8.2.09

Internetissä kai ollaan kuin torilla?

Tuija kiinnitti huomiota Tuhat sanaa -blogissaan siihen, että Facebook on päivittänyt käyttöehtojaan.
Itse olen näitä käyttöehtoja lukenut moneen kertaan hyvinkin mietteliäänä. Ehdot ovat kovin ympäripyöreitä eikä niistä oikein saa selvää minkä maan lakeja tarkoitetaan. Tleensä kai tarkoitetaan USAn lakeja, luullakseni. En tunne Yhdysvaltain lansäädäntöä, mutta käsitykseni mukaan tuollaiset lait eivät paljon takaa tietosuojaa muiden maiden kansalaisille. Käyttöehdoista ei ilmene oikeastaan mitään siinä suhteessa. Entäpä jos muutkin kuin ruotsalaiset innostuvat kauppaamaan tietojamme, jos niistä maksetaan hyvin; ruotsalaisethan ilmaisivat intonsa kaupantekoon tässä taannoin, kun puhuttiin suomalaisten sähköposteista, jotka kulkevat, tai ainakin kulkivat Ruotsin kautta.
Tänään Hesari kertoi siitä, että viime vuonna huomattiin, että internetin nimipalveluissa oli iso ovi avoinna kenen tahansa taitajan mennä. Nyt iso ovi on pantu kiinni, enää on vain pienempiä ovia, jotka ovat auki niille, jotka osaavat käyttää tilaisuutta hyväkseen tehdäkseen rikoksia.
Ja Suomessakin kaiken aikaa sekä yritykset että julkinen palvelu siirtävät palveluitaan nettiin. Myös lukuisia meidän kaikkien tietoja sisältäviä rekisteritä pidetään netin yli käytettävillä palvelimilla. Olemme kovin luottavaisia. Luotamme poliitikkoihin, insinööreihin, tietoturva-asiantuntoijoihin, nokioihin... ja siellä täällä valvontapöydän takana toimintaa saattaakin tarkkailla joku Homer Simpson :(

2 kommenttia:

mm kirjoitti...

Viimiestään netissä pitäisi oppia olemaan uskomatta ihmisen perushyvyyteen.

KirsiM kirjoitti...

MM, katsoimme juuri telkkarista filmiä Adolf Hitlerin salamurhayrityksestä. On uskomatonta, kuinka vaikea äärimmäistä pahaa oli enää juuria, kun se oli päässyt valtaan.
Nyt tuota Tuijan postausta fundeeratessa tuli kamala olo: tuollainen määrä seksuaalirikollisia liikkeellä.