8.8.08

Kelassa on takaperoinen kalenteri

On vaikea löytää sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat Kelan tukia ja samalla ovat tyytyväisiä Kelan toimintaan.
Anne sanoi ruman sanan käytyään Kelassa ilmoittamassa, ettei elokuusta lähtien tarvitse asumistukea. Kelalla on aivan oma logiikkansa, jonka mukaan virasto toimii. Anne kertoo:
Kelan mukaan keskituloni kesäkuusta alkaen ovat niin suuret, ettei tuelle ole perustetta - ja tämä laskelma perustuu siihen, että ottavat huomioon elokuussa alkavat tuloni.

2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Kela saattaa toimia aivan hyvin jonkun yksilön kohdalla. Sen, joka on juuri heidän normiensa mukainen, tai lähellä sitä. Sen sijaan KELA sen kummemmin kuin muukaan virasto ei ymmärrä mitään muuta kuin normittamansa olosuhteet.

Siinä se on, KELAn takaperoinen kalenteri.

Silti, kun selvittelin omia sotkujani sinne päin, olin kiitollinen siitä, etteivät ottaneet viivästyskorkoa...

KirsiMy kirjoitti...

Äijä, näin olen itsekin ajatellut.
Ongelmana on ainakin se, että Kelan aivoitusten mukaisia olosuhteita on kai lähinnä labrassa.
Äijä, tuollaisia viivästyskorkoideoita ei pitäisi päästää ilmoille. Luulenpa, että se on pian ensi vuoden budjetissa ;D
Kohta varmaan ilmoille tulee taas jokin Kelan, meidän veronmaksajain rahoilla – teettämä kysely, josta käy ilmi, että Kelan asiakkaat ovat pääosin erittäin tyytyväisiä Kelaan. No, tietenkin ovat, nimittäin niin kauan ollaan tyytyväisiä, kun kyseessä on lakisääteinen, ei-harkinnanvarainen eikä tulosidonnainen maksu. Ongelmat koskevat lähinnä vain niitä, jotka todella tarvitsevat Kelan välittämiä rahoja, kuten työttömät, pienituloiset, piilotyöttömät, sairastuneet, pitkäaikaissairaat...
Ongelmia ja epätasa-arvoista kohtuelua aiheutuu Kelan työntekijöiden tekmistä virheistä, puutteellisesta tiedotuksesta, siitä, että hakemisesta on tehty äärimmäisen hankalaa ja byrokraattista, että maksut viivästyvät, että Kelan työntekijöillä on liikaa harkintavaltaa. Hyvin moni asia korjaantuisi, jos ne kansalaiset, joilla on liian vähän rahaa käytettävissään, saisivat kansalaispalkkaa. Kansalaispalkkaa ei missään nimessä tule maksaa kaikille, se edistäisi infalaatiota ja teksisi kansalaispalkasta merkityksettömän. Kansalaispalkan maksaminen todennäköisesti vähentäisi ihmisten psykoterapiantarvetta ja lääkekuluja sekä kuntien sosiaalitoimen maksuja, kaikkia luullakseni merkittävästi. Lisäksi se vapauttaisi Kelan työntekijöitä ja kuntien etuuskäsittelijöitä muihin hommiin.