5.8.09

Ambulanssi myöhästyi, potilas kuoli. Ambulanssioharit surullisen tavallisia

Tämän päivän Hesarissa kerrotaan harvinaisesta tapauksesta: lentokone laskeutui Helsinkiin siksi, että matkustaja joutui hengenvaaralliseen tilaan. Ambulanssi tilattiin hyvissä ajoin ja sen olisi kaiken järjen mukaan kuulunut olla odottamassa, mutta potilas kuoli ambulanssin viipyessä. Nyt sitten selvitellään viipymisen syitä, kohtalokkaita syitä.

Naapurimmekin kuoli takavuosina ambulanssin viipyessä. Silloin kyseinen ambulanssi viipyi, kun ei osannut annettuun osoitteeseen. 17 vuodessa tekniikka on parantunut eikä ihmishenkien menetyksiä ole enää helppo sysätä teknisten selitysten piikkiin.
Hälytyskeskuksissa on ollut ongemia. Saa nähdä, löytyykö selitys edelleen sieltä.

3 kommenttia:

Stello kirjoitti...

Meilla on myos yksi huono ambulanssikokemus, lahes kymmenen vuoden takaa.. D:n diabetesta ei ollut viela loydetty, ja han meni kotona yhtena iltana todella huonoon kuntoon. Soitin ambulanssin, ja annoin osoitteen lisaksi erittain selkeat ajo-ohjeet, mutta kun puhelusta oli jo reilut 20 minuuttia, eika ambulanssia nakynyt, soitin uudestaan, ja ambulanssi oli ajanut ihan TOISEEN KAUPUNKIIN, hiukan vastaavaan osoitteeseen! :O Ekasta puhelusta meni n. 35 minuuttia siihen, kun ambulanssi viimein saapui. Se olisi monelle voinut olla liian kauan. Meillakin oli hyvin vakavasta tapauksesta kyse, mutta onneksi siita selvittiin. (Tama sattui siis Irlannissa.)

KirsiMy kirjoitti...

Stello, puoli tuntia voi olla liikaa hyvin monille hädässä oleville. Esimerkiksi aivohalvauksen sattuessa on kyse minuuteista.
Tämä ambulanssin viipyminen johtui anteeksiantamattomasta huolimattomuudesta: sitä vain oletettiin liian paljon sen sijaan että olisi tarkistettu yksityiskohtia. Suomalaisessa hätäkeskustyöskentelyssä on ilmennyt jo pitkän aikaa monenlaista laadun heikkoutta. Ehkä olisi EU-herrojen syytä tulla tarkastamaan, mitä laatuvikoja systeemissämme on.
Sama ehkä koskee irlantia?

Stello kirjoitti...

(Anteeksi, kavin vasta nyt lapi kommentti-ilmoituksia emailista..)

Tosiaan, kun nykyisin loytyy kaikenlaisia navigaattoreita yms., niin luulisi etta tuoretta tekniikkaa voisi soveltaa myos hatakeskusten kayttoon. Siis ihan taviskin pystyy vaikka Google-karttojen (tms.) avulla nopeasti hakemaan tietyn katuosoitteen pituus- ja leveysasteet, ja niiden avulla olisi myos helppo varmistaa, etta ollaan edes oikeaan suuntaan menossa..

Tuli myos mieleen tapaus muutaman vuoden takaa, kun joku oli yolla sytyttanyt (ilmeisesti varastetun) auton palamaan, tuossa talomme takana olevalla pienella parkkipaikalla. Se paloi roihuten, ja jos tuuli olisi hitusen kaantynyt, se olisi hyvinkin voinut sytyttaa talomme palamaan (mukaanlukien seuraavan paritalon). Teimme autopalosta ilmoituksen, mutta ketaan ei koskaan tullut sita sammuttamaan.