11.11.07

Hallituskaan ei ole kiinnostunut potilaista

Tasavallan hallitus on vastannut Tehyn uhkaavaan työtaisteluun pakkolailla. Kokoomuksen Kimmo Sasi antoi tänään tv-uutisissa ymmärtää, että töihin voidaan määrätä myös sairaanhoitajia, jotka ovat aivan muissa töissä. Pääministeri Matti Vanhanen puolestaan vertasi tilannetta metsäpalon sammuttamiseen: kuka tahansa on velvollinen sammuttamaan.
Edit. 12.11. Tänään puhutaan enää irtisanoutuneiden hoitajien pakottamisesta.
Edit. 12.11. klo 20.50 Näyttää edelleen lopullisessa ehdotuksessa kuitenkin olevan mukana mahdollisuus, että töihin määrätään muitakin kuin työtaistelussa mukana olevia ammattilaisia.
Saa nähdä, miten hallituksen esityksen lopulta käy eduskunnassa.
Olisin toivonut, että hallitus olisi vihdoin paneutunut potilaiden tilanteeseen, mutta näin ei siis käynyt, vaan hallitus lähti nitistämään ammattiyhdistysliikettä.
Vakavasti sairaat pitkäaikaispotilaat ja heidän omaisensa ovat sydän syrjällään. Akuuttitilanteissa pakkokeinot vähentävät potilasriskejä. Poikkeusjärjestelyistä aiheutuu kuitenkin todennäköisesti potilasvahinkoja ja jälkeenjääviä tuskin lohduttaa, että kunnilla on järjestämisvastuu ja niiltä voi hakea vahingonkorvausta ja hyvitystä hoitovirheestä tai hoidotta jättämisestä aiheutuvan kuoleman tai pysyvän vammautumisen sattuessa kohdalle.
Tehy teki mielestäni katkeran virheen taisteluaseita valitessaan. Se suuntasi aseensa potilaisiin.
Hallituksen toimenpiteet eivät suuntaudu työtaistelun laukaisemiseen, vaan Tehyn nujertamiseen. Tilanne alkaa saada laajempia periaatteellisia piirteitä. Kyse on ensi kädessä vain rahasta – ja sitähän hallituksella on runsain määrin, mutta mieli tekee käyttää se veronalennuksiin ja muuhun mukavaan.
Tuskaiset potilaat ja heidän huolestuneet omaisensa seuraavat sivusta outoa näytelmää.
Edit. 13.11.: Päivän jutut Pakkotyölaista, Tehy-laista, Potilasturvalaista
Suomen Kuvalehden uutinen Tehy-laista.
Taloussanomen uutinen Tehy-laista.
Kansan Uutisten uutinen Tehy-laista.
Uutispäivä Demarin juttu Tehy-laista.
Uuden Suomen juttu Tehy-laista.

13 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Valtion tehdessä taas ylijäämäistä lisäbudjettia tosiaan jää miettimään miksi tämä... Sairaanhoitajien palkoista toki suurin osa menee kuntien kontolle, mutta niistäkin isolla osalla menee hyvin, ongelmissa on ennemminkin kyse jaosta kuntien välillä kuin absoluuttisesta rahapulasta.

KirsiMy kirjoitti...

Inkivääri, mikään ei estäisi hallitusta osoittamasta lisää rahaa sairaanhoitjien palkkoihin. Valtio saa ilmeisesti liian ison osan verokertymästä, sillä se on sälyttänyt kunnille jatkusvasti lisää velvoitteita, mutta kerää edelleen isot verorahat kirstuunsa. Taloudellista tehokkuutta valtionhallintoon. Kansalaisten kannalta yhteiskunnan keskeisiä tehtäviä on kansalaisten hyvinvoinnista ja koulutuksesta huolehtiminen.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa mielenkiintoista nähdä miten tämä onnistuu, millä tavoitetaan seelaiset hoitajat jotka eivät halua olla tavoitettavissa...Ja onko se tavoitettaessa sitten ilmaista orjatyötä? Entä jos ei suostu tekemään lakonalaista työtä - saako potkut? Tälle alalle ei sitten varmaankaan enää suomalaisia löydy, hoitajat saa todella värvätä ulkomailta. Naisia yritetään saada nyrkin ja hellan väliin niinsanotusti. Mitenkähän käy tulevissa kunnallisvaaleissa?

