20.5.09

Tapasinko yli-ihmisen?

Eilisissä uutisissa oli kaksi terveydenhuollon etiikkaa koskevaa henkirikosuutista: Ensiksikin 27-vuotias sairaanhoitaja Katariina Lönnqvist tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta ja murhan yrityksestä. Molemmat teot kohdistuivat puolustuskyvyttömään ihmiseen, mikä oli raskauttavaa. Tämän lisäksi samana päivänä uutisissa kerrottiin, että 56-vuotiasta perushoitajaa epäillään neljän vanhuksen surmaamisesta. Tämä tieto päivittyi tähän aamuun mennessä jo ainakin neljäksi murhaksi ja seitsemäksi murhan yritykseksi. (edit. klo 22.50) Uusi epäilty on siis saattanut tehdä valtavasti murhia. Tutkintaa johtava poliisi arvioi, että kyseessä on rikoshistoriamme yksi synkimmistä rikoksista.

Nämä uutiset nostivat omaan mieleeni vajaan viikon takaisen keskustelun, joka hämmensi itseäni suuresti. Olin kylässä, jossa oli useampia sairaanhoitoalan ihmisiä. Jossain nurkassa virisi keskustelu, joka johti omat ajatukseni tähän insuliinisurmaajaan. Keskustelukumppanini, kolmekymppinen sairaanhoitaja, meni tolaltaan. Hän sanoi minulle äkisti, täynnä tunnetta, että sairaanhoitajan työstä puhukoot vain ne, jotka siitä tietävät, ei hänkään arvostele esimerkiksi äidinkielenopettajia heidän työstään.
Silmissäni opinhaluinen, työhönsä paneutunut nuori ihminen muuttuu yli-ihmiseksi, joka asettuu arvostelun yläpuolelle suorittamaan ammattityötä, johon ulkopuolisilla ei ole mahdollisuus millään tavoin vaikuttaa.
Keskustelu ei jatkunut, sillä kumppanini lähti toiseen paikkaan eikä enää suostunut edes illan lopulla sanomaan näkemiin.

5 kommenttia:

InaR kirjoitti...

Minusta keskustelukumppanisi käytös viestitti siitä, että nämä surmat ahdistavat todella paljon myös ammattilaisia. Totta kai keskustella pitää voida yleisesti, mutta pelko leimautumisesta on varmaan kova. Tänä aamunakin nuori tyttö kuntosalilla totesi minulle, että kauheita noi hoitajat - muka leikillään, mutta kuitenkin.

Yli-ihmisiä varmaan kuvittelevat olevansa ne, jotka tekevät näitä hurjia tekoja. Todella surullista, että nyt varmasti moni yksin asuva vanhus pohtii, ovatko heidän kotiinsa tulevat henkilöt mahdollisia murhaajia.

Obeesia kirjoitti...

Eilisestä uutisesta tuli mieleeni,että vanhusta ei aina oteta todesta, vaikka hän ilmaisisi epäilyksensä hoitohenkilön aikeista. Jotkut vanhukset, varsinkin tiettyjä tauteja sairastavat, muuttuvat epäluuloisiksi. Kuinka erottaa oikeat epäilyt harhaisista? Kaikki pitäisi tutkia.

KirsiM kirjoitti...

InaR, aivan varmasti viestittävät siitä, että ahdistavat – ja leimaavat.
Ne ihmiset, jotka pitävät elämäämme kämmenellään, kuten keskustelukumppanini, joka on sydänyksikössä sairaanhoitajana, ovat niitä, joiden työn tulee kestää arviointia, myös ja etten sanoisi ennen kaikkea eettistä arviointia.
Näitä yksin asuvia vanhuksia ja heidän omaisiaan olen tässä säälinyt jo pitkän aikaa. Säälin heitä jo vuosia sitten, kun tajusin, että vanhustenhuollossa vanhukset jäävät helposti monenlaisten ja -tasoisten kotipalvelujen ihmisten varaan, kun vanhuksia pyritään pitämään kotona, jossa autoilla sukkuloivat palveluhenkilöt käyvät tekemässä mitä kulloinkin. Yksinäisyyttä lähinnä kammoksuin, mutta myös sitä, mitä voi tapahtua, jos palveluyrityksissä on rikollisia työntekijöitä.
Tässä kuitenkin oli surmia, jotka ovat tapahtuneet sairaaloissa, eivät pelkästään kotipalvelussa tai vanhustenhuoltolaitoksissa. Tämä on omasta mielestäni äärimmäisen hälyttävää.
Vaikka ammattikunnan leimaaminen, jos ja kun sitä tapahtuu, tuntuu ikävältä, puhdas omatunto ja puhtaat paperit ovat mielenrauhan perusta. Siksi asioista voi keskustella ja niistä pitääkin keskustella. Tämä paljastus osoitti, että jopa sarjamurha voi kätkeytyä hyvinkiillotetun imagon alle.

Obeesia, minä juuri mietin, että on hyvä, että epäolys otettiin todesta. Kyseinen poliisi aivan varmasti pelasti monia ihmishenkiä.

Marjaana kirjoitti...

Kyllä ammattilaistakin ahdistaa. katso www.tantselma.vuodatus.net/.

Vaikea tätä on ymmärtää mistä on kyse ja todells monenlaiset tunteet heräävät.

Selma

KirsiM kirjoitti...

Selma, erittäin hyvää pohdintaa aiheesta. Nostan linkin blogiisi tuonne entryyn, niin muutkin voivat käydä lukemassa ja kommentoimassa.
Olen omaksi tehtäväkseni ottanut kansalaisen tai potilaan näkökulman ja erityisen tärkeä minulle on puolustuskyvyttömien ihmisten asioiden esiinnostaminen ja niistä puhuminen, joten katselemme näitä asioita erilaisesta kulmasta, mutta arvelen, että arvopohjamme taitaa olla samansuuntainen.