20.9.07

Valokuvatorstai: Kivet


Tämän viikon haaste on kivi, kivet.
Olen ottanut tämän kuvan 70-luvulla ja skannannut vuosi sitten. Nyt en löytänyt alkuperäistä skannatakseni uudelleen isommaksi. Teksti Alajärven hautausmaalla olevassa muistokivessä: "Kovina nälkävuosina 1860–61 ja 68 nälkään nääntyneiden muistolla pystytti tämän paaden 1951 Alajärven seurakunta. Herra anna meille jokapäiväinen leipämme."

27 kommenttia:

Jussi kirjoitti...

Hyvä ajatus sinulla tässä vastauksessa haasteeseen.

Suomen nykyisessä ravitsemustilanteessa tuppaa unohtumaan, että tuostakaan todellisesta nälänhädästä ei ole kuin alle 150 vuotta, ei montaakaan sukupolvea, ja että nälästä kärsittiin tai ainakin kovaa elintarvikepulaa podettiin mm. 1918 ja maailmansotien aikana.

Elegia kirjoitti...

Sinulta sopii aina odottaa yllättävää ja erilaista osallistumista. Tämä on loistava idea kiviaiheeseen!

Neulekirppu kirjoitti...

Kirsi: Ajattelin aamulla hautakiveä. Kiveen hakattu nimi...

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Niin, Jussi. Selkäpiitäni karmii tämä asia. Lisäksi on vaikea ymmärtää, miten puutteellisissa oloissa monet maailman lapset ja aikuiset nykyisin elävät ja samoilta alueilta tänne kuljetetaan elintarvikkeita.
Kiitos, ELegia.
Neulekirppu, itse asiassa tämä ei olekaan hautakivi, vaan musitokivi, mutta hautausmaalla kyllä. Kutuharjulla muuten on hautakiviä.

hpy kirjoitti...

Emme aina syo tarpeeksi leipaa. Leivan sijasta popsimme suklaata.

Rita kirjoitti...

Hidasta touhua kilkuttaa viestiä kiveen, mutta kyllä se sitten kauan säilyykin :)

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Hpy, kommenttisi oli ensilukemalta yllättävä. Mutta näin on: nälkävuosien ihminen olisi saattanut antaa talonsa ja tavaransa ruisleivästä. Meidän (usein liiallinen) energiansaantimme ei tosiaankaan johdu ruisleivän ylettömästä ahmimisesta.
Samaan aikaan kun osa maailman ihmisistä kamppailee edelleen riittävän energiansaannin turvaamiseksi, me huokailemme ylikilojen kanssa ja syömme suklaata

Rita, heh heh.
On muuten kiveen hakkaamisesta kulunut vasta vajaat 60 vuotta eli viive katastrofin ja siitä tiedottamisen välillä oli pitkä. Vakavasti puhuen: mielestäni vuosikymmenten takaisia katastrofeja on hyvä muistuttaa mieliin. Emme ymmärrä nykyaikaa, ellemme tunne historiaa. Tämä pätee erityisen hyvin esimerkiksi ravitsemukseen.

Kirsi kirjoitti...

Kuvasi pisti taas kerran ajattelemaan!

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Kaima, ehkäpä tarkoitukseni on, että tämä olisi sellainen kivi kengässä.

Obeesia kirjoitti...

Tallensin kotipitäjäni kirkonkirjoja Hiskiin http://www.genealogia.fi/
Vuonna 1868 haudattujen luettelo oli ennätyspitkä. Eräänkin talon kaikki 12 lasta kuolivat nälkään tai tauteihin. Historiakirjoissa kuoleman syyksi oli harvoin kirjattu nälkä, yleensä kuolinsyynä oli lavantauti, joka levisi puutteellisissa oloissa elävään nälän heikentämään väkeen.

Nälkävuosina äitini isoäiti oli nuori tyttö. Hän joutui hengenpitimikseen varastamaan vasikanjuomaa, kun äitipuoli antoi vähäisen ravinnon omille lapsilleen. Pitäjän pappi pelasti tytön, vei pikkupiiaksi pappilaan ruokapatojen ääreen.

Tarjuska kirjoitti...