KirsiMy kirjoitti...

Niin, anonyymi. Toivottavasti sitten hallituksen ministerit näyttävät esimmäisinä muissa hommissa olevista esimerkkiä ja menevät koreintaan kolmeksi kuukaudeksi lakonmurtamishommiin, samoin tietenkin muut alan koulutusta saaneet kansanedustajat.

Halo Efekti kirjoitti...

Onneksi ei ole tullut ikinä opiskeltua tuota terveysalaa. Vankilassa voi joutua pakkotöihin rangaistuksen uhalla, mutta että ihan sairaalassakin.

Porvarit lakonmurtajina, ei tule varsinaisena yllätyksenä.

Potilaiden asema huolestuttaa kovasti, mutta tuollaisesta kohtelusta minäkin alan kohta tuntea sympatiaa hoitsuja kohtaan. Tähän asti olen pitänyt tätä lähinnä kokoomuksen sisäisenä mittelönä.

KirsiMy kirjoitti...

Halo, niin. Erittäin outo tapa "ratkaista" ongelma. Näillä avauksilla varmasti houkutellaan nuoria hoitoalalle, vai mitä?

Totta, Halo, potilaat ovat kokonaan jäämässä taiston jalkoihin, kun keskustelu väkisinkin pyrkii muille urille. Pakkotyöllä nyt vain ei potilaiden tilannetta ainakaan paranneta. Ainakaan potilasturvallisuus tuskin paranee sillä, jos joku sihteerin hommiin lähtenyt hoitaja pakotetaan sairaalaan töihin.
--
Povaan, että osa porvarinaisista alkaa vakavissaan pian harkita puolueen perustamista tai ehkä ei sittenkään.

Anonyymi kirjoitti...

Pahaa pelkään työtaistelutoimien suhteen. Itse pitkäaikaissairaana en tunne olevani turvallisissa käsissä, jos kentältä värvättäisiin ei-päteviä hoitajia niiden erikoissairaanhoitajien tilalle, joilla on erityisosaamiseen tarvittava koulutus ja ammattitaito. On jo nyt nähtävissä pompottelua terveysrintamalla, kun erittäin sairas ystäväni joutui menemään viiteen paikkaan ennen kuin sai hoitoa näkövamman takia. Toinen ystäväni taas ei päässyt verenkierto-oireidensa taikia erikoissairaanhoitoon kuin monen mutkan kautta, mutta onneksi toivottavasti ajoissa...kunhan ehtivät tutkimaan syyn.
Ei esim. Virosta voi tulla näitä meidän ryhmän hoitajia, kun niitä ei ole muualla kuin Suomessa tässä yhdessä ainoassa sairaalassa. Sitten on vielä dialyysipotilaat ja syöpäsairaat, joiden hoito vaatiin hyvää ja osaavaa ammattitaitoa ja niiden koneiden käytön osaamista, jotka pitävät tällaisia potilaita hengissä.
Tässä mennnään kyllä nyt ojasta allikkoon. Näyttää vähän siltä kuin putkimies laitettaisiin sähkömiehen hommiin. :(
Mielestäni sairaanhoitajien pitäisi saada lisää palkkaa, mutta en hyväksy oikein näitä tehynkään toimia, sillä me olemme niissä niitä pelinappuloita. Toivon, että pysyisin itse tarpeeksi hyvässä kunnossa ja en tarvitsisi mitään akuuttia hoitoa. Olen murheissani muiden potilastovereitteni hengestä ja hoitoon pääsystä. Pelkään myös, että monelle uusi elämän lahja jää saamatta, sillä eihän elinten luovutukseen tarvittavaa hoitohenkilökuntaakaan ole käytettävissä. Surullista...kerrassaan surullista.

