1.1.08

Valokuvatorstai: Hyvää uutta vuotta


Valokuvatorstai juhlistaa vuoden 2008 alkua kuvapeittohaasteella. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman kattava peitto osallistujien uudenvuodenpäivästä.
Kun aamupäivälle heräsin ja avasin verhot, näin lukuisia sauvakävelijöitä. Normaalisti sunnuntaisin ei moista vilskettä ole nähty. Arvelin, että osa porukasta oli liikkeellä uudenvuodenlupauksen innoittamana. Siispä sauvakävelijöitä kuvaamaan! Mutta mutta. Vastaan tuli ajatuksia herättävä näkymä jo lähikaupan pihalla. En muista, koska viimeksi näin keskellä päivää parkkipaikan näin tyhjänä. Ehkäpä syy siihen, miksi väki oli ennättänyt lenkille oliskin siis siinä, että ihmiset eivät päässeet kauppaan.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Silmää ilahduttavaa autottomuutta!
Panin merkille tavallista tarmokkaamman sauvojen kilkkeen aamutuimaan itsekin.

Vaiheinen kirjoitti...

Joskus kaupungissa voi olla rauhallista, mutta se tosiaan vaatii juuri sellaisia hetkiä kuin tuossa kuvassa.

Täällä Helsingin reunallakin ihmiset lähtivät varsin varhain uhmaamaan tuulta ja tuiskua.

Hyvää uutta vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä he ottivat oppia Semmareista, jotka männä yönä sauvoivat keskeisellä paikalla Helsingin yössä.

Nuoruuden lähteille lähtekäämme!

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Kaupustelijalta on täytynyt pirahtaa itku. Se hakee huomenna jotakin markkinointitukea ettei sen tarvitse itse kaikkia vanhettuneita eineitä syödä.

Ina Ruokolainen kirjoitti...

Reipasta uutta vuotta, sauvoilla tai ilman! Minä lähden kohta pppp-lenkille (pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta) ystävän kanssa, vaikka onkin jo pimeää. Mutta kaupungissa on valot.

KirsiMy kirjoitti...

Kutis, oikein silmä lepäsi. Joulunakin joutuivat öihin nuo kaupan kassat, oli niillä vuorokauden loma. Olisi varmasti väki pärjännyt yli Tapaninkin silloin nälkää näkemättä. Sunnuntaiaukiolot ovat mielestäni aika turhanpäiväistä palvelua; muunlaiseenkin tottuisi takaisin, jos palattaisiin vanhaan malliin aukioloissa.
Vaiheinen, pitää myöntää, että itse tosiaan nukuin aika pitkään, mutta raitis ilma teki oikein hyvää, kun vohdoin pistin nenäni ulos ovesta.
Hauska kuulla, Obeesia. Semmarit on aina ollut suosikkikuoroni. Nyt olimme vastaanottamassa uutta vuotta kodissa, jossa olohuoneessa ei ole telkkua. En siis nähnyt Senaatintorin bileitä. (En osannut kyllä kaivatakaan; pelasimme Piirrä ja arvaa -peliä.)
Oh-show-tah hoi-ne-ne, Ne myivät jo aattona alennuksella valmispakkauksiaan. Meillä ei ole enää kauppiasta, joka söisi pilaantuvat elintarvikkeet itse. Kyseinen puoti on siirtynyt kasvottomammalle S-ryhmälle, joka kyllä pätevästi pitää huolen siitä, että bisnes tuottaa.

KirsiMy kirjoitti...

Voi Inar, kunpa olisin päässyt mukaan! Olen tässä menettänyt lenkkikaverini, kun jouduin olemaan liian pitkään liikuntapaastolla.

muoriska kirjoitti...

Voi veikkoset, jos vain olet ohi menossa , kerro. ties vaikka päiväkahvit juotaisiin.

Parempaa ja antoisampaa tätä vuotta :)

Anonyymi kirjoitti...

Annettakoon monille anteeksi tämä vuoden eka päivä. Tänään on ollut aamusta lähtien niin pimeää ja hämyistä. Katuvalotkin ovat päiväkotimme pihamaalla olleet yötä päivää päällä, kun ei päivä ole ehtinyt kirkastumaan yhtään. Tuuli puhaltaa ja pakkanen jäätää jo hieman kulkuväyliäkin. Arki alkaa pian ja toivotaan niitä sauvakävelijöitä liikenteeseen. Kaupoissa näytti olevan eilen kova tungos ja tuli mieleen, että ihan kuin nälkään kuolisivat jo näin yhden pyhäpäivän koittaessa, kun sutina oli sen kaltainen. Itse emme paljoa ostelleet...sen verran, että pärjätään huomiseen. :) Minä en liioin sauvakävele, mutta kuntosalivuorot odottavat ensiviikosta alkaen ja keilailua myös jälleen tiedossa.