Hieno ajatus valokuvatorstain aiheeseen. Vielä tänäkin päivänä moni joutuu pyytämään tuota "jokapäiväistä leipäänsä". Taitaa olla aina aika ajankohtainen asia.

SusuPetal kirjoitti...

Lähes ikuinen asia, hyvä idea, Kirsi.

Liisa kirjoitti...

Vaikka epäselvä hiukan onkin, tämä kivi huutaa... Hyvä, Kirsi!

Eija kirjoitti...

Nyt kyllä alkoi taas uskonto tökkiä. Siis ne, jotka vielä oli elossa, niitä pyydettiin rukoilemaan jokapäiväistä leipää. Että niin kuin Herra antaa ja Herra ottaa. Ja niin käsittämätöntä tuo nälkään kuoleminen. Niin kaukana Hyvinvointi Suomesta, kerskakulutuksesta ja mikroruuista. Että joskus ei ole ollut edes sossua auttamassa tai ketään parempiosaista naapuri leivänmurua antamassa. Ja Jumalaan vaan pitäis uskoa. En tiiä

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Obeesia, jos äitisi isoäiti ei olisi ollut neuvokas ja jos seurakunnan pappi ei olisi ollut tarkkasilmäinen, ei olisi Obeesiaa.
Tarjuska, kiitos. Maailmassa epäterveellinen ravinto valtaa alaa nälältä, mutta maailman köyhimmillä alueilla ihmiset edelleen näkevät nälkää. Myös Suomessa on ihmisiä, joiden jääkaapissa on usein pekkä valo, mutta täällä löytyy jonkinlaista ruokaa kaikille; jos ei muuta niin roskiksista.
SusuPetal, kun olin nuori, kirjoittivat uuden Temppeliaukion kirkon seinään sanan Biafra! Maailmaa hätkähdyttivät Afrikan lasten nälän turvottamat vartalot. Kuka nyt osaisi kuvata niin, että maailmassa yhdenvertaisuus saisi edes vähän enemmän sijaa.
Liisa, en ole vuosiin käynyt Alajärvellä. Jospa kivi olisi puhdistettu. Osuitpa mielenkiintoiseen Raamatun kielikuvaan. En ole nähnyt kenenkään tällä kierroksella kuvanneen sitä, että kivet huutavat.
EIja, nyt astuit liikavarpaille. Tuon ajan ihmiset tiedostivat aivan toisella tavoin riippuvaisuutensa vuoden sadosta. Olet joka tapauksessa väärässä siinä, miten arvelet ihmisten kohdelleen toinen toistaan. Jos Suomeen nyt tulisi nälänhätä, kävisi vielä paljon pahemmin kuin noottikriisin aikaan; silloin ihmiset hamstrasivat säilykkeitä ja näkkäriä kaappeihinsa ja kun poliittinen tilanne helpotti, he veivät vaivihkaa ruokaa roskikseen, koska eivät halunneet tai kehdanneet tunnustaa itsekkyyttään ja herkkusuisuuttaan. Nyt rikkaat ostaisivat säilyvän ruoan ja köyhät jäisivät ilman, olen varma. Mutta mitenkään erityisen kristillistähän tällainen ei tosiaankaan ole, päinvastoin. Raamattu latelee selvät sävelet siitä, miten köyhiä ja nälkäisiä tulee kohdella. Lue vaikka Vanhan testamentin profeetta Aamoksen kirjaa tai Uuden testamentin Jaakobin kirjettä, niin asia aukeaa.

Kutuharju kirjoitti...

Tämä onkin paljon puhuttelevampi kivi kuin hautausmaan rivikivi...
Jotkut saavat kuolla vanhuuteen, rauhassa nukkuessaan, jotkut nääntyvät kesken elämän, vielä tänäkin päivänä, ja varsinkin 'tänäpänä', sillä maapallon väestön yhä lisääntyessä, ravintotarjonta keskittyy yhä vahvemmin harvoille ja valituille. Meille.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Niin, Kutuharju. Näin nälkäpäivänä.

Tuima kirjoitti...

Pidän oivalluksestasi julkaista tallainen kivikuva. Leipä ja kivi - siitä herää monia mielteitä.

käpsä kirjoitti...

