22.1.08

Kohtaamisen ylellisyyteen ei Suomessa ole varaa

Sosiaalityön professori Leena Eräsaari kirjoittaa (marraskuussa) yhteisöllisyydestä, joka 80- ja 90-luvuilla oli sosiaalityön toimintamallina, mutta joka nyt on hylätty tehottomana.
Suomalaisilla ei ole enää 2000-luvulla ollut aikaa toisilleen. Erityisesti julkisella sektorilla kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus on nimetty tuhlaukseksi; se pitäisi rajoittaa minimiin ja siirtää kaavakkeiksi nettiin.
Niinpä, ilmisten ongelmat hoidetaan 2000-luvulla lääkkeillä tai hallinnollisilla päätöksillä, vedoten ennakkotapauksiin kohtaamatta yksilöä ja vältetään kosketusta arkitodellisuuteen. Kokoontumisvapautta säädellään korkeilla tilavuokrilla.

8 kommenttia:

mm kirjoitti...

Kommentoin yhteen lauseeseesi, joka antoi uutta ajateltavaa: "Kokoontumisvapautta säädellään korkeilla tilavuokrilla."
Näen, että tässä saattaa olla yksi syy siihen, että kaupungistumisen seurauksena yhteisöllisyys vähenee. Koteihin ei enää kokoonnuta, julkisiin tiloihin ei päästä. Avaimenvartijat ovat paljon vartijoita. Kuka avaisi kansalle ovet???

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

MM, tämä lause nousee Leena Eräsaaren kirjoituksesta; hän kiinnittää huomiota asiaan.
Itse asumme yhteisössä, jossa on kerhohuone asukkaiden käytössä. Vaikka yhteisömme ei ole mikään malliyhteisö, ilman kehohuonetta meillä ei olisi niitä muutamia vuosittaisia asukkaiden yhteisiä kokoontumisia. Lisäksi pihan lapsilla on mahdollisuus olla keskenään, pelata lautapelejä ja leikkiä yhdessä.

Markkinavuokran kerääminen paikassa kuin paikassa on nykyisen yksityistämis- ja ulkoistamissuuntauksen hedelmää. Asiaan liittyy nähdäkseni vielä julkisen tilan väheneminen ja yksityisen tilan ulottuminen sinnekin, missä aiemmin on saanut liikkua.

Anonyymi kirjoitti...

Kasvokkain palvelua yritetään välttää ainakin verotoimistossa, jossa työntekijät eivät missään nimessä halua kenenkään tulevan henkilökohtaisesti tekemään esim. muutoksia verokorttiinsa. Jos et osaa täyttää nettilomaketta oikein, saat ehkä kärsiä siitä seuraavana jouluna - pikavoitto! Täytyisi siis olla asiantuntija monella alalla. Kelalle taas pitää olla allekirjoitettuna kaikki paperilla ja määräaikana, kun esim opintotukiasiat hoituisivat helposti netissä. Ja näitä papereita sitten lähetellään puolin ja toisin edestakaisin loputtomiin.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Niin, moni viranomainen minimoi kustannuksia siirtämällä työtä kansalaisille itselleen. Samaa tekevät pankit. Olin taas viikolla Malmin Sampopankin siinä kopperossa, johon on pakko mennä, jos pitää asioida tiskillä. Huh huh. Siitä huolimatta että virkailija oli ystävällinen, kokemus oli vastenmielinen.
Tukeeko Kela henkisesti vaikeuksissa olevia kansalaisia, joiden palvelijaksi se on pantu? Ehei, Kela vaatii näiltä kansalaisilta pokkurointia ja kenkiensä nuolemista ennen kuin suostuu armollisesti kuulemaan kansalaisen asiaakaan. Onko saanut kohtaamiskokemuksia työvoimatoimistossa? Kirkkoherranvirastossa? Sosiaalitoimistossa? Neuvolassa? Oppilashuoltotiimiltä?
Minäpä luulen, että viranomaistöitä hoitavat tahot ovat harvoin humaaneja. Saa kernaasti kertoa toisenlaisista kokemuksistaan.
Ja juuri siksi, että vaikeuksissa oleva ihminen joutuu niin usein kokemaan torjutuksi tulemista, leimaamista ja ennakkoluuloja, hän tarvitsee vertaisverkostoa.
Omat opiskeluaikaiset ystäväni ovat etupäässä akateemisia kansalaisia. Päällisin puolin kaikilla meillä asiat ovat kunnossa. Hetken kun istumme kasvokkain, huomaamme, että jokaisella, itsekullakin meistä, on elämässä kipua, ahdinkoa, huolta, taakkoja... On tärkeää, että ihmisellä on ne kuusi ystävää, jotka voivat tulla kantamaan arkkua hautajaisissa. Olisi kohtuullista, että ihmisellä olisi myös tuttavia, paikkoja, joissa voisi vähän pinnallisemmalla tasolla viihtyä. Mielestäni olisi hyvä, että olisi muitakin paikkoja kuin lähikapakoita – monestakin syystä.

