30.12.08

Alkoholi ei kuulu kaikkien jouluun


Lähes puolet blogini alkoholinkäyttökyselyyn vastanneista kertoi, etteivät he käytä lainkaan alkoholia jouluna.
Yksi vastasi ottavansa "kunnon kännin", kuten olin vaihtoehdon muotoillut.
Näin anonyymiin kyselyyn tuskin kukaan vastaa kaunistellen ainakaan siitä syystä että tahtoisi antaa itsestään kuvan, joka ei täsmää todellisuuden kanssa. Joku voi tosin kai vastata eri lailla kuin tekee jostain muusta syystä.

Yleensä ihmiset vastaavat terveydenhuollon ja työterveyshuollon alkoholinkäyttökysymyksiin kaunistellen. Näin olen kuullut jossain päihdetiedotusseminaarissa.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulta jäi vastaamatta tuohon kyselyysi. Alkoholi ei kuulu jouluuni ja uskonpa, että siitä on vähemmän iloa ja enemmän surua jouluna, monessa perheessä.
Muistan vielä naapuristossamme, erään aikaisemman naapuritalon pihamaalla nähdyn joulupukin. Pukki oli niin umpihuppeluksissa, että sitä piti kahden miehen voimin kannatella. Uskon, että siitä pukista ei ollut iloa lapsille. :(

KirsiMy kirjoitti...

Viini on viisasten juoma, Tarjuska, mutta usein käy kyllä niin, että viisaus on kaukana alkoholinkäytöstä, kuten kyseiselle pukille kävi.
Lapsiin vanhempien humalajuominen jättää vakavia jälkiä.

Tilda kirjoitti...

Kuuntelin tv:stä tuossa joulun aikaan kun erästä sosiaalityöntekijää haastateltiin, joulu oli ollut heille kiireistä aikaa, hälytyksiä oli paljon, myös sellaisiin perheisiin jotka eivät heidän asiakkaisiinsa ole aikaisemmin kuuluneet. Kun alkoholia nautitaan runsaasti, ja pyhien aikaan monta päivää niin tilanteet perheissä voivat käydä hyvin vaarallisiksi, monessa perheessä oli joulutunnelma kadoksissa, tulee mieleeni se Eppu Normaalin kappale jossa lauletaan :"...lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.." se tuhansien murheellisten laulujen maa.
Hyvää vuodenvaihdetta sinulle!

KirsiMy kirjoitti...

Erakko, näin se vain on. Lasten pitäisi olla ykkössijalla tässä yhteiskunnassa, mutta he joutuvat usein kantamaan liian raskaita taakkoja... Nykyisin kun yhä useammin perheessä ei enää ole yhtään sleväpäistä aikuista, jos kerran alkoholia käytetään.
Hyvää uutta vuotta myös sinulle, Erakko.

Pauliina pahainen kirjoitti...

Mie vastasin kyselyysi vaihtoehdon muutaman annoksen päivittäin. Totuus olisi ollut jossain "ruoan kanssa" ja tuon vastaamani välimuoto, kaikkina päivinä ei tullut maisteltua lainkaan.

KirsiMy kirjoitti...

Pauliina, tällaisiin vaikeuksiin aina itsekin törmään, kun yritän vastailla toisten tekemiin kyselyihin.
Tämä kyselyni ei ollut kovin täsmällinen, A-klinikkasäätiön nettipalvelussa on oivallisia kyselyitä, joilla voi testata omaa alkoholinkäyttöään.

Kaura kirjoitti...

Hitsiläinen, en ollut vielä lisännyt blogiasi readeriin (olen nyt näköjään siirtynyt listalta enempi syötteenlukijaa käyttämään, mutta en ole vielä ehtinyt siirtää listalta kaikkia suosikkejani) ja näin kysely meni ohi.

Minulle joulu ei ikinä ole ollut alkoholipitoinen juhla enkä osaa eläytyä semmoiseen, että pämpättäisiin joulunpyhät. Todella tunkkainen ja inhottava ajatus. Ei kai se mitään, jos eivät muut kärsi, mutta lapset ovat ansainneet selvät vanhemmat jouluna, kun kerrankin on aikaa olla yhdessä! Illalla tosin lasten nukkuessa siemailtiin hieman punaviiniä miehen kanssa juustojen kera, mikä on mahtavaa herkuttelua. Tammikuussa keksitään sitten muita nautintoja myös viikonloppuilloiksi ja se tietää virkeämpiä aamuja :-) Pienikin viinimäärä tuntuu huonontavan unen laatua.

KirsiMy kirjoitti...

Kaura, kiva nähdä pitkästä aikaa. Olen ollut harmillisen vähän täällä blogissa, kuten jo keväällä ennakoin.

Itse olen joutunut joskus aikoinani työn tähden näkemään, mitä viina teettää. Myöhemmin vielä seurasin keittiön kautta, sillä mieheni on ollut pitkään päihdetyön sosiaalityöntekijänä.
Kovin suuria määriä ei tosiaankaan kannata siemailla ja välillä kannattaa pitää nenänvalkaisua siitäkin. Itse pidättäydyn viinistä paaston aikoina.

Se terveyssuositusten mukainen maksimi on lasi viiniä naiselle ja kaksi miehelle.

Kaura kirjoitti...

Sen verran ehkä uskaltaa sanoa vaitiolovelvollisuudenkin uhalla, että yläkoulun erityisopettajana myös saapi todistaa alkoholin tuhoisaa vaikutusta lapsuuteen. Alkoholi on kaikkein tuhoisin huume täällä Suomessa eikä kukaan ole turvassa sen vaikutuksilta, vaikka olisi mikä asema, koulutus, perimä tai muu tekijä.

Mukavaa joka tapauksessa, että tätäkin blogia päivität aika ajoin! Hyvää vuotta 2009!

KirsiMy kirjoitti...

Kaura, tämä kai on suurin syy, miksi aiheesta kirjoittelen, vaikka näitä postauksia ei kovin moni tägää :(
Ja kiitos tästä tsemppaamisesta. Vaihdoin sen verran radikaalisti aihepiiriä, kun vaihdoin työtä, että, kuten ennkoinkin, täällä verkkolehdessä on ollut suhteellisen hiljaista. Lukijoistakin näkyy suurin osa tulevan Googlen kautta.