17.3.13

Vihaista puhetta pulppuaa

Sosiaalinen media, jos jokin, paljastaa ihmisluonnon todellisen laadun.

Toisin kuin humanismin ihmiskäsityksessä, kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on pohjimmaltaan paha. Taas tänään olen joutunut lukemaan tekstejä, joita nimimerkin takaa ampuvat ihmiset ovat kirjoittaneet nimeltä mainituista ihmisistä. Alkeellinen käytössääntö lienee, että tällaista ei tule tehdä.
Eri mieltä saa olla. Saa tietenkin yrittää kyseenalaistaa toisen ihmisen logiikkaa tai vakaumuksen oikeellisuutta tai hänen totena pitämiään asioita, mutta pilkkaaminen, erityisesti, kun sen tekee huppu päässä, on, paitsi säälittävää, ilmentää oivallisesti myös ihmisen pohjimmaista pahuutta. Henkilökohtaisuuksiin ei tule koskaan mennä, kaikkein vähiten silloin, kun ei edes tunne keskustelukumppaniaan.  Lisäksi netin vihainen puhe on usein rikos, joko kunnianloukkaus tai viharikos.
Kristillisen etiikan mukaan toista ihmistä tulee kohdella, kuten toivomme itseämme kohdeltavan.

Asenneilmapiiri täällä Suomessa on kova. Keskustelujen taso on usein säälittävän heikko, eri tavoin ajattelevien kohtaaminen on monille erittäin vaikeaa. Koskahan olen nähnyt viimeksi aitoa kohtaamista mediassakaan. Kirkollisesta mediasta ei ole ollut viime vuosina rauhanrakentajaksi siitäkään. Näköalat ovat siellä kaventumistaan kaventuneet ja kirkosta on tullut valtakunta, joka on riitaantunut itsensä kanssa. Olisi ehkä aika ravistaa unet silmistä kirkonkin kabineteissa.

2 kommenttia:

mm kirjoitti...

SImojokea: "Valtakunnassa kaikki hyvin ! Vanha vartija huutaa silmin hämärtyvin näkemättä, mistä hyökkää vihollinen armoton!"

KirsiMy kirjoitti...

MM, niin ehkä tapahtuu tosiaan,