15.6.07

Uskomuksia ja tieteellistä näyttöä laihduttamisesta

Sydämen verkkolehdessä 3/07 on ravitsemusterapeutti Tuija Pusan kiintoisa juttu laihdutukseen liittyvistä uskomuksista ja tieteellisestä näytöstä.
Pusa on Sydänliiton ravitsemusterapeutti.

4 kommenttia:

Enni kirjoitti...

Tuo Tuija Pusan teksti oli täyttä asiaa. Olen itse kärsinyt bulimian tyyppisestä syömishäiriöstä, joka edelleenkin stressaavissa tilanteissa oireilee, vaikka varsinaista diagnosia en sillä nimellä ole ikinä saanutkaan. Psykiatrini on kai halunnut säästää minut joltain... :)

Olen saanut kuitenkin apua nimenomaan painonhallintaan (ja myös -pudotukseenkin, -14 kg,) puolitoista vuotta sitten Painonvartijoilta. K

yse on painonhallinnassa (väärin)opittujen syömistapojen muuttamisesta, ja muutos vaatii tahtoa ja motivaatiota. Ymmärrän siksi, miksi ihmedieetteihin on niin helppo sortua.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Niin, Enni, juju on tosiaan siinä, että kertarysäykset johtavat yleensä jojoiluun: paino saattaa pudota merkittävästikin; tosin joskus ihmisen terveyden kustannuksella ja vähitellen laihduttaja sitten saavuttaa laihduttamista edeltäneen olotilansa ja enemmänkin.
On mukava kuulla, että olet saanut apua nimenomaan päivittäiseen, arkiseen elämänmenoon.
Onko sinulla tietoa siitä, miten painonhallinnan ongelmat ovat psykiatrien hanskassa?

Enni kirjoitti...

Juuri näin.

Oman rajallisen kokemukseni perusteella sanoisin, että erityyppiset häiriöt kyllä osataan diagnosoida. Psykiatrin tarjoamat apuneuvot ovat kuitenkin ainakin minun kohdallani rajoittuneet terapiaan. Ajatus Painonvartijoiden oppien hyödyntämisestä oli sekä itseni että terapeuttini. Törmäsimme nimittäin tilanteeseen, että tarvitsin nimenomaan käytännön työvälineitä uusien syömistapojen opetteluun (ruuan pistearvot, ruokapäiväkirja). Pelkkä ongelman taustalla olevien tunteiden käsittely ei minun kohdallani riittänyt, joskin sekin toki on tärkeä osa toipumista.

Oman kokemukseni mukaan nimenomaan tässä olisi sarkaa peruspsykiatrian puolella: miten päästään pelkästään ongelmien toteamisesta ja diagnosoimisesta siihen, että osataan tarjota oikeita ja sopivia käytännön apuvälineitä ongelmien kanssa kamppaileville? Ainakaan tavallisella psykiatrian osastolla minua ei ole osattu juurikaan tässä(kään) asiassa auttaa, valitettavasti. Esim. syömishäiriöklinikalle ei ole kaikilla kuitenkaan mahdollista päästä eikä sellaisia palveluja ole edes tarjolla laajalti ympäri maata.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Kiitos arviostasi, Enni. Se vahvistaa käsitystä, joka minulle on muodostunut tilanteesta. Psykiatrien ja terapeuttien tarve on maassa huutava eikä monesta syystä kasvaviin ja monimutkaisutuviin syömisongelmiin löydy oikein mistään osaavaa, moniammatillista apua.
Itsestäni tuntuu, että koululaitoksien terveydenhuollon "säästöt" ja palvelujen epätasa-arvoinen jakaantuminen ovat pahentaneet nuorten ongelmia.
Ulkonäköpaineita suolletaan jokatuutin täydeltä ja nämä paineet kuunnataan ymmärtämättömästi myös lapsiin ja nuoriin. Alakoululainen sukulaistyttö, joka on ollut vähän pyöreä, ei lihava, sai koululääkäriltä ohjeen: "Älä ota lisää ruokaa." Terveydenhuollon ammattihenkilöstö, varsinkin lasten ja nuorten parissa työskentelevät ihmiset, tarvitsevat välttämättä koulutusta painonhallinnan ja psyyken yhteyden perusasioista.