Mariar kirjoitti...

Yhteisöllisyydestä puheen ollen. Olisin kiinnostunut lähtemään mukaan vanhaan kunnon ompeluseuratoimintaan. Tai vanhaan ja vanhaan... sanotaan nyt paremminkin vaikka tervehenkiseen. Siis kokoonnutaan kutomaan tai virkkaamaan jne... painopiste oppimisella ja tekemisellä, ajatustenvaihdolla, ei siis juoruilulla (mikä helposti tulee mieleen ompeluseuroista jostain syystä). Ajattelin kysellä ihan meidän talossa asuvilta, olisiko kiinnostusta. Liityin myös erääseen vaihtelevaan ompelu/kutomis jne-ryhmään työväenopistossa. Nyt kun kutominen ja vastaavat hiukan käsien puolsta sujuvat, tuntuisi luontevalta tuollainen "yhteisöllisyys".

Lähetin muten hakemuksen Jaikuun. Ei ole vastausta kuulunut. Tiedätkö, Kirsi, onko siellä jotakin meneillään, muuta kuin omistajien vaihtuminen....?

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Mariar, en ole aivan varma tuosta kässäkerhojutusta, mutta en sitä kokonaan tyrmääkään. Puhutaan asiasta meilitse.
Itse kaipaan tällä hetkellä kipeästi lenkkeilyseuraa. Olen menettänyt pitkäaikaiset kaverini, kun en kyennyt lähtemään minkäänlaiselle lenkille runsaaseen puoleentoista vuoteen. Nyt on yllättävän vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa aikataulut sopisivat yhteen ja saisi sovituksi säännöllisen lenkkiajan. Olen tehnyt täällä blogeissakin jo pari aloitetta siihen suuntaan. Pistä minulle sähköpostia niin pohditaan...

Jaikusta en osaa muuta sanoa kuin että se toimii. Ehkä eivät ole sitten vielä saaneet hommiaan sujumaan omistajanvaihdoksen jälkeen aivan sujuvasti...

Anonyymi kirjoitti...

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kävin maailman toisella laidalla ja tämä blogi jäi kommentoimatta:

siis:
Syitä "vuorovaikutuksen kalleuteen" on moniakin:

Oikeiden ja laskennallisten tilavuokrien lisäksi ainakin pari muuta syytä tulee mieleen

Yksi on se, että ohjelmistoyhtiöt lobbaavat julkisia organisaatioita ja lupaavat niille halvalla vaikka mitä Sitten kaupungit ja puhelinyhtiöt saavat toimimattomat järjestelmät, joita työntekijät paikkaavat käsin yötäpäivää.

Kolmas syy on se, että joka paikassa on ammattilaisia liian vähän, heitä on tehostettu työttömiksi ja varhaiseläkkeelle pilvin pimein.

Nelsäs se, että vähien ammattilaisten aika menee organisaatiomuutoksia tehdessä ja asiakkaat saavat tulla vertaistuen varassa toimeen.

terkkuja
leena eräsaari

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Olipas tuttu lista.
Niin tosi, että alkaa harmittaa, kun sitä lukee. Mieleen nousee monia esimerkkejä tuosta kaikesta.

Politiikassa on nähdäkseni tällä hetkellä trendinä tarjota kustannusleikkausten paikkaamiseen palkattomia vapaaehtoistyöntekijöitä. Tätä jotkut leikkauksia harjoittavat poliitikot sanovat yhteisöllisyydeksi. Kyseessä on nähdäkseni tämä uuskieli, jonka suomentamisessa meillä toimittajille siittää nykyisin sarkaa.