Schindlerin hissiyhtiö ei pidä kiirettä

Esteetön kulku junalta bussille ei Malmilla ole enää mikään nopea juttu: junamatkustaja joutuu varautumaan hankalaan kiertotiehen Malmin kauppakeskuksen, Malmin torin ja Kirkonkyläntien mäen kautta terminaalille, sillä hissiyhtiö ei ehdi hoitaa hommiaan.
Kiertotie vie aikaa, lisäksi pyörätuolilla liikkuva joutuu kovaan treeniin, suoritus vaatii mahtavat käsivoimat.

Schindlerin hissiyhtiö ei ole pitänyt kiirettä epäkuntoisten liukuportaiden korjaamisessa, rappuset ovat olleet paikallaan jo viikkoja. Nyt kirsikkana kakun päällä on, että myös hissin ovessa on lappu luukulla.

Näkökulma on ratkaiseva tekijä

Eilen pohdimme Tarjan kanssa tulevan kirjan nimeä. Testaamme myös näkökulmaa. Itse mietin, millä tavoin otsikoituun kirjaan vaikeasti sairaat ihmiset ja heidän läheisensä mahdollisesti tarttuvat – miten siis viestiä heille, että täällä on asiaa, joka koskettaa ja auttaa, toivottavasti.

Näissä ajatuksissa kävin aamulla lähdeaineiston pariin. Lähes kaikki on joko Tarjan tietokoneesta printattuja omia tekstejä tai sitten lehtijuttuja vuosien varrelta. Nyt kuitenkin tuli vastaan käsin kirjoitettu ruutupaperi, joka on Tarjan oma kaksisivuinen sairaskertomus tai tiivistelmä sairaskertomuksesta; fokus on diagnooseissa ja hoidoissa. Teksti alkaa: -90 voimakkaan syvä huomattava keltaisuus, kutina, laihtuminen > sappihapporipuli, bilirubiinitaso korkea...

Vakavasti sairaan ihmisen elämää voi toki tarkastella sairauden näkökulmasta. Ja usein valitaankin sairaskertomus näkökulmaksi. Ei tätä kirjaa tottavieköön voi kirjoittaa kertomatta sairaudesta, hoidoista, niiden vaikutuksista... Mutta sairastavan ihmisen elämä on paljon muutakin kuin lääketiedettä leikkauksia, lääkkeitä ja muita hoitoja, myös silloin, ja ehkä ennen kaikkea silloin, kun huominen päivä ei ole itsestäänselvyys.
Itselleni on ollut tärkeää päästä kirjoittamaan tätä kirjaa, koska tiedän, että siskollani Tarjalla on kyky tukea, osoittaa toivoa niille, jotka ovat päästämässä otettaan.
#tarjakirja

Tiivistettyä viisautta voipuneillekin

Nyt, kun olen alkanut kirjoittaa kirjaa siskostani Tarjasta, olen lukenut paljon mietelmiä, ajatelmia, värssyjä ja viisauksia, joihin siskoni tarttui silloin, kun voimat eivät olleet hääppöiset, kun ei jaksanut lukea tiiliskiviromaaneja. Tällaiset rivit löysin käsin kirjoitettuina yhden monisteen reunasta:

Onnellisuuden olennaiset osat ovat:
jotain tekemistä
jotain, mitä rakastaa ja
jotain mitä toivoa.

    – Joseph Addison

Tämän jälkeen täytyi kurkata, onko kyseinen Josh popartisti, filosofi vai elämäntapavalmentaja.
Jos kiinnostaa, täältä esimerkiksi löytyy tietoa. Ja englanniksi täältä.

Elämä on lahja

Moni ihminen on yksin elämän tuomien ahdistusten kanssa. Ehkä siitä kertoo osaltaan se, että täällä netissä on liikkeellä paljon vihapuhetta, hyväksikäyttöä, aggressioita ja sellaista pahaa, jota en mielelläni edes mainitse nimeltä. Välittäminen, myötätunto ja rakkaus ovat harvinaisia.

Olen ryhtynyt omalta osaltani nyt kantamaan kortta siihen kekoon, jonka nimi on myötätunto. Yritän ymmärtää, miten paljon rakkautta ja välittämistä, huolenpitoa ja uhrauksia yhden ihmisen ja hänen läheistensä elämä saattaa sisältää.
Olen alkanut tehdä kirjaa siskostani Tarjasta, joka tietää hyvin vahvasti, että elämä on lahja. Tämä kirjoitustyö on vienyt minut jo nyt ihmettelemään, mistä kaikesta ihminen selviää hengissä, järjissään ja aktiivisena.

Toivotan kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleiksi kyselemään ja kommentoimaan eteen tulevia asioita.
En suunnittele tällä kertaa kirjoittavani tänne blogiin tai #tarjankirjaan asioita, joista poliitikot tiukasti puhuvat, vaan ajattelin ottaa esiin isoja kysymyksiä: rakkaus, elämä, terveys, sairaus, tuki, selviytyminen, ystävyys, perhe, kuolemanpelko, lasten koulunkäynti, toimeentulo...

EI Guggenheimille niin kauan kuin yhteiskunnan peruspalveluja ajetaan alas

Samaan aikaan kun kuulemme päivittäin uutisia mittavista irtisanomisista, Steven Elopin myötäjäisistä ja koulutuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kurjistumisesta, kuuluu Etelärannasta kummia: kaupunkimme poliittinen Eliitti on myötämielistymässä siihen, että verovaroja käytetään amerikkalaisen Guggenheim-museon rahoittamiseen. Yksi kielteinen valtuustopäätös ei suinkaan hankkeen ajajia lannista, se vain hieman hidastaa. Nyt alkoi väsytysvaihe.

Muistaako joku, missä on se eroahelsinginkaupunginveronmaksajista.fi ?
En löytänyt sivua.
Löytyi vain tällainen keräyssivu, mutta täällä ei voinutkaan lahjoittaa rahaa tuohon kulttuuriin, vaan tää oli kai veroviraston kolehtihaavi? Ehkä toi Guggenheim voisi ottaa tästä mallia kuitenkin? Varmaan löytyisi yksityistä rahoitusta?

Oikeasti:poliitikkojemme toiminta on häpeämätöntä. Nyt on syytä katsoa tarkasti, miten kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja TatuRauhamäki (kts. myös) ja kaupunginvaltuuston vihreä puheenjohtaja Mari Puoskari näitä päätöksiä junailevat ja miten maamme hallitus ihmisten verovaroja kylvää. Ja nämä linjaukset on syytä muistaa seuraavissa vaaleissa, aina seuraaviin kunnallisvaaleiuhin saakka.
Ovatko siis eliitin kulttuuritarpeet tärkeämpiä kuin sosiaali- ja terveydenhuollon minimin saavuttaminen kaupungissamme?

Ikävää osaamattomuutta Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnalta

Helsingin Sanomat kertoo tänään päätöksestä, jonka kaupunkimme sosiaali- ja terveyslautakunta teki kesäkuussa: se päätti poistaa 4000 pyörätuolia ja rollaattoria käyttävältä oikeuden maksuttomaan joukkoliikenteeseen. Vaikeavammaiset ihmiset pannaan nyt maksamaan kaupungin rahavajeita, kun samaan aikaan vakavissaan kaupungin virkamiehet ja monet päättäjät ovat keskustelleet julkisuudessa edelleen jonkin amerikkalaisten taidemuseofirman merkittävästä tukemisesta suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

Joku neropatti on laskenut, että kaupunki säästää miljoona euroa päätöksellään ottaa vaikeavammaisilta pois oikeus käyttää maksuttomasti joukkoliikennettä.
Paljonkohan kaupunki säästää, kun ottaa vielä lapsiperheiltäkin vastaavan oikeuden pois. Sekin aika on oven edessä, arvelen.
Nyt kiinnostuneena odotan, miten pyörätuolimaksajat ja rollaattorimaksajat tulevat bussin etuovesta sisään maksaakseen kertalippujaan ja riittääkö tila käytävällä ja kuskien pinna odottaa, että vaikeasti liikkuvat saavat turvallisen paikan kulkuneuvossa.Sitten kun letkaan vielä liitetään lastenrattaat ja lastenvaunut, on aika hankkia uusi kalusto.

Itse en usko, että miljoonalaskelmat edes pitävät paikkaansa: tulos on kaupungille luullakseni negatiivinen. Voi olla, että kyseisellä momentilla tulee jokin säästö, mutta säästöä ei synny siitä, että aiemmin aktiivisempaan elämäntapaan asennoituneet joutuvat rahan puutteessa jäämään koteihinsa, se kostautuu sitten muilta momenteilta.

Ja vielä ahneusvinkkinä kaupungille: voittehan toteuttaa joukkoliikenteen kuten Vaasassa, jossa esim. lastenvaunujen kanssa bussiin pyrkiessäni kuljettaja peri kaksinkertaisen hinnan. Vaasassa vain perin harva viitsii käyttää bussia, kun ne tulevat miten sattuu ja hinnoittelu on kova. Enemmänhän sitä säästöä tulee kaupungille tosiaan, jos julkinen liikenne loppuu vaikka tyystin ja kaikilta edellytetään oman auton hankintaa ja käyttöä tai  taksimatkojen tekemistä omaan piikkiin.

Sosiaalietuuksien vastaanottoon ei pian tarvita enää suomalaista pankkitiliä

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan vielä tämän vuoden aikana on tarkoitus siirtyä järjestelyyn, jossa sosiaalietuudet maksetaan jatkossa muillekin kuin suomalaisille EU-maassa sijaitseville pankkitileille.
Sosiaaliturvaetuudet ja korvaukset maksettaisiin jatkossa myös EU:n alueella sijaitsevalle etuuden saajan pankkitilille. Aiemmin monet etuudet on maksettu vain suomalaisille pankkitileille. EU:n niin kutsuttu SEPA-asetus edellyttää kuitenkin kaikissa EU:n jäsenmaissa sijaitsevien tilien hyväksymistä. SEPA-lyhenne tarkoittaa yhtenäistä euromaksualuetta (Single European Payments Area). EU-maissa sijaitseville tileille maksettaisiin muun muassa asumistuki, lapsilisä, työttömyysturvaetuudet, kansaneläke ja sairausvakuutusetuudet.
Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 5. syyskuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan vielä vuoden 2013 aikana.

Valtio tekee asuntobisnestä köyhien kustannuksella

VUOKRALLA TÄÄLLÄ

Mistä syntyvät

kohtuuhintaisen vuokra-asumisen

pullonkaulat tämän päivän Suomessa

ja Euroopassa?

Asiantuntijahaastatteluja keväällä

2013

Vuokralla asuminen on yhtä kallista kuin omistusasuminen. Syyt alkavat vähitellen valottua.
Suomen valtio on tehnyt bisnestä köyhien kustannuksella vuokra-asentotuotannossaan. Asia käy selville VVO:n vinkkaamasta raportista, joka on journalistien työtä.

Tärkeä ja samalla huolta herättävä paljastus löytyy aiheesta tehdystä raportista. Näitä raporttejahan eivät tee julkisen palvelun toimijat, vaan jounalistit. Suomi on huolestuttavasti muuttunut kovemmaksi maaksi niille, joille eei syntymälahjana ole työnnetty kultalusikkaa käteen.

Raportin toimitti hiljaiseen journalismiin erikoistunut puolueeton tiedonhankintayritys Newsbrokers Oy. VVO:lla ei ole raportin sisältöön muuta osuutta kuin toimeksianto ja aiheen valinta. Reportaasi sisältää niin merkittäviä poikkeamia julkisuudessa olleisiin näkemyksiin, että raportti päätettiin antaa julkisuuteen sellaisenaan. Yleisradion verkkosivuilla esiin nostettu valtion lainojen korkea korko on vain yksi raportissa esiin nostetuista ongelmista tuetussa asuntotuotannossa, toteaa STT:n aiheesta kertova tiedote.

Lue poliittisesti mielenkiintoinen raportti täältä:
https://www.sttinfo.fi/data/attachments/00500/d664c6ea-4576-4a07-a2db-2b140f129d97.pdf

Sosioekonomisten terveyserojen kasvun jäljillä

Suurituloiset käyttivät suhteessa sairastavuuteen enemmän
lääkäripalveluja kuin pienituloiset. 
Vähemmän koulutetut ja pienituloiset ilmoittavatkin muita useammin 
sairastavansa tautia,
johon he eivät
saa hoitoa.


