29.2.08

HYKS 50 vuotta

Kuva intensiivihoidosta, HYKSin arkisto.

Helsingin yliopistollinen keskussairaala täyttää huomenna 50 vuotta. Onneksi olkoon.
Tänään julkistettiin Spiritus Historiaen tutkijoiden Timo Joutsivuon ja Mikko Laakson kirjoittama yli 500-sivuinen teos Sairaanhoidon ytimessä, HYKS 50 vuotta.
Lukematta teosta en vielä osaa sanoa mitään sen sisällöstä, mutta varmasti sen luen.
Historiasta tarjoutuu aina lukuisia näkökulmia pohdittavaksi. Esimerkiksi se, ettei lääkäri ole enää sellainen herra kuin 50-luvulla. Kerrotaan kirurgian professori Väinö Seirosta: Seiro oli leikannut joskus 50-luvulla jonkun potilaan polven. Potilas kysyi suurella kierrolla professorilta: "Mitä te teitte minun polvelleni?" Seiro vastasi moiseen röyhkeyteen: "Se ei kuulu teille."
Sairaalaelämä oli hyvin hierarkkista – ja onhan se sitä edelleen. Työyhteisössä oltiin hyvin pitkään erittäin muodollisia. Sairaalanjohtajan tehtävään vuonna 1978 tullut Arvo Relander teki lähes kättelyssä tavattoman eleen: hän ilmoitti sinunkaupoista koko henkilöstön kanssa. Tänään Relander kertoi, että joidenkin professorien oli hyvin vaikea niellä sinunkauppoja.

HYKS juhlavideon linkkisivu. Video on mielestäni hyvä.

Ei kommentteja: