7.5.08

Ei ole samantekevää, mitä suuhunsa pistää


Lääkelaitoksen ylilääkärinä pitkään työskennellyt tietokirjailija Anna-Liisa Enkovaara on kirjoittanut kiintoisan kirjan nimeltä Naisten rohdot. Kirjan kustantaja on Lääkäriseura Duodecim.
Kirja tulee tarpeeseen, sillä nykyisin terveydenhuolto ohjaa ihmisiä itselääkintään ja sillä saralla tarvitaan kyllä tietoa. Lääkkeillä, ravintolisillä ja rohdosvalmisteilla on yhteisvaikutuksia, jotka eivät edes tule mieleen ruokakaupassa. Luontaistuotemarkkinat ovat jo elintarvikeliikkeissä ja edelleen moni kuluttaja ajattelee, että luontaistuotteet olisivat turvallisempia kuin lääkkeet.
Enkovaara neuvoo ostamaan ravintolisät kotimaasta ja välttämään internetistä ostamista, lukemaan pakkaustekstit ja noudattamaan niiden annosteluohjeita.
Itse luen parhaillaan kiinalaista dekkaria, jossa eräs uhreista kuolee "kiinalaiseen viagraan"; kamagrasta kirjoitin jo aikaisemmin tässä blogissa ja olen huomannut, että kyseinen aine kiinnostaa.
Enkovaaran kirjassa on muun muassa luku kolesterolista ja kasvisteroleista sekä omega 3 -rasvahapoista, masennuksesta ja mäkikuismasta sekä luku muistihäiriöiden hoidosta.
Kirjaa lukiessa selviää, että raskaana olevan ei tule syödä pellavansiemeniä eikä merilevää, että atoopikon ei tule käyttää kuningatarhyytelöä, ettei DHEA hidasta vanhenemista, että vihreästä teestä tehdyt valmisteet ovat maksan kannalta ongelmallisia, että C-vitamiini on suurinakin annoksina yleensä turvallinen, että yömaidossa on melatoniinia.
Punaisesta riisistä (googlatkaa, jos haluatte tietää, mitä siitä luvataan) on povattu luontaista kolesterolilääkettä. Enkovaara kertoo, että se saattaa vaikuttaa kuten statiinit, kolesterolia alentavasti tai saattaa olla vaikuttamatta; riisin laatu on epätasaista, punainen riisi sisältää lääkeainetta, joka alentaa kolesterolia, mutta se ei sisällä sitä aina. Jos punaista riisiä tai siitä valmistettuja pillereitä syö statiinien kanssa, saattavat haitat nousta suuremmiksi kuin hyödyt.

11 kommenttia:

Juhana Harju kirjoitti...

Vastapainoksi kannattaa tutustua esimerkiksi professori Raimo Hiltusen ja farmasian tohtori Yvonne Holmin kirjoihin. He ovat tutkineet työkseen luonnonlääkkeitä Helsingin yliopiston farmakognosian laitoksella, ja he näkevät rohdosvalmisteet huomattavasti myönteisemmässä valossa kuin Enkovaara.

KirsiMy kirjoitti...

Juhana, oletko jo lukenut kirjan? Itse en huomannut mitään kielteistä asennetta. Sen sijaan löysin paljon tietoa, jota en ollut edes osannut kaivata, mutta joka on tarpeen.
Kiitos noista kirjoittajavinkeistä joka tapauksessa. Kyseiset kirjoittajat edustavt hieman toista näkökulmaa asemansa puolesta kuin Enkovaara, joka on lääkäri.

Juhana Harju kirjoitti...

En ole lukenut tuota uutta kirjaa, mutta olen lukenut hänen aiemman kirjansa Lääkekasvit & rohdostuotteet (WSOY, Helsinki 2002). Siinä on mielestäni varsin kielteinen, rohdosvalmisteiden vastainen bias. Sitä alaa tuntematon ei ehkä helposti huomaa.

Jos uudessa kirjassa ei ollut kielteistä asennetta, niin miksi itse toit blogientryssäsi esille lähes yksinomaan kielteisiä asioita rohdosvalmisteista ja ravintolisistä?

KirsiMy kirjoitti...

Lue ihmeessä, Juhana.
Tuohon jälkimmäiseen: Kun kirjoitan tähän blogiin, otan huomioon, etteivät lukijani ole välttämättä perusterveitä ihmisiä, vaan että heistä monet käyttävät lääkkeitä. Yhteiskäyttö on aina ongelmallista, mutta ihmiset eivät edelleenkään usein miellä rohdosvalmisteita ja ravintolisiä aineiksi, joilla voi olla lääkkeellisiä vaikutuksia, vaan yllättävän moni kuvittelee, että niiden vaikutukset ovat pelkästään positiivisia eikä niihin liity lainkaan riskejä. Toimittajana pyrin yleensäkin ottamaan esille asioita, jotka ovat ongelmia, epäkohtia tai joita ei välttämättä tunneta.

Juhana Harju kirjoitti...

Lääketeollisuus pitää yllä myyttiä, että ravintolisien ja lääkkeiden yhteiskäyttö olisi yleisesti ottaen erityisen ongelmallista. Kuitenkin maaliskuussa American Journal of Medicinessä julkaistun tutkimuksen Potential for interactions between dietary supplements and prescription medications mukaan ravintolisien ja lääkkeiden välillä on vain vähän yhteiskäytön riskejä: "Yhteisvaikutukset eivät aihettaneet vakavaa haittaa yhdellekään potilaalle", tutkimustiivistelmässsä todetaan. Näen, että riskien korostamisen taustalla on ravintolisien ja luontaistuotteiden vastaista ideologista asennoitumista, joka ei perustu tutkimustietoihin eikä tosiasioihin.