Kuntoutussäätiön tuore tutkimus tulee paljastaneeksi, että Kelan kuntoutukseen pääsevät muita harvemmin ne kansalaisryhmät, jotka kuntoutusta eniten tarvitsisivat.
Muutama vuosi sitten mediaa järkyttivät tiedot siitä, miten paljon lyhyempi köyhän elämä pääkaupunkiseudulla on kuin rikkaan. Mediakohun vaimennuttua sekä kunnat että Kela ovat jatkaneet valitsemallaan tiellä. Median kiusallisiin kysymyksiin vastaamaan lähetetään entistä paremmin valmennettuja henkilöitä, joilla on pätevät vastaukset valmiina.
Helsingissä Jakomäen ja Kulosaaren peruspiirien sairastuvuuserot ovat edelleen hätkähdyttävät (Helsingin tila ja kehitys 2012 -selvitys).


Tiedote:
Sosiaalisella taustalla oli suuri merkitys Kelan järjestämään kuntoutukseen hakemiseen ja myös pääsemiseen. Nämä erot eivät kokonaan selittyneet sairastavuuseroilla. Kuntoutus voi merkittävästi vaikuttaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja ikääntyvien työurien pidentämiseen. Näissä ryhmissä kuntoutuksen hyödyntämistä on syytä tehostaa.
Kuntoutukseen käytetään Suomessa vuosittain merkittävä määrä resursseja. Kelan kuntoutukseen osallistui vuonna 2011 yli 87 000 ihmistä ja siihen käytettiin 262 miljoonaa euroa. Kuntoutuksen oikea kohdentuminen on tärkeää resurssien tehokkaan käytön kannalta. Miksi osa huonommassa asemassa olevista hakee kuntoutukseen myöhään tai jättää kokonaan hakematta?
Kuntoutussäätiön tutkimuksessa  Kuntoutukseen? Sosioekonomiset tekijät Kelan kuntoutukseen hakemisessa ja myönnöissä selvitettiin muun muassa koulutuksen, ammattiryhmän, tulojen ja perheaseman yhteyttä Kelan tarjoaman kuntoutuksen hakemiseen ja myöntöihin vuonna 2004. Tutkimusaineistossa yhdistettiin Kelan ja Tilastokeskuksen laajoja rekisteriaineistoja. Käytössä oli 1,36 miljoonan ihmisen tiedot. Heistä yli  64 000 oli hakenut kuntoutusta. Sairastavuutta arvioitiin muun muassa erityiskorvattavien lääkkeiden hankkimisella sekä sairauspäivärahatiedoilla.
Koulutetut naiset harkinnanvaraiseen kuntoutukseen muita varhaisemmassa vaiheessa
Henkilön tausta vaikutti siihen, millaiseen kuntoutukseen hän osallistuu. Vajaakuntoisten ammatillista kuntoutusta hakivat ja siihen todennäköisimmin hyväksyttiin vähän koulutetut ja pienituloiset. Harkinnanvaraiseen kuntoutukseen sen sijaan hakivat ja pääsivät useimmin työssä olevien lapset, työlliset, opiskelijat sekä ne, joilla oli keskimääräistä korkeampi koulutus ja tulot. Koulutetut naiset hakivat kuntoutukseen muita vähäisemmällä sairastavuustasolla. Perusasteen koulutuksen saaneet naiset ja miehet hakivat harkinnanvaraiseen kuntoutukseen vähän erityisesti mielenterveyden häiriöiden perusteella, kun huomioi heidän sairastavuustasonsa. 
Yksinelävät, työkyvyttömyyseläkeläiset ja työttömät pääsevät kuntoutukseen muita harvemmin

Lapsilla kuntoutuksen hakemista lisäsi lapsuuden perheen ulkopuolella asuminen, työikäisillä yksin elä-minen. Myöntävän päätöksen aikuisista saivat kuitenkin useimmin avioliitossa olevat. Muita harvemmin myöntävän kuntoutuspäätöksen saivat työkyvyttömyyseläkeläiset, kuntoutustuella olevat nuoret aikuiset ja työttömät. Tutkimuksessa kävi myös ilmi että ikääntyvät hakivat koulutukseen ja työkokeiluihin työuran pidentämisen näkökulmasta hyvin vähän.