KirsiMy kirjoitti...

Niin, Tarjuska. Pääministerin metsäpalonsammutuspuheet minun huoleni herättivät. Tuli sellainen vaikutelma, että perustuslakivaliokunta sen paremmin kuin hallituskaan ei ymmärrä alasta riittävästi, mutta jotain täytyi tehdä.

Pitää toivoa, että varsinaisissa neuvotteluissa edistytään vallanpitäjien toimenpiteistä huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tuota, myös kaikkien MUIDEN sairaaloissa, terveyasemilla jne. työskentelevien lomat, vapaat ym. on sitten peruutettu. Myös niiden, joilla ei ole terveydenhuoltopuolelta lainkaan koulutusta tai kokemusta! Mitä hvettiä ne luulevat, että tässä tehdään???? Olisi ilo tietää??? Ohjeistuksia ei ole tullut, vain ilmoitus peruutuksista!

KirsiMy kirjoitti...

Ainakin se kertoo siitä, että aivan päteviin käsiin ei meitä sairastuessamme jätetä, pelkäänma, Olga.

Anonyymi kirjoitti...

Tehyn vaatimukset ovat kohtuuttomia ja neuvottelu- tai paremminkin taistelutaktiikka törkeän kovaa.
Tehy on saatava kuriin. Vaikka valtiolla olisi varaa korottaa palkkoja, niin Suomella ei ole varaa antaa valtaa ammattiyhdistysliikkeille, se veisi koko maan konkurssiin. Yhdellekään liitolle ei riittäisi seuraavalla kierroksella "normaalit" palkankorotukset. Yritysten tarkoitus on tuottaa mahdollisimman suuri voitto omistajilleen ja jos se ei suomessa ole mahdollista, se voitto tehdään jossain muualla. Yrityksiä ei perustettaisi työvoimakustannusten pelossa jne. Yritykset ja yrittäjät luovat työpaikat, se pitäisi pitää kaikkien mielessä.
Voin toki olla väärässäkin, mutta en lähtisi kokeilemaan.

Kirjuri kirjoitti...

Erääseen lehteen haastattelemani vanha sairaanhoitaja totesi, että kaikkea muuta on jo kokeiltu hänen uransa (tai eläkepäiviensä) aikana eikä mikään ole muuttanut sitä, että sairaanhoitajien palkka on liian pieni vastuuseen (ja pääkaupunkiseudulla elinkustannuksiin) nähden.

Olen periaatteesta taistelevien hoitajien puolella. He ovat Suomen tarpeellisimmat ihmiset, sekin on nyt tullut todistetuksi. Miksei heitä kohdella sen mukaisesti, kuten monessa muussakin maassa (joihin heitä on muuttanutkin samaisesta syystä).

Myönnän, etten minä tai kukaan omaiseni ole tällä hetkellä elintärkeän sairaanhoidon tarpeessa (vaikka mistäs sen tietää ketä auto kolhaisee...)

KirsiMy kirjoitti...

Lämä, olen samaa mieltä lakkoaseesta, joka on suunnattu potilaisiin. Sen sijaan siitä en ole samaa mieltä, mihin on varaa. Ihmishenki on minulle korvaamattoman kallis. Se ensimmäinen uhri voi olla joku minulle rakas ja joka tapauksessa se on jollekin ihmiselle korvaamattoman rakas ihminen ja uhrit tulevat niin turhasta syystä kuin raha ja itsepäisyys, häikäilemättömyys ja kunnian menettämisen pelko. Joku Lilius ja muut Fortumilta valtavia rahasummia käärineet voisivat nyt perustaa rahaston hoitajien palkankorotuksille ja vähän sovittaa ahneutensa aiheuttamaa epätasa-arvon kasvua.
Natalia, herrathan ovat tosiaan lähteneet siitä epäoikeudenmaukaisesta ajatuksesta, että naiset eivät tarvitse yhtä suurta palkkaa kuin miehet.