27.4.11

Kukahan sitä kestävyysvajetta oikein kerryttää!

Nyt alkoivat hallitustunnustelut.
Katainen, joka niitä johtaa, on antanut asialistansa. Listassa on varmaankin tärkeitä asioita. Kansalaisten kannalta on mielestäni tärkeää, mikä tulokulma otetaan niin sanottuun työurien pidentämiseen. Asia liittyy tähän edellisen hallituksen lanseeraamaan termiin kestävyysvaje ja sen taustalla olevaan asiaan.

Hartaasti toivon, että vihdoinkin löytyy joku, joka sanoo ääneen, ettei keisarilla ole vaatteita!
Tarkoitan vain sitä, että porvarillinen, lähellä omistajasiipeä, oleva intressipiiri on jatkuvasti teroittanut otse rypyssä työurien pidentämistarvetta osoittamalla syyttävällä sormellaan samanaikaisesti työikäisiä ihmisiä –  ja samalla suuret ja keskisuuret yritykset ovat luoneet kestäyysvajetta heittämällä motivoitunutta ikääntyvää työvoimaa pois työmarkkinoilta kaikenkarvaisiin eläkeputkiin, työttömyyskortistoihin sekä työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkkeille.

24.4.11

Kevät on tullut Helsinkiin

video
Pahoittelen käden vapinaa. Kuvattu käsivaralta järjestelmäkameralla tänään :)

23.4.11

Suomalainen ostoskori

Tänään olin pääsiäisruokaostoksilla Jakomäessä.
Ruokakaupan jonossa edellinen kaveri osti pääsiäisruokaa, kuten minäkin tein: ikäiselläni miehellä oli noin neljän euron hintaiset ostokset. Ne oli kerätty - 30 % alennuskoreista. Mies kuului pyytävän kassakaveria: jos jää euro, käytkö hakemassa mulle perunoita :) Hinta meni toista euroa yli miehen rahavarojen. Mies mietti, minkä hankinnan jättää tekemättä. Täysihintaiset kalapuikot jäivät ostamatta.

21.4.11

Rokotuksin ehkäistävät taudit eivät tunne valtioiden rajoja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedote:

Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan aluetoimiston järjestämää Euroopan rokotusviikkoa vietetään 23.–30.4.2011. WHO muistuttaa, että taudit eivät tunne valtioiden rajoja. Yhdessä maassa puhjennut epidemia voi levitä koko maanosaan tai muuttua maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Taudit liikkuvat myös matkailijoiden mukana.

Suomessa ollaan suhteellisen hyvin turvassa rokotuksin ehkäistäviltä taudeilta. Suomessa ei enää kotoperäisenä esiinny poliota, tuhkarokkoa, sikotautia, vihurirokkoa tai kurkkumätää. Viimeinen polioepidemia taltutettiin koko maan kattavin rokotuksin vuonna 1984. Tuhkarokkotapauksia vakavine jälkitauteineen oli ennen MPR-rokotusten alkua kymmeniätuhansia vuosittain.

Myös pienten lasten tuberkuloosi ja jäykkäkouristus ovat hävinneet lähes kokonaan. Vakavia Hib-tauteja oli aiemmin noin 140 vuodessa, nyt ei juuri lainkaan. Heti Suomen rajojen ulkopuolella nämä taudit kuitenkin vaanivat. Matkailija voi tietämättään tuoda ulkomaan tuliaisena infektion ja tartuttaa sen rokottamattomaan. Helposti tarttuvin tuliainen on tuhkarokko: vuonna 2010 ainakin 30 000 lasta ja aikuista sairastui Euroopassa tuhkarokkoon. Eniten sairastuneita oli Bulgariassa. Epidemioita oli myös Ranskassa, Saksassa ja Italiassa.

