27.5.09

Pelaajien karttuisa käsi paikkaamaan verohelpotusten tuomia aukkoja?

Raha-automaattiyhdistyksessä ja ilmeisesti myös maan hallituksessa, tai ainakin Kokoomuksessa keskustellaan nyt siitä, jos Raha-automaattiyhdistyksen keräämät varat kanavoitaisiikin kansanterveysjärjestöjen sijasta julkiseen terveydenhuoltoon.

Että siis mitä!
Enää aikoihin terveyskeskukset eivät ole kyenneet suoriutumaan tehtävistään laadukkaasti. Julkinen terveydenhuolto on siellä täällä tehnyt malliksi muutamia projektiluontoisia, pieniin väestöryhmiin suunnattuja ennaltaehkäisytoimia. Tulokset voivat olla hyviäkin, mutta ne kohdistuvat aina kapeaan ryhmään ja kestävät lyhyen ajan.
Kaukana menneisyydessä on pitkäkestoinen Pohjois-Karjala-projektin menestystarina, joka ei olisi onnistunut sekään ilman yhteistoimintaa kansalaisyhteiskunnan kanssa. Nyt herrat norsunluutorneissaan tulevat suunnitelleeksi tämän vapaan kansalaistoiminnan alasajoa.

Nyt siis vuosikymmenten mittaan rakennettu järjestelmä suunnitellaan romutettavaksi ja pelirahat suunnattavaksi valtion säkkiin. Vaalit ovat niin kaukana edessäpäin, että tällaiseen on mahdollisuus ja sitä ajetaan nyt. Asiaa esitellään toimittajille aivan pian ja sen jälkeen se etenee hallituksen hankkeille myötämielisessä mediassa omalla painollaan. Voi! Voi! Voi!

6 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Ohhoh, ällistykseltäni en muuta keksi sanoa. Neropatit asialla.

KirsiM kirjoitti...

Villiviini, saat todenäköisesti nähdä, että poliitikot ottavat pian asian julkisesti esiin, kunhan noista eurovaalikarnevaaleistaan ennättävät.

Womitus kirjoitti...

..ja mitä hienoa päättäjät keksivät, menee se läpi kuitenkin, vaikka järjen häivää ei olisi.

Esim. Turku lomauttaa 2200 sos. ja terv. alan työntekijää. Missä on tehylakon aikaan tehty pakkolaki, jolla vapaat kansalaiset (hoitajat) pakotettiin töihin?

KirsiM kirjoitti...

Womitus, olen alkanut ihmetellä, piittaavatko ministerit ja piittaako edes eduskunta ollenkaan sen kansan mielipiteestä, jota ainakin jäkimmäisen pitäisi edustaa.

Villiviini kirjoitti...

KirsiM, epäilen että päättäjät ovat niin kaukana arkitodellisuusesta, omissa lasipalatseissaan ja pilvilinnoissaan paksujen rahakukkaroidensa päällä, että he eivät käsitä tavallisten ihmisten elämää, nälästä ja puutteesta puhumattakaan. Muuten ei voi käsittää esimerkki viime päivien uutispalikkaa vai liekö ollut vastaus johonkin kyselyyn, jossa ministerin ex-avustaja kertoi kannattavansa ensimmäisenä Helsingin sosiaalitoimen säästökohteena harkinnanvaraisten sosiaalietuuksien poistamista. Siis haloo! Tällaiset viisaat sosiaalilautakunnan neidit kai luulevat, että etuusrahoilla eletään makeaa elämää, reissataan tai ylipäätään ostetaan turhuuksia.

KirsiM kirjoitti...

Villiviini, niinpä niin. Valtakunnanpoliitikot antavat verohelpotuksia ja aateveljensä ja -sisarensa kuntapuolella sitten leikkaavat ja höyläävät vähäväkisiltä ja ahdinkoon joutuneilta. Suurpääoman verohuojennuksista ja -vapauksista ei vielä sentään tingitä!
Voi! Voi!