26.4.07

21 vuotta Tsernobylin onnettomuudesta

Lämmin kevätsade valui kasvoille 21 vuotta sitten. Sen myötä radioaktiivinen saaste laskeutui luontoon. Kesällä 1986 tuholaiset eivät vaivanneet sadonkorjaajaa.
Säteilyturvakeskus seuraa Tsernobylin onnettomuuden vaikutuksia edelleen.

Edit. klo 11.45 Löysin EU-selvityksen Tsernobylin onnettomuuden vaikutuksesta elintarviketilanteeseen. Selvitys on vuodelta 2003. Siinä muistutetaan, että radioaktiivisen caesiumin puoliintumisaika on 30 vuotta, joten petokalat, metsämarjat ja sienet ovat edelleen ongelmallisia, samoin saastuneilta alueilta tuotavat elintarvikkeet.

Kuva on Helsingin Yliopistomuseo Arppeanumista ja kertoo poliittisen 70-luvun aatemaailmasta.

2 kommenttia:

Outolintu kirjoitti...

9-vuotias poikani oli koko illan pyöräilemässä onnettomuuden jälkeisenä tiistaina. Silloin satoi.
Pari vuotta sitten hän sairastui imusolmukesyöpään. Asiantuntijat sanoivat, ettei Tsernobylillä ole yhteyttä tähän tautiin, mutta miksi esimerkiksi Ähtärissä sateessa pelanneesta koululuokasta neljä sairastui samaan tautiin?

KirsiMy kirjoitti...

Outolintu, surullista.

Hyvä ystäväni muutti tuona sateisena päivänä. Emme tienneet vielä silloin onnettomuudesta. Monesti olen miettinyt, miten paljon radioaktiivista saastetta hän kotiinsa sai tuon sateen myötä.

On vaikea uskoa kuvailemiisi asiantuntijalausuntoihin. Yleisesti arvioitiin syöpien lisääntyvän onnettomuuden seurauksena. Muistako, missä olet noihin asiantuntijalausuntoihin törmännyt?

Esimerkiksi kilpirauhassyövän lisääntymisestä juuri tuon onnettomuuden tähden on juuri näinä päivinä puhuttu.
Viime viikolla tutustuin ihmiseen, joka on sairastanut kilpirauhassyövän muutama vuosi sitten.