30.8.07

Kansalaisjournalisti sairastui

Mitäpä ei vastuuntuntoinen kansalaisjournalisti tekisi, kun blogeissa kirjoitetaan, ettei kansalaisjournalismia ole ollenkaan tai että se on heikkolaatuista.
Mari Koo ei ottanut itseensä – vastoin Teppo Moision ennakointia siitä, miten reagoidaan – vaan sairastui umpisuolentulehdukseen ja teki siitä reportaasin Mieto marinadi -blogiinsa.

7 kommenttia:

Tarjuska kirjoitti...

Kävin lukemassa tuon kyseisen postauksen. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinenkin. :)

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Taidankin laittaa omiin tageihini osaston "sairaskertomuksia" niin saa johonkin koota linkkikokoelmaa, jos muutkin innostuvat Marin Koon esimerkistä. Sinullahan aina välillä on ollut myös noita kuvauksia... Voisin niitäkin kaivella linkkeihin.

Tarjuska kirjoitti...

Nämä tällaiset kertomukset toimivat hyvin vertaistukena muille samaa sairastaville ja voivat omalta osaltaan hälventää sairastumiseen liittyviä pelkoja ja ennakkoluuloja. Laitoin blogiini ilmoituksen kansainvälisestä Maksapäivästä, jota vietetään lokakuun eka päivä. :)

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Kirsi, hyvä idea, jos jaksat tagata sairaskertomuksia. En tosin tiedä, kuinka monta yhtä fanaattista sairaspedillään läppäriään naputtavaa kuin minä löytyy, mutta toivottavasti niitä kertyisi.

Kuten Tarjuska kirjoitti, niin vertaistuki olisi varmasti tarpeen monelle, niin potilaalle kuin omaiselle.

Ja sanottakoon nyt se, että minä ja Teppo olemme sillai kavereita, että heittoni hänen suuntaansa kansalaisjournalismista ovat vain heittoja :)

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Tarjuska, kokijan omat kertomukset ovat antoisia monelle osapuolelle. Uskon, että myös hoitajat, lääkärit ja terapeutit lukevat kiinnostuneina ihmisten kokemuksista. Jokainen meistä kokee asioita persoonallisella tavalla...

Mari Koo, luulen, että tekosi jää kyllä kansalaisjournalismin historiaan.
itsekin olen selkävaivaisena kirjoitellut sairasvuoteella blogiin, mutta sehän nyt oli vaiva, joka korjaantui ilman puukkoa.
Olen kirjoittanut noin kymmenen kertaa tämän kappaleen ja pyyhkinyt pois. Yritän muotilla sitä, että blogit sopivat joskus vertaistukeen, joskus eivät. Usein parhaan avun saa luultavasti potilasjärjestöjen omilta keskustelualueilta, mutta olen varma, että blogeistakin löytyy myönteisiä kokemuksia.
Jos sinun esimerkkisi, Mari Koo, rohkaisee muitakin kertomaan lääkärissäkäyntikokemuksistaan, saamme varmasti lisää sitä Teuvon kaipaamaa sisältöä kansalaisjournalismiin. En silti toivo, että hyvät bloggaajat sairastuisivat...
Ja siis Tepon kirjoittelusta: aina kannattaa vähän ärsytellä, jos vain itse sietää seurauksia, sillä mitenkä muuten asiat etenisivät.

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Laitoin tänään oman postaukseni tiedoksi YTHS:llä minut tutkineelle päivystävälle lääkärille (sain jo vastauksen häneltä) ja mailasin myös parille HUS:in tiedottajalle ja toivoin heidän välittävän erityisesti kiitoksiani eteenpäin. Toivon, että sitä kautta teksti menisi vähän laajemmallekin porukalle ja erityisesti niille, jotka kanssani olivat tekemisissä.

En nyt siitä tiedä, jääkö tämä kansalaisjournalismin historiaan, mutta ehkä edes joku tätä kautta osaa taas miettiä blogeja vähän laajemmalla tavalla. Vaikka tällä kertaa aihe toki pyöri mitä suurimmissa määrin oman navan ympärillä :)

Lääkärikäynnit ovat tietty kovin monelle sellaista tavaraa, ettei niitä ainakaan omalla nimellään haluaisi kertoa.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Niin, Mari Koo, vakavasti puhuen minun mielestäni Suomessa kansalaisjournalsimi on tosiaan tällaista verkonkutomista. Meitä on niin kovin vähän.
Oman navan ympärillä tapahtuva saattaa joka tapauksessa kiinnostaa muitakin ihmisiä. Näin ainakin itse olen ajatellut silloin, kun olen postannut jostain aiheesta, joka on tullut arjessa vastaan. Yleinen kiinnostavuus ehkä riippuu jossain määrin aiheen käsittelytavasta. itse kiinnostuin heti napakuvastasi ja vaikka en ole lääketieteen ammattilainen, arvasin, että ensin oli yritetty navan kautta tähystämällä.
Ja siis on erittäin totta, etteivät ihmiset yleensä tahdo kirjoittaa sairauksistaan yms omalla nimellään. Vaitonaisuus onkin viisautta työnantajan suuntaan, vaikka muuta väitettäisi. Olen juuri keskustellut jonkun kanssa, joka on Helsingin kaupungilla töissä. Huh huh. En suosittele avoimuutta työnantajan suuntaan.