3.9.07

Kovat asenteet kertovat kuntatyönantajan arvoista

Palaan vielä ministeri Hyssälän ajatukseen siitä, että masennuspotilaat pitäisi saada nopeasti takaisin työelämään.
Kyseessä on juhlapuheretoriikka, joka ei vaikuta työnantajien asenteisiin.
Työelämässä täysin työkykyisiä ihmisiä sysitään iän tähden syrjään. Osittain työkykyiset ovat vielä paljon heikommassa asemassa.
Muuten: olen sitä mieltä, että paras olla kertomatta työnantajalle yhtään enempää sairauksistaan kuin on pakko.

21 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

"Muuten: olen sitä mieltä, että paras olla kertomatta työnantajalle yhtään enempää sairauksistaan kuin on pakko", sanoi Kirsi.
Täysin samaa mieltä. Sitä ei tiedä milloin tulee sellainen tilanne jossa työntekijät laitetaan lähtöjonoon. Sairaat lähtevät varmasti ensin.

Anonyymi kirjoitti...

Heh.. niin sekin pelko on ihan aiheellinen. Pitää vain todeta että näin tässä työpaikkani henkilöstösuunnitelmat ja reilussa 10 vuodessa pitäisi tuplaantua..
aika näyttää toteutuuko ja toisekseen.. kun lisää palkataan pitää olla hyvä syy vanhoista irtipääsyyn.. ja sairaus ei taida olla ainakaan virallisesti sopiva :D

Elegia kirjoitti...

Minäkin olen seurannut noita Hyssälän lausuntoja. Keskeinen viesti tuntuu tosiaan olevan (tilastojen siivouksen ohella siis: anteeksi kyynisyyteni), että masennuspotilaiden (tai työuupuneiden) ei haluta "loikoilevan" saikulla.

Osa varmasti masentuneista (jos ei ole vakava masennus) kykenisikin tekemään töitä ainakin jossain määrin, kenties vähennettyjä tunteja kuten minä.

Mutta kuinka monessa työpaikassa tämä edes olisi mahdollista? Ja kiinnostaako työnantajaa oikeasti sairaslomalaiset (muuta kuin rahallisessa mielessä)? Jos työyhteisössä esiintyy uupumusta, niin työnantaja voisi katsoa peiliin.

Olen samaa mieltä tuosta sairauksien kertomatta jättämisestä.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Halo, juuri tällaisiin juttuihin mielipiteeni perustuu. Samasta syystä olen neuvonut ihmisiä käyttämään muuta kuin työterveyshuoltoa, jos vain mahdollista.
Kaikki työnantajat eivät ole tietenkään tällaisia, mutta esimerkkejä on runsaasti.
Anonyymi, tämä näkemykseni perustuu vain keski-ikäisten ihmisten kanssa käymiini keskusteluihin ja erityisesti irtisanomistilanteissa pois potkittujen tai jollain muulla tavoin syrjään tönittyjen ihmisten sairaushistoriaan sen verran kuin niistä tiedän.
On toisenkinlaisia esimerkkejä, joissa työnantaja on rohkaissut työntekijää hoitoihin ja avunhakuun.
Niin kovaa taitaa pyrky eroon vanhoista tai vanhenevista työntekijöistä joissain työyhteisöissä olla, että asearsenaaliin kuuluu esimerkiksi painostus ja kiusaaminen, jotka ovat myrkkyä ihmisille, jotka ovat kärsineet aiemmin esimerkiksi masennuksesta. Seuraukset tällaisesta voivat olla musertavat.

Minä kyllä uskon ministerin kirkanostsaisuuteen – ja sehän tässä masentaakin: ministerillä ei ole kosketusta työnantajien asenteisiin.
Juuri näin, Elegia: osa masennuksen läpikäyneistä kuntoutuu työelämään, mutta ei sen koko stressaavuuteen kaikella painolla. Osa-aikaisiin hommiin ei pääse työntekijän ehdoilla. Vaikka osa-aikaisuuksia on tarjolla riesaksi asti, ne on räätälöity useimmiten työnantajien tarpeisiin.
Olen kanssasi samaa mieltä, Elegia: työnantajien pitää katsoa peiliin. Erityinen syy olisi, kun työyhteisössä tapahtuu itsemurha. Silti olen nähnyt, että esimerkiksi Helsingin kaupungilla työ jatkuu tiimin jäsenen itsemurhasta huolimatta ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Almamaria kirjoitti...

Ei työnantajalle tarvitsekaan kertoa, mutta kertomatta jättäminen tuskin vähentää oletettua työttömäksi jäämistä, jos joudutaan irtisanomaan ihmisiä. Sairauslomatodistukseen tulee diagnoosikoodi ja googlettamalla löytää koodiin lisäselvitystä.

Maria kirjoitti...

Huh-huh. Ehdottaisin, että kansanedustajat pakollisille kuukausittaisille palveluspäiville vanhainkoteihin ja sairasosastoille jne.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Tämä on kyllä totta, Almamaria, sairaslomatodistuksessa on diagnoosi. Diagnoosi ei silti kerro kuin diagnoosin. Usein kyse on painotuksesta. Työpahoinvointi ilmenee paitsi henkisenä pahoinvointina, usein myös fyysisinä oireina. Sairaslomaahan voi hakea vaikka kipeään selkäänsä tai kipeytyneeseen ranteeseen, huimaukseen, vatsavaivoihin...
Masennukseen voi hakea apua erikseen, jos nyt apua sitten on edes tarjolla.

En ole enää vakuuttunut, että olisi jotenkin työntekijän edun mukaista, että työnantaja tietää enemmän. Kun työnantaja joko joutuu irtosanomaan tai tahtoo irtisanoa esimerkiksi sairaita tai yli viisikymppisiä ihmisiä, se aina hakee syyt jostain. Näissäkin tilanteissa työntekijä varjelee minäänsä parhaiten sillä, että työnantajalla ei ole runsaasti aineistoa.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Niin, Maria, yhteys arkitodellisuuteen voisi tehdä hyvää vallanpitäjille.

Anonyymi kirjoitti...

Anna sanoo:

Minut on erotettu työstä masennuksen takia, en jaksanut viedä asiaa työoikeuteen enkä edes tiedä kuinka olisi käynyt, vastassa olisi ollut suuri lehtitalo. - Olen samaa mieltä teidän kanssanne.

Mutta Hyssälän kommenteista on tullut minulle myös pelkoa. Hän sanoi, että suunnitteilla on asiantuntijaryhmä. Ettei vain sitten vietäisi hoitomahdollisuuksia niiltä, jotka jo ovat eläkkeellä?
Sain käydä Hgin erään toimipisteen psyk.polilla. Lääkäriaikoja ei herunut, ja ryhmäkokouksessa lääkäri sanoi: Me hoidamme ja kuntoutamme heitä, jotka vielä ovat työelämässä. Te ette enää ole, joten teidän hoitonne on erilaista.

Kysyin onko tuo sosiaali-ja terveysministeriön suositus, johon hän: Ei ole, mutta se on käytännön tapa ja täällä noudatetaan sitä.

Jäin siis avopotilaaksi ja menin vähine rahoiheni yksityiselle.

Muuten avohoito tarkoittaa yl.että lääkkeitä saa roppakaupalla, mutta vähän hoitoaikaa. En suostu siihen.

Tässä mielessä tarkkaan Hyssälän toimia - onko se mitä hän ajaa, nyt olevista kunnallisista hoitoresursseissa joltakin osaa pois, vai puhuuko hän nyt pelkästään työterveyshuollosta?


Kovin hankalaa kun monet ministerit puhuvat vailla todellista näköalaa asioihin, joita nostavat esille. Heillä on puuttuvaa tai väärää tietoa.