Jotta Suomesta hävitetyt taudit pysyisivät poissa vastaisuudessakin, pitää riittävän suuren osan väestöstä olla rokotettu. Tämä raja vaihtelee taudeittain. Kurkkumätä pysyy loitolla, jos 85 prosenttia väestöstä on rokotettu. Tuhkarokolta vältytään, jos yhdeksän kymmenestä on saanut rokotuksen. Kun tauti ei kierrä väestössä, ovat suojassa myös ne, joita ei syystä tai toisesta voi rokottaa, tai joiden elimistö ei esimerkiksi immuunipuutoksen vuoksi kykene muodostamaan vasta-aineita taudinaiheuttajia kohtaan. Poikkeus tästä on jäykkäkouristusrokote, joka suojaa vain rokotettua itseään. Jos rokotetta ei ole ottanut, voi sairastua jäykkäkouristukseen, vaikka kaikki muut olisi rokotettu.

Rokotusten hyödyt ja haitat puntariin

Kun rokotuksin ehkäistäviä tauteja ei esiinny, on helppo unohtaa, mitä ne voivat saada aikaan: jälkitauteja, pysyviä vammoja kuten kuuroutta, lisäksi pitkiä sairaala- tai tehohoitojaksoja.

Kuten lääkkeillä, myös rokotteilla on haittavaikutuksia. Niiden riskiä on aina punnittava suhteessa tautien aiheuttamiin haittoihin. Esimerkiksi tuhkarokolta suojaava MPR-rokote voi aiheuttaa aivotulehduksen yhdelle miljoonasta rokotetusta. Tuhkarokko sen sijaan aiheuttaa aivotulehduksen 400:lle ja sikotauti 200:lle miljoonasta tautiin sairastuneesta. Taudin sairastaminen on yleensä monin kerroin vaarallisempaa kuin rokotteen ottaminen.

17.4.11

Toimittajan moraali


Teemalta tulee parhaillaan William Wilderin  mustavalkoleffa vuodelta 1951, nimeltään Ace in the Hole, suomennettuna nimi on Tuhansien silimien edessä.
Elokuvan imdb-sivut: http://www.imdb.com/title/tt0043338/
Kirk Douglas esittää elokuvassa tosikovaksikeitettyä toimittaja Charles Tatumia, jolle skuuppi on kaikki kaikessa.
Itseeni teki tällä kertaa vaikutuksen toimituksen seinälle ristipistoin kirjailtu tunnus: "Tell the Truth".
Siinä leffavinkki tälle päivälle.

9.4.11

Raha pääasia, potilaat sivuseikka kunnallisessa terveyspolitiikassa

Nyt on taas tullut vastaan sekä Helsingissä että Vantaalla sen verran ongelmia hoitoon pääsyssä, että pakko on kirjoittaa - varsinkin kun vaalit ovat ovella, tai suorastaan jo käynnissä.

Peijaksen sairaalassa oleva terveyskeskuspäivystys on ostettu vuonna 2008 terveysjätti MedOnelta. Kaupungin raportin mukaan terveyskeskuslääkärillä käynnit ovat vähentyneet, ja kuulemma helpottuneet. Vantaan kaupungin tiedote aiheesta: http://www.vantaa.fi/i_uutinen.asp?path=1;129;108027
No, kaikkien ei kuitenkaan ole helppo päästä lääkärille Peijaksessa. Näköjään sairaanhoitajan arvio hoidontarpeesta saattaa pahasti pettää, etten sanoisi kohtalokkaasti. Potilas, jonka CRP on vain 30 on mahataudissa eikä tarvitse lääkäriä.

No, tämä CRP 30 ei hetkauta kaupungin rajan eteläpuolellakaan, ei edes terveyskeskuslääkäriä: CRP vain 30, ei aiheuta toimenpiteitä.

Edellinen potilas joutui kiireellisenä yöllä leikkaukseen, johon hänet tietysti kuskattiin ambulanssilla muutaman sairaalan kautta. Toinen potilas päätyi tietokonetomografiaan ja sytostaattihoitoon käännettyään kaikki kivet päästäkseen lääkärille, joka osaa tulkita tulehdusarvoja.

Näyttää siltä, että lyhytnäköinen talous ohjaa hoitoonpääsyä, ei lääketiede.