31.8.07

Paukut potilaiden vai puitteiden parantamiseen

MTV3:n Jussi Erosen blogissa käydään vilkasta keskustelua potilastietojärjestelmien puutteista. Suosittelen muun muassa terveysasioista päättäville.
Yksi seikka, mikä itselleni valkeni, oli, että standardit pitäisi olla. Järjestelmän vaihtaminen on nykytilanteessa kallis juttu.
Ehkä terveystaloustieteilijätkin voisivat kohdistaa enemmän huomiota siihen, miten lopputuloksen kannalta tehokkaasti terveyshallinnossa rahoja käytetään ja miten kestävälle kehitykselle päätökset rakentuvat. Meilahden sairaala-aluetta katsellessani mieleen hiipii epäilys, tokko veroeuroni suuntautuvat kansanterveyden kannalta optimaalisiin kohteisiin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vastuu on kuitenkin aina ihmisellä. Vaikka järjestelmät olisivat ihan toimiviakin, viime kädessä ihminen annostelee lääkkeen.

Toinen juttu on se, että joka lafkassa on eri systeemit, jotka eivät pysty keskustelemaan keskenään.

Ja systeemit ovat niin hitaita, että lääkärin sijainen ei jaksa eikä ehdi selata potilaan tietoja hoitoratkaisuja tehdessään. Silloin kun asiakas eli potilas on tolkuissaan, hän voi kertoa itse sairaudestaan ja sen aiemmasta hoidosta, mutta aina ei niin ole.

Tietosysteemien tekijöitä puolustaisin sen verran, että he tekevät ohjelmia niiden tietojen perusteella, mitä ns. käyttäjät heille antavat, ja usein liian tiukkojen aikataulujen varassa.

KirsiMy kirjoitti...

Niinpä, Obeesia, järjestelmien tilaajien pitäisi itse olla sisällä siinä, mitkä ovat tarpeet. Ohjelmistoyritykset tietysti pyrkivät varmistamaan tulevaisuutensa, niitä ei vähimmässäkään määrin varmaan kiinnosta, sopiiko heidän järjestelmänsä yhteen kilpailijoiden luomien järjestelmien kanssa, miksi kiinnostaisi.
Menee tilaajien piikkiin, että suuri yhteensopivuusongelma on olemassa vielä tässä vaiheessa tietotekniikan kehitystä.

Halo Efekti kirjoitti...

Tuota yhteensopivuusasiaa olen minäkin ihmetellyt. Kaikki sairaanhoitopiirit ovat kilvan kehittäneet järjestelmiä millä ei ole mitään kontaktia muiden valmistajien järjestelmiin. Ymmärtääkseni IT-firmat ovat rahastaneet ja kaikenlaiseen puuhasteluun ja kehittelyyn on kulunut muutamakin miljoona eri puolilla Suomea.

Kaikki ovat lähteneet puhtaalta pöydältä ja tässä ollaan, järjestelmät eivät ole yhteensopivia. Tässä olisi pitänyt olla alusta lähtien valtakunnallinen koordinointi, nyt kunnat ja kuntaliitot puuhastelivat kaikki erillään.

KirsiMy kirjoitti...

Niin, Halo Efekti
ja Obeesia on lisäksi ihan oikeassa, kun sanoo, ettei se oli it-firmojen vika; nehän vain tekevät bisnestä. Tilaajien pitäisi pitää veronmaksajien puolia, ei silloin tarvitsisi rajoittaa hoitoonpääsyä tai korotella potilasmaksuja.