26.3.08

Huoneeseen ei eristetä kuin poikkeustapauksissa

Metsälän vastaanottokeskuksessa olevia ulkomaalaisia pidetään ulkomaalaislain perusteella vankilanomaisissa olosuhteissa. He eivät pääse liikkumaan ulkona kuin vartioituina. Sisätiloissa heitä ei suljeta huoneisiin kuin poikkeustapauksissa, kertoo Helsingin Sanomat. Mielenkiintoisista pienistä Metsälä-jutuista piirtyy kuva kylmästä maahanmuuttajien kohtelusta.
Jos itse joutuisin pakenemaan mielipidevainoa tai etnistä puhdistusta sanotaan nyt vaikka Tukoholmaan tai Tallinnaan ja minut pantaisiin siellä vankilaan odottamaan selvitystä siitä, olenko tullut laillisesti maahan vai palautetaanko minut kotimaahani vastaamaan mielipiteistäni tai etnisestä taustastani, minussa heräisi pelko, että olen tullut poliisivaltioon.
Suomen ynseä ulkomaalaispolitiikka ei ole ainutlaatuista. Ranskan nykyinen presidentti ja entinen sisäministeri Nicolas Sarkozy on saanut aikaan sen, että Ranskassa on alettu harjoittaa yksilöön kohdistuvaa valtapolitiikkaa "laittomia" maahanmuuttajia kohtaan. Tällaisia laittomia maahanmuuttjia voivat olla ihmiset, jotka ovat asettuneet täysin aloilleen ja käyvät töissä, joilla on pieniä lapsia... Pienten lasten äiti tai isä karkoitetaan kädet nippusiteissä ja rahatta maasta ja toimitetaan kotimaahansa piittaamatta ihmisen omista tunteista ja piittaamatta hänen läheistensä tunteista.

4 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Lehtien perusteella on vaikea muodostaa kunnollista mielipidettä. Välillä tuntuu että poliisivaltiossa ollaan, ja toisaalta hiljattain luin artikkelin jossa todettiin että Suomessa asuvat ulkomaalaiset alkavat vähitellen luottaa meikäläiseen poliisiin, joka on maailman rehdein ja kunnollisin poliisi. Maahanmuuttajien entisissä kotimaissa poliisit ovat toinen toistaan isompia lurjuksia.

Mitä tuosta syömälakostakin ulkopuolisena ajattelisi? Se todettakoon että parhaiten jaksaa olla syömälakossa jos välillä syö tukevasti :D

KirsiMy kirjoitti...

Rita, olen monesti katsellut Chaplinin leffoja sillä silmällä, että näen, mitä ne kertovat maahanmuuttajan suhtautumisesta poliisiin. Nähdäkseni ne kertovat jotain aika yleistä sekä poliisista missä tahansa maailmassa että maahanmuuttajien halusta pysytellä suhteellisen etäällä virkavallasta.

Mutta oma pointtini tässä jutussa oli se, että Suomi pistää ihmiset, joita epäillään laittomasta maahanmuutosta, vankilanomaisiin olosuhteisiin. Eihän tämä suomalainen vankilaelämä nyt yleensä vedä vertoja lähtömaitten vankilaoloille, mutta silti.
Tuo syömälakkoasia on mielestäni hätähuuto, joka hukkuu suomalaiseen mediatulvaan. Itse en edes tiedä, miksi nuo ihmiset ovat syömälakossa.

Anonyymi kirjoitti...

Asialla on sekin puoli, josta olen kuullut pakolaiskeskuksessa työskennelleeltä ystävältäni: myös ohi viranomaisten tulee väkeä maahan, häviää aikaisemmin tulleiden tuttaviensa luo tai kauttakulkee meiltä Ruotsiin. Rikollistaustaisia henkilöitäkin, joita muut maahanmuuttajat alkavat pelätä..
Ei meikäläinen varmistelu mitään ainutlaatuista vastaanottajamaissa ole, mutta tulijoiden taustojen tutkiminen ja sitä mukaa oleskelulupien järjestäminen vie kohtuuttoman kauan, siksi vauhditetaan nälkälakoin. Tämä on monitahoinen kysymys, jossa lienee suostuttava siihen, että on monia totuuksia aina sen mukaan ketä kuullaan.

KirsiMy kirjoitti...

Ellinoora, toki näin tapahtuu. Silti pidän tuontyyppistä kohtelua kylmäkiskoisena – varsinkin, jos se kohdistuu ihmisiin, jotka ovat kokeneet kovia ennen pakoaan ja paon aikana. Itse en haluaisi joutua turvaan päästyäni turvasäilöön. Suomalaiseen hallintokulttuuriin näkyy kuuluvan, että kiirettä ei pidetä turhanpäiten, varsinkaan niiden ihmmisten suhteen, jotka ovat avun tarpeessa. Tämähän toki koskee omiakin kansalaisia, mutta meitä ei panna vankilaan odottamaan vaikka toimeentulotukea tai eläkepäätöstä.