26.3.07

Mitä pienempiä hiukkasia, sen pahempi


Pienhiukkaset ovat terveydelle haitallisia. Näin keväisin katupöly kiusaa monia astmaatikkoja ja muita herkkiä ihmisiä. Paha kyllä myös puut kukkivat ja niiden siitepölyille allergiset ovat kovilla.
Katupölyn hiukkaset ovat onneksi kuitenkin enimmäkseen suuria ja ne jäävät ylähengitysteitä ärsyttämään. Tällainen pöly saa meidät yskimään, aivastelemaan ja nuhaisiksi.
Karkeat hengitettävät hiukkaset menevät keuhkoputkiin ja pienhiukkaset vielä syvemmälle elimistöömme, keuhkorakkuloihin saakka. Erittäin pienet hiukkaset, ultrapienet, tunkeutuvat keuhkorakkuloista verenkiertoon.
Hiukkaspitoisuuksien kohoaminen lisää hengitys- ja sydänoireita. Se voi myös sairastuttaa, jopa tappaa.
Katalysaattorit eivät ole poistaneet pienhiukkasongelmaa liikenteestä, itse asiassa päinvastoin: katalysaattorit suodattavat isommat partikkelit pois pakokaasusta ja jättävät pienhiukkasille paremman mahdollisuuden tunkeutua syvemmälle keuhkoihin ja verisuonistoon. Huh huh.
Sama koskee puun pienpolttoa. Siitä huoneilmaan vapautuu haitallisia pienhoukkasia, jotka ovat erityisen vaarallisia pienille lapsille.
Olisi siis terveyden kannalta suotavaa, että energiantuotannon ja liikenteen päästöihin uhrattaisiin tutkimusresursseja.

Edit. klo 19.54 Erikoistutkija Raimo O. Salonen: Puun pienpolton terveyshaitat.

10 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Tuo puun pienpoltto tuntuu oudon vaaralliselta. Tarkoitatko esim. takkoja, jotka ovat yleistyneet pientaloissa viime vuosina?

KirsiMy kirjoitti...

Liisa, kyllä se voi niitäkin tarkoittaa. Takan pitää vetää kunnolla ja siinä pitää polttaa kuivia polttopuita.
Pahin ongelma on kuitenkin kehitysmaissa.
Pistän tähän yhden linkin (ensiksi löytämäni) asiaan:
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/11.elokuu/who3200.htm

KirsiMy kirjoitti...

Liisa, laitoin kuitenkin tuohon postaukseen paljon paremman linkin. Sieltä löytyy hyvää tietoa. Lisää hyvää tietoa löytyy WHO:n sivuilta, mutta yritän muistaa kaivella sitä, kun ennätän :)

dallis kirjoitti...

Ajankohtainen postaus näin keväisen katupölyn vuoksi.

Puun pienpoltosta en olisi niin hirvittävän huolissani näin harvaan asutussa maassa, eli hyvin vetävä piippu levittää kyllä savun riittävän laajalle alueelle. Poikkeuksena tietenkin afrikan/intian/kiinan -malli, jossa kivihiiltä/jätettä poltetaan avotulella sisätiloissa, näin ei tosin juurikaan Suomessa tapahdu.

Liikenteen pienhiukkaset on vähän ongelmallisempi juttu. Varsinkin tähän vuodenaikaan pk-seudulla ilmanlaatu on pahimmillaan erittäin huono.

Eli oma mielipiteeni on että ei tarvitse lopettaa puiden polttoa pienhiukkasten takia.

Rita A kirjoitti...

Kuule, astmasta tuli mieleen kysyä, oletko lukenut mitään tutkimuksia joissa olisi keksitty yhteys astman ja mielenterveyden välillä?

KirsiMy kirjoitti...

Tarralappuja, en minäkään yritä ehdottaa puun pienpolton lopettamista, mutta mielestäni sen ongelmista on hyvä olla selvillä... Täällä Helsingin laitamilla omakotialueella ainakin ajoittain huomaa, että joidenkin talojen tulisijoissa poltetaan muutakin kuin kuivaa, puhdasta puuta.

Rita, kyllä. Tai siis olen kuullut joitain esityksiä asiasta. Kaivelen niitä, jahka ennätän ja postaan asiasta.

dallis kirjoitti...

Kirsi.

Esitin vain oman mielipiteeni. Pidin jutustasi paljon. Hyvää työtä btw, tällaisia informatiivisia blogeja on mukava lukea.

KirsiMy kirjoitti...

Tarralappuja, siis niinhän se on kuin kirjoitat: nimenomaan liikenne on ongelmallinen, nimenomaan.
Olen samaa mieltä siitä, että Kiinassa, Afrikassa ja muualla, missä ruokaa valmistetaan sisällä olevilla tulisijoilla, tämä ongelma on ihan toisissa mittasuhteissa ja siellä sisäilman epäpouhtaudet ovat tilastoitavissa oleva kuolinsyy.
Asioilla vain tuppaa olemaan niin monta puolta, että kun joku alkaa vaihtaa ajatuksia, on mukava jatkaa :)

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
KirsiMy kirjoitti...

Tuota noin, haittasivustolinkkien pelossa poistin yhden viestin. Jos suosittelette tässä verkkolehdessä jotain linkkiä, laittakaa omat tietonne esiin.
Sallin periaatteessa anonyymin kommentoinnin, sillä on paljon asioita, joistsa kaikki eivät tahdo kertoa nimellään, mutta nämä linkit ovat toinen juttu.