotka ilman heidän apuaan jäisivät tuuliajolle. Vasemman korvan spesialisteista tai geeniterapeuteista ei meille ole mitään hyötyä ilman tukevaa perusterveydenhuoltoa. Itsestäni vaikuttaa siltä, että terveydenhuollon ylärakenteissa kärsitään vakavaa kokonaisnäkemyksenpuuteanemiaa.
4 kommenttia:
Kunpa tk-lääkäreillä arvostus näkyisi myös palkassa! Olen ollut omaani tyytyväinen, samoin myös hänen sijaiseensa.
Niin, palkassa ja työoloissa saisi arvostus näkyä. Terveyskeskukset eivät ole aina ihanteellisia työpaikkoja, pelkään. Työyhteisöt ovat henkilökuntapulan ja epätyypillisten työsuhteiden tähden kovilla ja asiakkaat, jotka eivät saa tyydyttävää hoitoa, saattavat olla kiukkuisia.
Ehkä olen väärässä.
Se etu terveyskeskustyössä kuitenkin mielestäni olisi lääkärille, että ne tarjoavat säännöllisen päivätyön toisin kuin sairaalat.
Kirsi,
Olet oikeassa. Kiukkuiseksi on käynyt tämäkin asiakas, jonka seuranta ja hoito on siirretty omalääkärille. Nämä sitten vaihtuvat jatkuvasti ja koko kalliiksi käynyt hoitotiimikokouksiakin vaatinut systeemi ei pääse toimimaan. Paperilla hyvä, mutta käytännössä ei toimi. Näistä olen kirjoittanut enemmän siellä vuodatuksen puolella.
Ymmärrän kyllä hyvin, että ihana omalääkärini lähti äitiyslomalle ja opiskelemaan lisää, mutta en oikein ymmärrä, miksi hänen sijaisensa viipyvät vain muutaman kuukauden kerrallaan. Onko se palkasta kiinni?
Olisi mukava, kun vihdoin loisivat toimivan systeemin, josta myös potilas hyötyisi.
Tuo Luostarisen esiintuoma hoitojen yhteensovittaminen on yksi tärkeimmistä näkökohdista, kun potilaat ovat usein monisairaita.
Toinen rakenteellinen ongelma, joka ainakin Helsingissä on päästetty pahaksi, on hoidon jatkuvuuden puute: potilas joutuu perusterveydenhuollossa joka kerta aloittamaan alusta, vaikka hänellä olisi väestövastuulla toimiva omalääkäri. Edes lääkärin säilyminen ei täällä takaa jatkuvuutta terveyskeskuksessa, sillä mitään seuraavaksi sovittuja tapaamisia ei esimerkiksi reumapotilaalla, astmapotilaalla tai rintakipupotilaalla ole. Järjestelmä on potilaan kannalta sen verran kökkö, että veikkaanpa, että hoidot usein jäävät kesken ja diagnoositkin jäävät tekemättä, vaikka kaupungin terveysjohto selittää seminaareissa, että "ihmiset paranevat jonossa".
Omassa terveyskeskuksessani puhelinvastaaja kehottaa hyvinkin hanakasti hakeutumaan päivystysvastaanotolle. Lasten terveyskeskuspäivystys toimiikin mielestäni asiantuntevasti ja hyvin, mutta ainakin Malmin sairaalassa avun saanti on joskus arpapeliä. Päivystykseen lähetetään paljon sellaisia ihmisiä, jotka voitaisiin hoitaa terveyskeskuksissa, jos kaupungin terveydenhuolto olisi organisoitu potilaslähtöisesti eikä suoritekeskeisesti.
Lähetä kommentti