Anteeksi, tuli hiemna sekava viesti. Hyvää päivää kaikille!

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Juuri niin, Anonyymi. Minusta on täysin vastuutonta työnantajalta, että työntekijä jätetään siinä vaiheessa, kun hän sairastuu. Masennus on siitä kova riesa, että se vie ihmiseltä aloitekyvyn; niinpä masentunut ihminen alistuu kohtaloonsa eikä tietenkään käy taistelemaan asemansa tähden. Mahdollisesti toivuttuaan hän sitten huomaa menettäneensä asemiaan, vaikka olisi säilyttänyt työpaikkansa. Jos ihmisellä on runsaasti rahaa tai rikkaita sukulaisia, hän voi hoidattaa itsensä työnantajan tietämättä terapiassa, mutta suurella enemmistöllä ei tätä mahdollisuutta ole, koska masennukseen parhaiten pureva hoito on hintavaa (lyhyellä perspektiivillä katseltaessa).
Olen huomannut, että tuo Hyssälän lausunto on herättänyt potilaissa pelkoa. Hartaasti toivon, että lähdetään kiltisti nyt siitä, että ministeriö puuttuu nykyiseen tilanteeseen, joka on mielestäni perustuslain vastainen: perustuslaki lupaa, ettei ketään syrjitä terveydentilan tähden. Jos edes tämä työelämän syrjivä käytäntö saadaan korjatuksi ja ihmiset saisivat vaikuttavaa hoitoa, kuntoutusta ja edes työelämässä periaatteessa mukana olevat masennuspotilaat saisivat asiallista kohtelua työmarkkinoilla, voisi sen kaiken remontoinnin jälkeen käydä kyselemään, haluaako joku eläkkeeltä töihin. Myös eläkkeellä oleville pitäisi antaa vaikuttavaa hoitoa ja kuntoutusta eikä valtiovalta saisi jatkuvasti pihistää näistä Kelan psykoterapiamäärärahoista. Olen hämmästellyt sitä ajatuksenjuoksua, joka menee niin, että joskus tulevaisuudessa aletaan hoitaa ihmisiä, jotka joskus menneisyydessä on jätetty hoitamatta. Näinhän sitä tehdään, eläkkeelle siirtyneet masennuspotilaat jätetään kolmannen sektorin varaan, vaille terapiaa, syömään pillereitä.
Toivottavasti Hyssälän työryhmä ei jälleen kerran rakenna koko systeemiä työterveyshuollon varaan; suuri osa suomalaisista, myös työntekijöistä, jotka ovat suurimmassa riskissä psyyken sairauksille, on tämän systeemin ulkopuolella ja systeemi sisältää juuri näitä intumiteettisuojariskejä työnantajaan päin, joista tuossa yllä keskustelussa on puhuttu.

Niin, puuttuvaa ja väärää tietoa on kai meillä kaikilla, myös ministereillä ja toimittajilla. Monesti huomaan oman tietämykseni rajat näissä keskusteluissa. Ja monesti huomaan, että tällainen julkinen keskustelu on tärkeä juuri siitä syystä, että kaikilla on mahdollisuus ilamista nähkökantansa. Niin saattaa asioiden hoito parantua, jos hyvää tahtoa ilmenee.

Enni kirjoitti...

Tuo on erittäin vaikea aihe tuo masennuspotilaan työelämään takaisin saaminen. Tietyllä tavalla sen ymmärrän, sillä itselläni on vakava masennus -diagnoosi ja monivaiheinen historia sen kanssa eläen.

Kuitenkin jokaisen sairauskertomus on aivan omanlaisensa ja oikeat johtopäätökset ja hoitotoimet tai työhön paluu on aina täysin yksilöllistä. Samat ratkaisut eivät siis sovi samanlaisina kaikille. Ainakin oman kokemukseni perusteella en itse maallikkona uskaltaisi suositella kenellekään yhtään mitään ratkaisua ilman asiantuntemusta ja kokonaistilanteen tietämystä.