KirsiMy kirjoitti...

Muoriska, enää pitää vain rahoituksen järjestyä. Siinä pikkupikkuprobleema ;)
Tarjuska, tuonkin lähikaupan parkkipaikka oli aika tukossa aattoiltana vähän ennen kuutta. Mutta tosiaan, kyllä moni oli ennättänyt aika varhain saivakävelylle kaikiesta päättäen, kun jo yhdentoista maissa olivat palaamassa. Nyt ovat tosiaan kadut sitten jäässä, mutta ainakaan vielä iltayhdeksältä ei täällä vielä ole lunta. Kun nyt kuntosalin mainitsit, tuli pisto sydämeen tuosta äskeisestä kommentista. Sitä vain yritin sanoa, että on huolestuttavan paljon väkeä, jolla ei todellakaan ole rahaa samantyyppiseen "itsestään huolehtimiseen" kuin mitä kovan linjan poliitikot meiltä vaativat. Työmarkkinatuella ei kuntosalikortteja ostella ja työttömien kuntosaleille, jos sellaisia on, olisi mantävä bussilla eikä siihen pääsääntöisesti liikene rahoja.
Olen erittäin iloinen siitä, ettäm presidentti painotti uudenvuodenpuheensa tähän sosioekonomisen eriarvoisuuden puntarointiin. Joka tapauksessa: hyvää uutta vuotta ja kiitos kommentista sulle, Tarjuska.

Kimmonkamera kirjoitti...

Oikein hyvää alkanutta vuotta!

Minullakin jäi Semmarit näkemättä, mutta heidän laulunsa soivat kyllä taustalla DC:n välityksellä. Emme malttaneet avat telkkua, kun oli parempaakin tekemistä hyvässä seurassa.

KirsiMy kirjoitti...

Kiitos, Kimmo toivotuksista. Sitä samaa sinulle.
Meillä taltiointien keräily on painottunut tuonne leffapuolelle, joten en nyt pääse kaivamaan hyllystä Semmareita, mutta kylvit idean mieleeni.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä näkökulma taas kerran. Kaupan parkkipaikka on harvoin noin tyhjä.

KirsiMy kirjoitti...

Joopa joo, on ralli taas käynnistynyt :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta! Eipä ole monena päivänä tuota näkyä. Itse olen kerran rullaluistellut isolla parkkipaikalla juhannuksena...

KirsiMy kirjoitti...

Nohna, juhannuksena näillä tienoilla on yleensä ollut muutenkin hiljaista (paitsi viime juhannuksena, jolloin piha tuntui täyttyneen kännääjistä).

Liisa kirjoitti...

Lapset ovat muuten havainneet, että kauppojen kiinni ollessa paikoitusalueet ovat hyviä pyöräilyyn ja rullalautailuun.(Siis lumettomaan aikaan, jota nyt näkyy riittävän.) Jotkut kauppiaat kyllä kieltävätkin paikoituksen muulloin kuin aukioloaikoina.

Anonyymi kirjoitti...

On se hyvä, että kaupat on välillä kiinni.

KirsiMy kirjoitti...

Liisa, totta. Kauppojen kiinniolo tuottaa kosolti terveellisiä ja hyödyllisiä aktiviteetteja.
Pantteri, sanos muuta, pääsee henkilökuntakin hetkeksi hengähtämään ja ehtivät kuluttajat muutakin kuin ostaa, ostaa, ostaa.

Mari kirjoitti...

Ja niin siistikin piha! On tainnut kauppias olla kuutamokeikalla siivoamassa... Ei muuten.

Uuden vuoden lupauksia ja hiljaisuutta - katoavaa, hyvinkin pikaisesti, ikävä kyllä.

Hyvää tätä vuotta Kirsille!

KirsiMy kirjoitti...

Mari, raketteja ammutaan perinteisesti viereisen koulun pihalta. Sitä paitsi: tuossa putiikissa ei ole kauppiasta, vaan siitä vastaa kasvoton S-ryhmä.
Kiitos toivotuksista sulle, Mari. Hyvää alkanutta vuotta itsellesikin. Kirsi