Tietsikka ja kommentointi sen myötä takkuaa raivostuttavasti tänään! Yritän vielä kerran kuitenkin.

Monenlaisia kato- ja pula-aikoja on Suomessa ollut noiden vuosien jälkeenkin, vaikkei aivan tuossa mittakaavassa. 20-luvulla syntynyt äitini kuuluu sukupolveen, joka ei heitä pois ruuanmuruakaan. Nälkä on hänellä vielä muistissa.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Tuima, niin: kuka on se isä, joka antaa lapselleen kiven, kun tämä pyytää leipää?
Käpsä, kiva, että pääsit vihdoin läpi. Anoppini on syntynyt vuonna 30. Hänen albumistaan katselin kuvaa, jossa hänen tavallisesti pyöreä äitinsä on posket lommolla. 30-luvun lama toi nälän ainakin näille pieneläjille. 1980-luvulla englantilainen David Barker kehitti nyt jo oikeaksi todistetun ns. Barkerin hypoteesin, jonka mukaan kohdussa aliravitsemuksesta kärsineet lapset, jotka aikuisiällä joutuvat runsauden keskelle, ovat alttiimpia sepelvaltimotaudille kuin ihmiset kekimäärin.

Paju kirjoitti...

Kuva ja teksti ja keskustelu, jotta muistaisimme – tänään ja huomenna – kahden leivän (ja viiden kalan) jako-opin.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Paju, minullakin tuli mieleen tuo viisi leipää ja kaksi kalaa ja se, mikä siihen liittyy. Muuten: kokojyväleipää ja kalaa, siinäpä terveelliset eväät.

Halo Efekti kirjoitti...

Mitähän kirkko teki silloin kun asia oli ajankohtainen? Jälkikäteen laitettu muistokivi on asianomaisille ehdottomasti myöhässä tullut myötätunnonele.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Mielenkiintoinen kysymys, Halo. Otan selvää.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

No niin, Halo Efekti. Otin puhelun kirkkohistorian dosentti Esko M. Laineelle ja tiukkasin, mitä kirkko teki nälkävuosina nälkäänäkevien hyväksi.
Laine kertoi, että luterilaisen käsityksen mukaan vastuu köyhäinhoidosta kuuluu maalliselle vallalle. Vielä 1860-luvulla kirkko ja kunta olivat käytännössä aivan yksi ja sama asia. Ei ollut erikseen mitään erillistä seurakuntaa (tai pitäjää). Kaikki kuuluivat kirkkoon. Niinpä ei oikeastaan voida puhua siitä, mitä kirkko teki.
Pitäjän velvollisuus oli huolehtia omistaan. Ongelmaksi suurissa näkäkatastorifeissa tuli, että nälkäisten ihmisten joukot liikehtivät. Papiston tehtäväksi tuli ehkäistä nälkäisten laumojen liikehtimistä, joka edisti tautien leviämistä.
Uskonpuhdistuksen jälkeen Suomen kirkolla ei enää ollut omaisuutta; sillä oli enää se pappien kymmenykset. Jos tuli katovuosi, myös pappien kymmenykset jäivät siis saamatta, samoin köyhien rahat, jotka tulivat tietyistä maksuista.

Asiaa on käsitellyt esimerkiksi Nälkä vai tauti tappoi? Kauhunvuodet 1866–1868, Laine kertoo. Lisäksi hän mainitsee teoksen Häkkinen, Ikonen, Pitkänen ja Soikkanen: Kun halla nälän tuskan toi; tästä kirjasta saa kattavan kuvan tilanteesta.

Neulekirppu kirjoitti...

Minusta ei voi kysyä, mitä yhteiskunta tai kirko tai puolue, yritys tai joku muu instanssi tekee. Eivät ne tee mitään. Ne eivät ajattele, koska ne eivät ole inhimillisiä olentoja, vaan niissä toimivat ihmiset ajattelevat ja tuovat sinne arvomaalmansa. Paremminkin pitäisi siksi kysyä, että mitä me teemme tai mitä siihen aikaan päättävissä instansseissa työskentelevien pitäisi tai olisi pitänyt tehdä.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Viisauden sanoja, Neulekirppu. Siinäpä phtimista tämän päivän valintoihimme.