KirsiMy kirjoitti...

Juhana, on vaikea uskoa, että näin olisi, koska lääkkeidenkin yhteiskäytössä on riskejä, joista monia on alettu tunnistaa vasta nyt. Suomen lainsäädäntö suhtautuu ravintolisiin elintarvikkeina ja siksi ongelmia aletaan tutkia vasta, kun ongelmia on ilmaantunut. Lääkkeiden yhteisvakutukset tulevat ilmi usein aiemmin, koska niitä tutkitaan enemmän. On vaikea kuvitella lääkettä, jolla ei olisi haittavaikutuksia toivottujen vaikutusten lisäksi. Jos luontaistuotteilla on lääkkeellisiä vaikutuksia, on vaikea uskoa, ettei niillä olisi vastaavasti haittoja kuten lääkkeilläkin, haittoja vain ei mahdollisesti veilä tunneta ja tunnisteta. Joissain sairauksissa jotkut ruoat eivät ole suotavia, joillain lääkkeillä ja ruoilla samoin ruoalla ja luontaistuotteilla on tiettyjä yhteiskäyttöongelmia, joista osa tunnetaan ja niistä osataan varoittaa.

Itse varoitan erityisen herkästi sellaisista valmisteista, joiden yhteensopivuutta lääkkeiden kanssa ei ole tutkittu, sillä lkijoissani on elinsiirtopotilaita, joille monet rohdosvalmisteet ja jotkut ruoka-aineetkin ovat ongelmallisia ja heidän vain pitää sinnitellä lääkkeiden kanssa, joista he ovat loppuikänsä riippuvaisia, vaikka kyseisillä lääkkeilläkin on omat haittavaikutuksensa. Niiden suhteen vain on niin, että hengissä ei pysy ilman lääkkeitä.

Juhana Harju kirjoitti...

KirsiM kirjoitti:

"Juhana, on vaikea uskoa, että näin olisi..."

Sehän ei ole pelkästään uskon asian, sillä edellähän oli asiasta tutkimusnäyttöä. Tutkimuksen tekijänä oli arvostettu yhdysvaltalainen Mayo-klinikka ja se oli julkaistu vielä arvostetusssa lääketieteellisessä lehdessä. Sen valossa vaikuttaa vahvasti siltä, että ravintolisien ja lääkkeiden käyttö ei ole lainkaan mikään merkittävä riski väestötasolla. Jos halutaan puhua kansanterveydellisesti merkittävistä riskeistä, niin puhuisin esimerkiksi vanhuksilla todella yleisestä ylilääkityksestä ja liian alhaisista D-vitamiinitasoista.

KirsiMy kirjoitti...

Tutkimusnäyttöä on tosiaan aivan toiseenkin suuntaan, kuten Enkovaaran kirjasta käy imi. Tutkimusnäyttöä lääketieteen puolella vaadiataan aika paljon ennen kuin kyseessä on ns riittävä tieteellinen näyttö.
Tosiaan suosittelen Enkovaaran kirjaan tutustumista. Hän kuuluu alan huippuihin Suomessa,

Kun puhutaan elinsiirtopotilaista ja muistakin jatkuvasti lääkkeitä syövistä potilaista, ei puhuta mistään väestötason asioista, vaan todellisista yksiköön kohdistuvista riskeistä. Se, mitä sinä tai minä voimme syödä huoletta, saattaa olla esimerkiksi hyljintälääkkeitä syövälle kohtalokasta.

Muutenkin ihmiset, joilla on lääkkeitä, joutuvat ottamaan huomioon enemmän asioita kuin terveet ihmiset.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen jättänyt LÄÄKKEET ja hoidan itseäni ruualla ja ravintolisillä. Voi kun useampi ihminen ymmärtäisi syödä kunnon ruokaa ja vähemmän turhia lääkkeitä. Ravintolisiä ym. turhaan mustamaalataan liikaa. Olisivatpa nekin yleisesti lääkärien tiedossa ja ihmisillä samanlainen seuranta kuin ´oikeilla´ lääkkeillä sitten. Nyt ei oikeata tietoa ravintolisistä saa, kun niitä mustamaalataa. Eräskin lääkäri sanoi, että hän määrää lääkkeitä ei myrkkyä :-) Minusta lääke on pieni annos myrkkyä.

KirsiMy kirjoitti...

Tämäntyyppisiä kommentteja en toivo anonyymeinä. Jos tuollaista toisille ehdottaa, on syytä esiintyä omalla nimellään, jotta toiset edes voivat varmistaa, miten siinä kokeilussa käy.

Anonyymi, lääkkeistä joka tapauksessa tiedämme aika paljon, tiedämme myös niiden haitoista. Elintarvikkeiksi luokiteltavista ravintolisistä saamme tietoa sitä myöten, kun – tai siis jos – ongelmia ilmenee ja tuotteita aletaan tutkia.
No, lumevaikutus on yllättävän suuri kaikissa satunnaistetuissa tutkimuksissa, joten vaarattomat pillerit saattavat aivan hyvin parantaakin. Toivoa tieteysti pitää, että pillerit tosiaan ovat vaarattomia.

Anonyymi kirjoitti...

Enkovaara on tunnetusti vastustanut luontaislääkkeitä henkeen ja vereen! Miksihän?
Siten häntä ei voi pitää luotettavana ja puolueettomana asiantuntijana vaan tietyn "uskonnon" puolesta sokeasti saarnaavana eksyneenä lampaana.
Hiltunen ja Holm tutkivat työkseen luontaislääkintää, Enkovaara kirjoittaa vain omia mielipiteitään.
Syitä voi jokainen miettiä.