Ihmetykseni aihe siis on, miten esimerkiksi ministeri voi tietää, mikä esimerkiksi minun kohdallani olisi paras ratkaisu - töihin vai sairauslomalle -, jos sitä en tiedä itsekään varmasti? Kyseessä on todellakin juhlapuheretoriikkaa, kuten osuvasti totesit.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Niin, Enni. Oma tarkoitukseni tässä on kiinnittää huomiota siihen, että työnantajapuolella on niin suuria asenneongelmia, että ministerin ja työryhmänsä kannattaa panostaa kaikki ponnistelunsa työnantajiin. Erityisen kummallista on mielestäni suuren kuntatyönantajan nihkeys pitää kokeneita työntekijöitä palkkalistoillaan.
Asia on aivan varmasti niin, että jokaisen potilaan tilanne tulee punnita tarkoin ja sellainen linjaus on tehtävä lääkärin ja terapeutin asiantuntemuksen nojalla yhteistyössä potilaan ja työnantajan kanssa.
En usko, että ministeri luuleekaan tietävänsä yksilön parasta ratkaisua, mutta omasta mielestäni on erinomainen asia, että rutiininomaisesti kirjoitettaviin pitkiin sairaslomiin puututaan. Eihän pelkkä kotiin eristäminen ketään paranna, vaikka annettaisi lääkepurkki kaveriksi ja sovittaisi psykiatriselle polille kontrolliaika parin kuukauden päähän.

Olen lähettänyt ministerille linkin tähän keskusteluun ja toki toivon, että sieltä tulee jokin kommentti asiaan, mutta muussa tapauksessa jäämme arvailemaan, mitä päättävien mielissä liikkuu.

Enni kirjoitti...

Aivan, nyt ymmärsin näkökantasi. Pystyn tällä hetkellä miettimään kysymyksiä näköjään vain omasta ruohonjuuritason kokemuksesta käsin, josta tarkasteltuna kaikki masennukseen ja työuupumukseen liittyvä on täynnä pelkkiä vastaamattomia kysymyksiä, ratkaisemattomia ongelmia ja huonoja vaihtoehtoja. Enkä taida olla ainoa, joka näin tuntee. Haasteita on monen yksittäisen ihmisen tilanteen kohdalla paljon. Viisautta ja resursseja tarvittaisiin.

Halo Efekti kirjoitti...

Kuten olen aiemmissa keskusteluissa sanonut TYÖELÄMÄ tässä on kaikkein eniten sairas ja väsyneet ihmiset siihen verrattuna terveitä, vaikka sairaita ja masentuneita ovatkin juuri tästä syystä.

Onko järkeä terapoida/lääkitä ihmistä joka reagoi sairaaseen ilmapiiriin oireilemalla? Eikö se varsinainen ongelma ole tämä nykyinen vaatimustaso ja ilmapiiri? Kun mikään ei riitä. Sellaista palkkaa että sillä elättää itsensä ei välttämättä kokopäivätyöstäkään saa. Ja pätkätöissä et voi suunnitella elämääsi eteenpäin eli elämänhallintasi on koko ajan särmällä.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Enni, ehkä mieli vielä muuttuu. Paraneminen etenee hitaasti, mutta riittävä hoito on vaikuttavaa, toisin sanoen harmaus ei ole ikuista.
Halo, olet ah niin oikeassa. Osoittaa inhimillisyyttä ja humaaniutta, jos masentuu...
Mutta terapia on tärkeä, jotta varjellaan ihmisen minuutta. Pitäisi kai panna elinkeinoelämän ja julkistyönantajien herrat suoraan terapian maksumiehiksi, jotta asian syysuhteetkin tulisivat selviksi. Annettava terapia vain on täysin alimitoitettua, kuten jo yllä totesin.

Elegia kirjoitti...

Olin muuten itse viisi viikkoa sairaslomalla työstäni keväällä. Saikun jälkeen ensimmäisenä päivänä otin loparit.

En suinkaan syytä työyhteisöä omista ongelmistani, mutta eivät nitä sitä helpottaneetkaan. Jatkuva kiire ja stressaantunut työympäristö on aika tehokas lannistaja.

Ennen kiireet ja stressi olivat tilapäisiä työssä. Ne loppuivat aina aikanaan. Nykyään on AINA kiire eikä siitä stressistä ja kiireestä pääse koskaan eroon. Johan sen järkikin sanoo, ettei kukaan ihminen sellaista voi ikuisuuksiin jaksaa.

Mutta mieluummin pidetään liian vähän henkilökuntaa, ettei vaan "lorvita". Ihan kuin se, että hosuu kiireessä olisi ainoa vaihtoehto "lorvimiselle".

Monissa työpaikkailmoituksissa muuten haetaan
paineensietokykyistä, kiireestä pitävää henkilöä "dynaamiseen" (stressaantuneeseen?) työympäristöön.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Huh huh, Elegia. Dramaattinen kuvio.
Stressi ja väsymys tekevät ihmisistä ärtyisiä, pahantuulisia ja yhteistyökyvyttömiä.
Niin, itse muistelen 80-luvun leppoisia nousukiidon vuosia. TYöntekijöitä oli tarpeeksi, kellokalleja ei kurkkinut joka nurkalla, mutta luovassa työssä oli mukavaa ja tulosta syntyi; olimme usein pitkiä päiviä töissäkin ihan vain työn ilosta ja loppuunsuorittamisen tarpeen innoittamina.
Joo, Elegia, noita työpaikkailmoituksia voisi ruveta kääntämään jossain selkokielelle. Taidanpa ottaa viime pyhän Hesarin ja kokeilla. Se voisi käydä terapiasta.

Halo Efekti kirjoitti...

Elegialle: Mä en ollut saikulla, mutta kun jatkuva stressi rupesi tekemään sellaista että kuulin oman sydämeni jumputuksen koko ajan korvissani ja töihin lähteminen aiheutti vatsanväänteitä - ilmoitin vaan pomolle että se on nyt sitten loppu.

Luulin vilpittömästi että kurjemmaksi ei voi mennä, mutta seuraava paikka oli henkisesti vähintään yhtä kuormittava työpaikan ilmapiirin takia (syyllisenetsintäkulttuuri). Sieltäkin oli pakko lähteä lätkimään nopeasti.

Nyt ei stressaa, mut ei tule palkkaakaan paljon mitään (yleensä, se nimittäin vaihtelee) - vaikka uurastan 8 tuntia päivässä.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Niin, Halo, ehkä ne maksaakin palkkaa sen mukaan miten kurjaa töissä on.

Polgara kirjoitti...

Tuota... aioin kommentoida, mutta en enää jaksa tuoda esiin samoja asioita:
- pakko olla sairaana töissä
- liian vanha (lähes 50 v.!)
- määräaikainen työsuhde laittomasti jatkuu vaa (Tsadi!)
- jne. jne. jne.
Eli terve vaan ja kiitti kaloista, taidan tehdä malmilaiset.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Polgara, joo. Erittäin hyvä, että kommentoit, vaikka et viitsi. Et ole ongelminesi yksin, esimerkiksi ikää kertyy jokaiselle. Mutta vaikka et ole yksin, näyttää siltä, että myös kuntatyönantaja odottaa jotain suomea puhuvien korkeasti koulutettujen, pitkää päivää painavien vähäpalkkaisten maahanmuutaajien invaasiota, jotka painuvat takaisin sinne, mistä ovat tulleet, kun vanhenevat, hidastuvat, alkavat sairastella, kun heidän vanhemmilleen tulee dementia tai toimintakyky muuten alenee...