4.7.12

Kallis sananvapaus

Nuori mies selitti meille vanhemmille kuulijoilleen, miksi netissä esiinnytään anonyymeina: hänelle oli itsestäänselvää, että työnantajat googlaavat työnhakijaa ja raakaavat pois kaikki ei-toivottavia mielipiteitä esittäneet hakijat ja että on paras sanoa ajatuksensa anonyymisti.

Itse olen pyrkinyt kirjoittamaan omalla nimelläni netissäkin asioista, mitkä koen tärkeiksi. Olen myös kertonut keskusteluissa mielipiteeni senkin uhalla, että tämä on maksanut minulle itse asiassa useammankin työpaikan, ja itse asiassa jossain mielessä koko uran. Sananvapaus on itselleni suuri arvo, samoin kuin ajatuksen- ja uskonnonvapaus. SItä tulee käyttää, käyttää oikein, ja sitä tulee vaalia. Maailmassa on liian paljon paikkoja, joissa kansalaisvapaudet ovat vähissä.
Sääliksi käy nuoria, jotka ovat uransa alusta lähtien joutuneet markkinavoimien hiljaisen sensuurin vaientamiksi.
Tämä hiljainen markkinavoimien sensuuri ei edistä avointa yhteiskuntaa.

5 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Törmäsin tuohon googlaamiseen erään työpaikan saannin jälkeen. Olin silloisessa blogissani käsitellyt haastattelijan persoonallisia kysymyksiä, ja työn aloittamisen jälkeen ko. henkilö tuli kertoneensa lukemaan blogiani. Tosin hän vaikutti vähän nololta ja selitteli kovasti, miksi oli sellaisia kysynyt.

Suoraan sanoen ei mieleeni ole aiemmin tullut tuo, että työpaikka pitäisi varmistaa vaikenemisella netissä, ennen kuin tästä nyt on alettu puhua. Ei sillä, että aikoisin vaieta jatkossakaan: kirjoitan nimelläni asioita, jotka voisin sanoa joka tapauksessa kenelle tahansa. Ja jos työnantajani ei hyväksy sitä, että minulla on asioista asiallisia mielipiteitä, ei meitä varmaan alunperinkään ole tarkoitettu toisillemme. :)

Hanneles bokparadis kirjoitti...

juu, mutta kenet itse palkkaisit?
Valitsisit työkaveriksi?

KirsiMy kirjoitti...

Kaisa, samoilla linjoilla.
Hannele, googlaaminen ei yleensä tuota oikeaa kuvaa ihmisestä, mutta antaahan se tietenkin jonkin kuvan, johon työnantaja voi nojata. Tosin tää googletuloksiin nojaaminen taitaa olla kiellettyä Suomessa. No, onhan ikärasismikin kiellettyä ja sitä työntekijän valinnassa harjoitetaan siitä huolimatta (nimimerkki kokemustakin asiasta).

Kaisa kirjoitti...

"tuli kertoneensa lukemaan"? Mitä mä oikein tuonne kirjoitin? Siis tietysti "tuli kertomaan lukeneensa" :D :D :D :D

Tietysti googlaamalla ja esim. blogiin päätymällä voi saada paljonkin tietoa hakijasta, mutta eihän työnantajan muutenkaan pitäisi kauheasti sitä kyylätä, mitä ihminen vapaa-ajallaan tekee.

KirsiMy kirjoitti...

Kaisa, itse kirjoitan näköjään usein tekstiä, jota varmaan on vaikea ymmärtää, itsenikin :) Mutta tässä tapauksessa ainakin minulle kävin niin, että lukijan aivot korjaavat kirjoittajan pienen lapsuksen.