Lähde: Kuntoutussäätiö
Tutkimus: http://www.kuntoutussaatio.fi/files/1075/Tutkimuksia_86_verkko_.pdf

Sosioekonomisten terveyserojen anatomiaa

Sosiaalipolitiikan ja terveysjournalismin sekä terveyteen liittyvän poliitisten päätöksenteon seuraaminen on nykyisin itselläni sen varassa, mitä ennätän arkityötäni, joka suuntautuu pikemminkin työhön Suomen rajojen ulkopuolella.

Tänään bongasin linkin ja sen takaa jutun, jonka tahdon esitellä. Kyseessä on erikoistutkija Ritva Prättälän artikkelia esittelevä tiedote Thl:n sivuilta: http://www.thl.fi/fi_FI/web/kaventaja-fi/ajankohtaista/kavenna-kanssamme/prattala.
Juttu viittaa Lääkäri-lehden artikkeliin, johon meillä ulkopuolisilla ei ole pääsyä. 

Sen sijaan
Lääkäri-lehden kommentti-jutussa professori Eero Lahelma ottaa asiaan kantaa. Lahelma haastaa poliitikot vastuuseen:

Terveys- ja kuolleisuuserojen raju kasvu antaa vakavaa ajateltavaa kansalaisille ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, mutta ennen muuta poliitikoille ja päättäjille. Avuksi kannattaa ottaa sosiaali- ja terveysministeriön terveyserojen kaventamisohjelma (7). Siihen on kirjattu monia keinoja, joilla terveyseroja voidaan torjua.

Ritva Prättälän tutkimusbibliografiaa Thl:n hakukoneella.

Vanhuksen omat arvot pitää asettaa etusijalle hoitopaikkapäätöksissä

Pitkinä pääsiäispyhinä itselläni on ollut aikaa ajatella muun muassa arvoja, joille yhteiskuntamme rakentuu. Oma ikääntymiseni ja läheisten ikääntyminen saavat mietteliääksi.
En nimittäin tahtoisi suurin surminkaan joutua asemaan, johon joku helsinkiläinen vanhus joutuu, ellei ole jo kuollut, kun oikeusistuin päätti, että kotihoito voi kaikin mokomin vaihtaa vanhuksen yövaippaan ja yöpukuun neljältä iltapäivällä eikä siihen ole nokan koputtamista kenelläkään.
En tahtoisi itse myöskään joutua siihen tilanteeseen, että kotikaupunkini päättää sijoittaa minut vieraalle paikkakunnalle, kauas läheisistäni, kun tarvitsen hoitopaikan. Kuka minua sitten ehtisi ruokkia, jos lapset eivät pääse ja jos käy niin, että puoliso on sijoitettuna toiseen hoitolaitokseen. Jos puoliso on samassa ja meille annetaan lupa tavata toisiamme, voimme tietysti ruokkia toinen toistamme sen mukaan onko hyvä vai paha päivä.


Edellä kuvaamani ei kuitenkaan ollut syy tähän postaukseen.
Syy oli yksinkertaisesti se, että tahtoisin viettää heikon vanhuuteni ystävieni seurassa, niiden parissa, joilla on samantapainen arvomaailma kuin itselläni. En tahtoisi, että Helsingin kaupunki päättää asiasta.
Silloin, kun en enää itse jaksa valita televisiokanavaa tai en osaa vaihtaa radion kanavia, voisin kuitenkin saada elää kristillisessä ilmapiirissä, vaikka minulla ei ole niitä suuria rahoja, jotka avaavat pääsyn melkein millaisiin ratkaisuihin itse ikinä mielin...
Etelä-Euroopassa kirkko pitää yllä vanhustenhoitoa. Minulle sekin olisi mukavampaa kuin siivousfirmojen ylläpitämä palvelu, jossa laitos pitkälti määrää, miten voin elää ja uskoa. Tahtoisin säilyttää omat ihmisoikeuteni mahdollisimman pitkälti ja sitten, kun olen niin höperö, että en oikeasti kykene pitämään itsestäni enää huolta, tahtoisin, että ne, jotka rakastavat minua, voisivat todellisesti päättää puolestani.
En usko olevani mitenkään outo ja ainutkertainen toiveissani.

Tänään päiväkävelyllä keskustelin puolisoni kanssa aiheesta. Kävi ilmi, että kaupunki päättää puolestani, mihin joudun, kun joudun laitokseen; itselläni tai läheisilläni ei ole asiaan juuri mitään vaikutusmahdollisuuksia.
Moni yksittäinen omainen ja vanhuksia kunnioittava poliitikko on nostanut asian esille. Viimeksi vanhustenhoidon välikysymys hautautui eduskunnassa muistaakseni Matti Vanhasen lautakasan taakse. Kansanedustaja, lähihoitaja Tarja Tallqvist on uhrannut vuosia vanhusten aseman parantamiseen ja sysännyt liikkeelle kansalaisliikkeitä. Hänenkin ponnistelunsa ovat valuneet hiekkaan.
Kun toimittajana kävin aikoinani haastattelemassa Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilaista, tämä kertoi, että kaupunki tilaa suurilta palvelujentuottajilta palvelut, ei pieniltä.
Niinpä niin, pienet eivät pärjää tässä kilpailutuksen ja tilaaja–tuottaja-maillin yhteiskunnassa. Minusta kaupungille pitäisi olla aivan samantekevää, kuka palvelun tuottaa, jos vanhus saa vaikka palveluseteleillä valita itse, mihin tahtoo mennä hoitoon: tahtooko 200 kilometrin päähän lapsistaan, tahtooko siivousfirman tai virolaisen yrityksen ylläpitämään yksikköön vai tahtooko yksityisten ylläpitämään, ehkä vaatimattomaankin yksikköön, missä samoista asioista kiinnostuneet, vanhat opiskelukaverit, perheystävät, samaa harrastavat, samoin uskovat tai jollain muulla tavoin yhteisöllisesti nivoutuneet ihmiset voivat tukea toisiaan ja järjestää toisilleen pientä puuhaa ja virkistystä, jaksamisen mukaan.
Näin vanhusten yhteisöistä voisi tulla voimavarapankkeja, paikkoja, missä parempikuntoiset tukisivat heikompikuntoisia, iloisemmat rohkaisissivat masentuneita eikä henkilökunnalle annettaisi valtaa rajoittaa ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia.

Ei Guggenheimia, sori

On tärkeää, että julkiset varat suunnataan sinne, missä niitä kipeästi tarvitaan: tuloerojen ja terveyserojen tasoittamiseen sekä vanhusten ihmisarvoiseen kohteluun ja tasa-arvoiseen koulutusjärjestetlmään, joka mahdollistaa varallisuudesta riippumattoman mahdollisuuden opiskella lahjojensa ja taipumustensa mukaiseen ammattiin.

Suomalainen tulonsiirtojärjestelmä on jo pitkään kehittynyt vinoon suuntaan: tulosnsiirrot painottuvat varattomien perheiden sijaan varakkaille. Hyvä universalistinen sosiaalipolitiikan perusta on kääntynytkin Suomessa irvikuvakseen 90-luvun laman jälkeisenä aikana. Julkinen tuki valuu yksityisille pörssiyrityksille ja parhaassakin tapauksessa ansiosidonnaisten etujen laskentaperusteen kautta niille, jotka kykenisivät itsekin maksamaan laskunsa, mutta liian pienelle palkalle tai valille työtä jätetyt ja rattaisiin rusentuneet jätetäänpärjäilemään vähillä tuilla (tuet voivat toki köntässä näyttää suurilta, mutta yksilökohtaisesti laskien ne harvoin riittävät kunnolla). Toki ministeriöiden tutkimuksissa asia on saatu näyttämään eri valossa, ikään kuin vähävaraisia tuettaisiin enemmän, mutta arkielämä näyttää, että tasa-arvosta ollaan kaukana: rikas pääsee hoitoon, köyhä, varsinkin työtön, jää vaille tarvitsemiaan palveluita.

Nyt Helsingin valtuusto keskustelee toimittajien ja ties kenen kanssa vakavissaan siitä, kuinka suurella osuudella kaupunki ja mahdollisesti valtio tulevat rahoittamaan Guggenheim-nimistä brändiä Helsingissä. On kuin näkisi unta: pelastamme eläkeyhtiöitä, jotka ovat sijoittaneet rahojamme Kreikkaan ja nyt pistämme liikenevät julkiset rahat kulttuurin seiniin.
Minusta olisi, anteeksi nyt vain, parempi rakentaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, jos rakennusalan työllisyydestä ollaan huolissaan. Jos kulttuurialan työpaikoista ollaan huolestuneita, ei vähäisiä ihmisiin sijoitettavia rahoja kannata hajasijoittaa taas uuteen pisteeseen. Olemme kaikki lapsina kai kuulleet jutun hölmöläisistä, jotka pidensivät peittoa.

Edit: 28.2.klo18.50

Keskustelussa esimerkikiksi Helsingin Kokoomuksenkannattajia: http://www.helsinginkokoomus.fi/sitenews/news/-/ids/28/nid/47507

ja http://www.kaikupuro.fi/SariSarkomaa/?p=1502

Ja vasemmistoleirissä:
http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/paakirjoitus/2717483/kayko-guggenheim-kukkarollasi

Keskustapuoleesta:
Laura Kolbe
http://laurakolbe.blogspot.com/2012/02/guggenheim-new-yorkissa-ja-helsingissa.html
ja Pekka Mervola:
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/arhinmaki-kovin-topakkana/989398

Vihreät DeGröna eivätkä demarit näytä puhuvan samaan aikaan terveyeroista ja Guggenheimista kovin hanakasti, kun ei nouse hauissa. Kannatusta ja pilkkaa on molempia sen sijaan samassa puolueessa mitä ilmeisimmin.

Helsingin kaupungin sosiaalitoimi työntää taas kerran todellisen osaajan syrjään

Markkinakapitalismi, ja sellainen hyvä asia kuin asunnottomuuden poistamisen pyrkimys, ovat yhdessä johtaneet outoon suuntaukseen: päihdetyön todelliset osaajat katoavat markkinoilta ja tilalle tulevat tahot, joilla ei ole näkemystä eikä kokemusta, ei mitään hoitofilosofiaa.

Sytykkeen tähän surunilmaukseen sain tänään, kun tuli tieto, että suuri asiaskas Helsingin kaupunki ei enää tilaakaan Syväpurosta hoitoa päihdeongelmaisille, koska laitoksen johtajalla, sosiaalineuvos Mauri Poikeljärvellä, ei ole korkeakoulututkintoa.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Se, että jollakulla on jokin korkeakoulututkinto, ei tee häntestä sosiaalityön osaajaa. Sosiaalijohtaja on teologi, monen siivousfirman johdossa taitaa olla ekonomi, edellinen terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja oli juristi.
Korkeakoulututkinto on yliarvostettu laji, suokaahan anteeksi arvontoverit civis academicukset. Kansantaloustieteen opinnoilla eivät alkoholisoituneen ihmisen solmut aukea yhtä hyvin kuin vertaistuen voimin. Tämä on fakta ja minun mielipiteeni.

Mauri Poikeljärvi - kotisivun linkki täältä: http://maukka.info/

Seikkailua työma-alueella: Apuvälinelainaamo Malmin sairaalassa?

Niin sanottu rakentava palaute menee usein väärälle taholle, niille, jotka kuuntelevat, vaikka vika usein on juuri niissä, jotka eivät kuuntele. Laitan siis palautteen tänne internetiin, kuten asianomaisille olen päivän kuluessa kertonutkin.
Kerron vain nyt seikkailun, joka ei jollekin toiselle liikuntakykyiselle omalla autolla hurjastelevalle pakosti olisi ollut maininnan arvoinen, mutta joka voisi invalidisoituneelle ihmiselle tai hänen uupuneelle omaishoitajalleen olla viimeinen pisara.


"--teitä palvellaan hetken kuluttua--"
Olen tottunut siihen, että terveyskeskuksissa vastataan puhelimeen, jos vastataan, aikoina, jotka eivät sovi työhöni. Menin siis aamulla varttia yli kahdeksan paikan päälle Tapulikaupunkiin, Puistolan terveyskeskukseen. Kysyin, mistä saan kepin, kun perheenjäsen ei kykene liikkumaan eteenpäin. Ystävällinen vastaanottovirkailija antoi lapun ja sanoi, että pitempiaikaiset apuvälinelainat saa Malmilta. Lapussa oli osoite Malmin sairaala päärakennus siispi 17 rappu E, Talvelantie 6 ja jokin aukioloaika. Siis sinne.

