17.9.09

Kaari Utrio tahtoi hätkähdyttää

Kirjailija Kaari Utrio tahtoi omien sanojensa mukaan hätkähdyttää ihmiset hereille, koska vanhustenhuollon ongelmista on puhuttu ja puhuttu. Häntä haastateltiin tänään hieman YLEn Ykkösaamussa.
Hätkäyttäminen kääntyi nyt vain pois pääasiasta Utrio-keskusteluksi, mikä ei ollut hätkäyttäjän ajatus. Julkisuutta on vaikea hallita.

En yhtään hämmästele, ettei oma ehdotukseni ihmisoikeusloukkauskanteista ole herättänyt vastakaikua. Niin moni on osallisena vanhusten kaltoinkohteluun, että asia voi pelottaa onhan sanaparilla poliittinen vastuu ollut ontto kaiku Suomessa ja moni tietää, että päätöksenteosta vastaavat useimmiten pelastetaan vastuusta. Omasta mielestäni ainoa keino saada muutoksia Suomessa on, että vakutusvaltaisessa asemassa olevat ihmiset, jotka ovat tosiasiallisesti ajaneet asiat tähän pisteeseen, nostetaan vastuuseen.

Valta ja vastuu on hajautettu valtiolta kunnille tässä asiassa, mutta maan hallituksella on vastuu siitä, että kansalaisten perusoikeudet voivat toteutua joka puolella maata. Nyt tämä vastuu mitataan kai sitten lähinnä luottamuslauseäänestyksissä. Puolueuskollisuus taannee sen, että enemmistöhallitus saa äänestyksissä puhtaat paperit. Sen jälkeen meillä kansalaisilla on oiva tilaisuus käydä omien kansanedustajiemme kimppuun ja vaatia heitä tilille napinpanalluksestaan. Suosittelen henkilökohtaisia yhteydenottoja vanhustenhuollon asioissa, ei vain sosiaaliasioihin vihkitytyneitä kansanedustajia ja ministereitä kohtaan, vaan ja ennen kaikkea rahasta ja kunta-asioista päättäviä tahoja kohti.

Ei kommentteja: