30.4.10

Itsemurhauhka on lisääntynyt Suomessa jälleen

Itsetuho on ahdistanut yhä useampaa Suomen Mielenterveysseuran Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen soittanutta. Tammi-maaliskuussa itsemurhauhkan vuoksi kriisipuhelimeen soitti 254 ihmistä. Heistä suurin osa oli 31–65-vuotiaita. Naisia soittajista oli 150 ja miehiä 109. Akuuteissa tilanteissa soittajia ohjattiin ottamaan yhteyttä Hätäkeskukseen tai sinne soitettiin heidän puolestaan.
Aiemmin apua saatiin nopeasti Mielenterveysseuran päivystysyksiköstä, SOS-autosta, mutta vuoden alusta sen toiminta siirtyi Helsingin kriisipäivystykseen.
Viime vuoden vastaavana ajankohtana itsetuhon vuoksi kriisipuhelimeen tuli 206 puhelua. Suomessa tehtiin 1033 itsemurhaa vuonna 2008.
Itsetuhon ja itsemurhauhkan taustalla on useita syitä, kertoo Valtakunnallisen kriisipuhelimen koordinaattori Jaana Paasu. – Syynä voi olla se, että itsemurhaa yrittänyt on kotiutettu sairaalasta liian pikaisesti ja itsemurha-ajatukset ovat alkaneet vallata uudelleen mielen. Hoito on myös voinut jäädä kesken, ja jos ihmisellä ei ole läheisiä eikä tukiverkostoa, yksin selviytyminen tuntuu mahdottomalta.
Lähde: Mielenterveysseura

Ei kommentteja: