29.1.13

Soneran laajakaistasta on vaikea päästä eroon vaikka se ei toimisi

Kyllästyin jokin aika sitten Soneran ns. palveluun, vaikka se oli ystävällistä – laajakaista kun ei toimi eikä teknistä tukea saa. On turha maksaa palvelusta, joka ei toimi ja kahdeksan megan kaistasta, joka toimii 100 kilobitin verran.
Menin siis Elisalle ja solmin heidän kanssaan sopimuksen.
Nyt Elisalta otettiin minuun yhteyttä ja kerrottiin, että Sonera on hylännyt siirtopyynnön, koska en ole se henkilö, jonka kanssa laajakaistasopimus on solmittu. Mielenkiintoista sen tähden, että tähän saakka minun ilmoitukseni kaistanleveyden suhteen ovat kelvanneet Soneralle ja erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Sonera lähettää minulle laskut laajakaistaliittymästämme. Pitäisiköhän siis pyytää rahoja takaisin maksetuistakin laajakaistalaskuista!

Facebookissa joku kavereistani jo kertoi aiemmasta taistelustaan Soneran kanssa, että Sonerasta on vaikea päästä eroon, he eivät hyväksy näitä irtisanomisia. Lähipiiristä löytyy jutun juurta.
Raportoin omasta Soneran laajakaistasotkustani ja  tilanteen kehittymisestä täällä blogissa. Pysykää kuulolla.

klo 16.19
Soitin Telia Soneran keskukseen jotta sain tietää, mihin osoitteeseen menen henkilökohtaisesti selvittämään, mistä kenkä puristaa. Sain osoitteeksi
Asematie 4, Tikkurila
ja keskusihminen kertoi, että on seitsemään auki.

klo 18.30
Pyysin puolisoni mukaan Soneran asioita hoitavaan Kauppakeskus Tikkurissa olevaan liikkeeseen. Paikalla kävi ilmi, että Sonera oli päättänyt, että laajakaista on puolisoni nimissä ja että minä maksan laskut. Erikoinen asia, koska esimerkiksi laskuista ei käy selville, että siellä on tehty tällainen ratkaisu. Kyseessä on aivan Soneran oma idea noin vuodelta 2003. Huh. Hyvä tietää edes tässä vaiheessa, että olen maksanut laskuja, vaikka minulla ei ole edes ollut laajakaistaa. (Pitänee esittää puolisolle iiiso lasku).
Asiakaspalvelija lupasi tehdä ilmoituksen Soneralle siitä, että mieheni haluaa sanoa irti laajakaistasopimuksemme. Hän ei kuitenkaan voinut kuulemma tehdä irtisanomista, vaan huomenna klo jotain Sonera soittaa miehelleni ja varmistaa, että tämä tahtoo sanoa irti laajakaistasopimuksen. Sellaista katuosoitetta ei asiakaspalvelijan mukaan muulemma lainkaan ole, missä tämän irtisanomisen voisi henkilökohtaisesti suorittaa. Onko tämä tosiaan laillista! Isot yritykset etäännyttävät itsensä asiakkaista tosi tehokkaasti.
Soitin Elisalle tämän Tikkurilan irtisanomisyrityksen jälkeen ja kerroin, että Soneran palveluita hoitavassa firmassa Kauppakeskus Tikkurissa luvattiin, että huomenna klo silloin ja silloin soitetaan irtisanomisesta.
Saa nähdä, paljonko aikaa Sonera vielä sitten tarvitsee tähän yhteyden katkaisemiseen. Olisi hyvä saada toimiva laajakaistayhteys kotiinkin. (Nykyinen yhteys siis toimii sattumanvaraisesti ja tökkien.)
Sopimus, joka meillä on lienee vuodelta 2003. Pitänee kaivaa se esille :(
Päivitys jatkuu todennäköisesti huomenna.

30.1. klo 19.10
 Tänään Soneran irtisanomisvahvistussoiton oli määrä tulla klo 13 mieheni puhelimeen. Mies odotti pitkään ennen kuin lähti liikenteeseen. Soittoa ei tullut. Klo 15 hänelle sensijaan oli tullut soitto Soneran teknisestä tuesta. Tekninen tuki tahtoi laittaa laajakaistayhteytemme kuntoon. Mies vakuutti, että nyt on myöhäistä, olemme siirtyneet Elisaan. Samalla mies kummasteli sitä, ettei luvattua soittoa ollut tullut lainkaan. Tekninen tuki ystävällisesti laittoi soittopyynnön Soneran asiakaspalveluun. Asiakaspalvelu soitti miehelleni joskus sitten illan suussa, viiden, kuuden aikoihin eikä sillä ollut aikeitakaan uskoa, että emme enää jatka suhdetta Soneraan. Mies ilmoitti, että nyt emme enää peräänny, sopimus Elisan kanssa on allekirjoitettu. Kaksi viikkoa pitää edelleen nyt sitten sietää tätä Soneran nykivää nettiä. Katsotaan, muuttuuko tilanne operaattorin myötä.
Niin. Menin takaisin eiliseen Sonera-nimiseen kauppaan Tikkurilassa. Odottelun jälkeen pääsin tiskille ja annoin palautetta hyvin asialliselle myyjälle. Kerroin, että luvattua soittoa ei kuulunut ja kerroin, että Sonera ei ole puoleen vuoteen liikahtanutkaan, kun olemme pyytäneet palvelua, vaikka olisimme olleet valmiit maksamaankin siitä, mikäli ongelma on meidän aiheuttamamme. Myyjä kirjasi viestini muistiin ja lupasi välittää palautteeni esimiehelleen. Oikein hyvä. Nyt on jo kaksi hyvää asiaa Sonerasta: teknisen tuen ystävällisyys ja tämän asiakaspalvelijan ystävällisyys. Mutta kaista nikottelee.
Ja vielä viihdykkeeksi linkki Suomi24-keskusteluun, johon itsekin olisin varmaan voinut ottaa osaa: kun apua ei tule, sitä yritetään keksiä porukalla: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4895014

11.2. klo 19.25 edit.
Nyt on Elisan laajakaista asennettu. AInakin alku oli asiallinen ja toimitus sen mukainen, mitä oli luvattu. Nettiyhteys toimii nopeasti eikä tässä Elisan verkossa ja kuparikaapeleissa mitään vikaa tunnu olevan, vaikka Soneran asiakaspalvelu kertoi, että vika heikkoon yhteyteen on Elisan kuparikaapeleissa. En tiiä sitten kaapeleista, elämme joka tapauksessa antennitalousmaailmassa, mutta kaipa täälläkin jotain kuparia jossain kulkee.

20.3. edit
Maksoin kaksi päivää sitten viimeisen, ainakin nyt toivottavasti viimeisen, Soneralta tulleen laskun. Tuntui kornilta maksaa palvelusta, joka ei ollut toiminut kuukausiin. Ero nykyiseen Elisan loistavasti toimivaan palveluun on todella suuri. Laskun loppusumma oli muuten peräti 41,51 euroa. 

9 kommenttia:

OutiP kirjoitti...

näin juuri käy :( lähisukulaiseni muutti paikkaan, jossa sonera ei toiminut, mutta soneran "asiakaspalvelu" ilmoitti, ettei ole heidän murheensa, he eivät pura sopimusta (kahden vuoden sopimus oli kesken). sukulainen osti itse 70 euron antennin katolle, jolloin yhteys toimi (sonera ei korvannut!) sukulainen kylläkin ilmoitti jo ensimmäisen puhelun aikana ettei kuunaan erehdy solmimaan soneran kanssa mitään sopimuksia :)

KirsiMy kirjoitti...

Joopa joo, OutiP. Meillä ei ole tähänkään mennessä ollut kovin suurta luottamusta Soneran palveluun, pikemminkin kyse on ollut laiskuudesta, kun on tiennyt, että Sonera pitää laskunmaksajistaan kiinni, vaikka palvelujen toimivuus ei sitä kiinnostakaan.
Olisi tietysti hyvä, että joku aina testaisi näitä isojen firmojen yksipuolisuuksia oikeusistuimissa.

Lauren@SoneraPartio kirjoitti...

Hei KirsiM

Nettiä selatessani törmäsin blogiisi ja ajattelin tulla pikaisesti piipahtamaan täällä:)

Asia on nyt siis saatu selville ja päätökseen. Olen pahoillani laajakaistanne oikuttelusta ja toivon ettei tämä kuitenkaan aiheuttanut teille kovin ikävää mieliharmia ja kokemusta. Olitte tehneet tuosta aikaisemmin vikailmoituksen? Minkälaisen ohjeen saitte sieltä tai mitä toimenpiteitä tehtiin? Tuo teknisen puolen eilinen soitto kuulostaa minun korvaani hyvältä tässä asiassa, sillä apua me haluamme tarjota ja selvittää vian todellinen aiheuttaja:)

Kiitän kovasti antamastasi palautteesta koskien asiakaspalvelua. Lämmittää mieltäni, harmillista etten pääse kohdentamaan näitä suoraan oikeille henkilöille.

Ja näinhän se on, että tänä päivänä monessa yrityksessä puhelinpalvelu on se taho, jossa asiat saatetaan päätökseen. Toinen vaihtoehto on itsepalvelu esim. netin kautta. Sonerankin sivuilla on yhteydenottokanavat, joista voi varata soittoaikaa Asiakaspalvelusta, tehdä vikailmoituksen tai Omilla Sivuilla voi hallita liittymäänsä monilta osin.
En tiedä, oletko huomannut, kuinka monessa yrityksessä on nyt herätty myös sosiaalisen median kautta tuomaan tietoa, apua ja helpotusta sitä tarvitseville. Tämä on hyvin voimakkaassa nousussa ollut näin minun silmiini kun olen asiaa sivusta seurannut. Tosin sosiaalisessa mediassa ei myöskään irtisanomisia tai muutoksia liittymille tehdä :) Järki tietenkin on oltava päässä. Eikä sosiaalinen media kaikille sovi, mutta on kuitenkin yksi uusi kanava muiden rinnalla.

OutiP kirjoitti lähisukulaisensa kokemuksesta. Nähtävästi kyse oli @450-laajakaistasta, johon lisätarvikkeina oli tarjolla lisäantennia ja suunta-antennia. Näissä antenneissa, kuten laajakaistaliittymille tarjotuissa modeemeissa, on omat tarjouksensa ja ne voimassa vain tietyn aikaa. Vuoden takuu yleensä näille lisälaitteille myönnetään ja ovat asiakkaan omaa omaisuutta. Harmittavaa, ettei tuo kyseinen antenni ollut juuri sillä hetkellä meillä tarjouksessa :(

Piipahtelen tässä blogissa vielä pari päivää, jos mieleen heräsi jokin kysymys niin mielelläni vastaan siihen:) Toivotan erittäin hyvää kevään odotusta sinne suuntaan.

Kohteliaimmin terveisin,
Lauren

KirsiMy kirjoitti...

Lauren, aika paljon vaivaa jouduin näkemään, sillä en ole kovin herkkä luopumaan heikostakaan palvelusta, vaan mielelläni annan mahdollisuuden korjata tilannetta. Soneraa ei asia kiinnostanut. Sain sen vaikutelman, että arvelitte kiinnostuksen riittävän. Itselleni yhteyden toimiminen on tärkeintä. Lisäksi kahdeksan megan hinta vajaan puolen megan palvelusta kuukausitolkulla ei oikein mahtunut oikeustajuni puitteisiin.

Elisassa puhelinpalvelu oli kohdallaan ja se varsinainen tuote näköjään toimii.

Lauren@SoneraPartio kirjoitti...

Hei KirsiM,
ymmärrän tämän selvittämisen aiheuttaman turhautumisen. Olen pahoillani saamastasi kuvasta ettei Soneraa kiinnostanut asia. Kiitän sinua antamastasi palautteesta, tämä on tärkeää meille kun kehitämme palveluitamme.

Pyrimme yhdessä aina parhaaseen mahdolliseen lopputulemaan. Välillä on haasteita, joiden selvittäminen vie enemmän aikaa, mutta selvitämme ne kuitenkin ja tuomme vastauksia asiakkaillemme.

Toivotan sinulle oikein hyvää kevään odotusta ja olemme tietenkin käytettävissäsi tulevaisuudessakin.

Ystävällisin terveisin,

Lauren@SoneraPartio

KirsiMy kirjoitti...

Lauren, kiitos, samoin. Itse olen nyt ikionnellinen, sillä tämä Soneran laajakaista ja Viihde toimivat moitteettomasti, ainakin vielä :) EIkä se vika siis tainnut olla näissä Elisan kuparilangoissa...

Anonyymi kirjoitti...

Soneran laajakaista liittymästä ei tosiaan pääse eroon vaikka ei toimisi.Pitävät kynsin hampain kiinni asiakkaistaan kun kato on alkanut käymään.Varmaankin kallein ja huonoin liittymä suomessa ja asiakaspalvelu ammattitaidotonta.

Nim merkki Lopen kyllästynyt Soneraan, enkä suosittele kenellekkään.

KirsiM kirjoitti...

Vaihdoimme Elisaan, heti kun pääsimme irti tuosta Sonerasta. Ei ole ollut ongelmia. Saa nähdä, miten asiakaspalvelu toimii, kunhan ongelmia joskus tulee. Tällä haavaa olemme tyytyväisiä.

Mrs Rita Loans kirjoitti...

Nimeni on Lynn Sato. Asun USA Florida ja olen onnellinen nainen tänään? ja sanoin itseni että lainanantaja että pelastaa perheeni meidän huono tilanne, viittaan henkilöä, joka etsii lainaa hänelle, hän antoi minulle onnea minulle ja perheelleni, olin tarvitsevat lainan $ 250,000.00 on aloittaa elämäni ympäri koska olen yksinhuoltajaäiti kanssa 3 kids Tarkoitin tätä rehellinen ja Jumalaa pelkäävä nainen laina lainanantaja verkossa, jotka auttavat minua lainan $ 250,000.00 Yhdysvaltain dollari, hän on Jumalan pelkäämään nainen, työskentelee hyvämaineinen laina yhtiön. jos olet tarvitsevat lainaa, olet 100% varma maksaa laina takaisin ota heihin yhteyttä: mrsritaloanhelp@gmail.com ja kerro heille, että rouva Lynn Viittaan niihin