23.5.08

Valokuvatorstai: Kaksi


Valokuvatorstain kaksivuotissynttäreiden merkeissä tämän viikon aiheena on 2.
Ihmiselle on tärkeää, että hänellä on kaveri. Yksin on toki mukava olla, mutta ei yksinäisenä. Itse olen iloinen siitä, että moni ystävyyssuhde on kestänyt vuosienkin hiljaiselon.

14 kommenttia:

Lastu kirjoitti...

Hyvän ystävyyden eräs määritelmä lienee, että se kestää hiljaisen läsnäolon – jopa hiljaiset vuosikaudet.

neulekirppu kirjoitti...

Taas oivaltava valinta, Kirsi!
Ja totta mitä kirjoitat.

KirsiM kirjoitti...

Lastu, itsekin määrittelen ystävyyden kestävyyden mukaan.
Neulekirppu :)

Obeesia kirjoitti...

Hyvä oivallus. Olen monta kertaa miettinyt, onko minulla ystäviä (muita kuin oma kumppani). Missä menee ystävyyden ja kaveruuden/tuttuuden raja? Kuka on oikea ystävä?

auringonkukka kirjoitti...

kyllä on totta että yksin on ankeampaa elämä! mutta toisen rinnalla on turvallinen olla!

KirsiM kirjoitti...

Obeesia, vanhemmiten nuoruudenaikaiset ystävät ovat tulleet itselleni entistä merkittävämmiksi. Ne ystävyyssuhteet, jotka ovat kestäneet hyvät ja pahat päivät, ystävyyssuhteet, jotka eivät katkenneet työsuhteen ja vaikuttaja-aseman myötä, ystävyyssuhteet, jotka eivät nähdäkseni ole rakentuneet vastavuoroisuuden ja hyödyn periaatteille, ovat itselleni olleet kaikista arvokkaimpia. Niitä on ollut muutama tosi vahva, joiden juuret ovat jossain 60- tai enimmäkseen 70-luvulla. Minulle on ollut mielenkiintoista havaita, että olen tuntenut kiinteää yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa, joita on nähnyt viimeksi noin 15-vuotiaana koulussa tai seurakuntanuorissa.
Auringonkukka, itse olen ollut sinkkuna tosi kauan. Siinä elämässä on puolensa, mutta minulle se ei pitkän päälle ollut oikea juttu. Olen kiitollinen puolisosta ja lapsista. Silti: perhe ei minusta korvaa ystäviä. Heillä on oma paikkansa elämässä ja voisin kuvitella, että ystävät voisivat olla vielä keskeisemmässä asemassa, jos olisin perheetön.

Liisa kirjoitti...

Lastu määritteli ystävyyden ensimmäisessä kommentissa. Pitkäkään väli tapaamisissa ei haittaa.

KirsiM kirjoitti...

Liisa, tämä on minunkin kokemukseni mukaan yksi ystävyyden tuntomerkki.

Elegia kirjoitti...

Yhdyn Lastun näkemykseen. :)

Ihastuttava tuo kuva. Missähän se mahtaa olla otettu? Eihän vain Roihuvuoren japanilaisessa puutarhassa (villi veikkaus vain)...?

SusuPetal kirjoitti...

Olla yksin on hyvä.
Olla yksinäinen ei.

Aina välillä ihmiset sekoittavat nuo, ja ahdistuvat turhaan.

Ystävät ovat tärkeitä, eikä ystävien kesken ole tärkeää, kuina usein tavataan, mistä puhutaan. Ystävä on ystävä.

KirsiM kirjoitti...

Elegia, kuva on otettu vuosi sitten Hesperian puistossa.
Susu, tuo, mitä sanot, on minunkin kokemukseni mukaan totta.

Tarjuska kirjoitti...

Hyvä valinta aiheeseen. Itselläni on sairauden myötä osa ystävistä kaikonnut, mutta lisää on tullut tosi kallisarvoisia ystävyyksiä. On hyvä, että ihmisellä on ystäviä, vaikka hyvä on välillä olla yksin, mutta ei yksinäinen. :)

Kylväjän Kirsi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
KirsiM kirjoitti...

Tarjuska, vastoinkäymisten kohdatessa saamme tietää, kuka on oikea ystävä, kuka "turha tuttava". Tämä on minunkin kokemukseni sekä opiskeluajalta, kun sairastuin vakavasti.
Laman jälkimainingeissa haastattelin erästä potilasta, joka totesi, että "ne luulee, että sairaus ja köyhyys tarttuu". Herrasväki kiitää tukka putkella pitkin baanaa hienosti tällättynä. Entäpä jos siellä on joku vanha ystävä, joka ilmeisesti on heikommassa asemassa? Joku ei ole tuntevinaan, harva pysähtyy juttelemaan. Menestyvällä on paljon kavereita. En tosin ymmärrä, miksi on näin. Minusta se on outoa.