Sairaalan opastekartta ei tuntenut osoitetta
Yhdeksän maissa seisoin ihmettelemässä sairaala-alueen kartan ja Malmin sairaalan remontin äärellä, missä kohden sairaalarakennusta on tämä käytössä oleva siipi ja rappu. Vahvasti vaikutti sieltä, että hienolla metalliin laaditulla kartalla ei ollut hakemaani tietoa.
Suuntasin läheiselle Malmin terveyskeskuksen vastaanotolle. Melko ystävällinen nainen tiskin takana ei kieltäytynyt puhumasta kanssani, kun kysyin, voiko tästä kysyä. Annoin hänelle paperin ja kysyin, missähän kyseinen paikka mahtaa olla, kun en löydä.
Virkailija lähti ottamaan asiasta selvää. Sillä aikaa kaksi potilasjonon ihmistä tarjosi apuaan. Vanha rouva olisi tiennyt, missä on röntgen. Avulias mies neuvoi pääsyn apuvälinelainaamolle. Virkailija saapui uuden lapun kanssa: rakennus 18. Sellainen löytyikin sairaala-alueen kartalta ja uhmaten Yksityisalue-kylttiä ja sivuten Työmaa-alue-varoituksia kaartelin sairaalan ympäri autolla. Mietin koko ajan, miten matka olisi taittunut läheiseltäni, joka apuvälinettä tarvitsi tai miltä vaikkapa plus kahdeksankymppisestä anopistani olisi mahtanut tuntua, jos olisi joutunut omaishoitajana etsiskelemään paapalle apuvälinettä näiden neuvojen varassa.

Asiantuntevaa neuvontaa ja apua
No, lainaamo löytyi ja ystävälliset työntekijät neuvoivat loppumetreillä.
Lainaamon fysioterapeutti oli, paitsi asiantunteva, myös kiinnostunut potilaasta. Kepin sijasta hänen mukaansa olisi parempi ottaa kyynärsauva. Lisäksi fysioterapeutin käynti olisi tarpeen. Niin minustakin, mutta terveyskeskusksemme on lannistanut perheen niin perusteellisesti, että en uskonut sellaisen mahdollisuuteenkaan.
Asia järjestyi oikein hyvin: lähdin takaisin kyynärsauva takapenkillä.

Rakentavaa palautetta
Ajoin Puistolan terveyskeskuksen parkkipaikalle. Otin vuoronumeron ja annoin rakentavan palautteen vastaanotossa oleville ihmisille. Pyysin heitä varmuuden vuoksi repimään kaikki väärät osoitteet, jotta heikosti liikkuvia ihmisiä ei ohjauttaisi väärään paikkaan. Minua aamulla palvellut virkailija vakuutti tekevänsä sen.
Toiselta luukulta virkailija sanoi minulle terävästi, että he aina pyytävät asiakasta ensin soittamaan apuvälinelainaamoon, jotta ei epäselvyyksiä tule. Kerroin virkailijalle, että väärän osoitteen antaminen käteen on täysin tarpeetonta siinäkin tapauksessa.
Virkailijoista kumpikaan ei ollut enää ystävällinen minulle. No, en odottanutkaan ystävällisyyttä, vaan tilanteen korjaantumista.

Mistä tästä opin?
Mietin, miten uupuneet omaishoitajat ja miten masennuspotilaat, joilla on liikuntaongelmia, mahtavat selviytyä Helsingin kaupungin terveyskeskuksen portinvartijoista. Eliniäsodote näillä main on paljon lyhyempikestoinen kuin vaikkapa Munkkiniemessä tai Eirassa – jostain syystä.
Opin myös, että annan edelleen palautetta siitä, kun heikommassa asemassa olevia ihmisiä ei palvella ja kunnioiteta, kun vaikeasti liikkuvia potilaita ei tulla vastaan.


Mitähän Puistolan terveysasema tästä oppi? Entä Helsingin terveysvirasto?
Sitäpä sopii ihmetellä. Ehkäpä joku vastaa tähän postaukseen.
Tylyys saattaa kehittyä siitäkin, että terveyskekuksen henkilökunnalle on annettu niin paljon kieltoja olla lähettämättä apua pyytäviä potilaita eteenpäin;  helpointa tilanteessa lienee sulkea silmät sairauksislta, vammoilta, ongelmilta. Näin ainakin omalääkäri on monta tilannetta ratkaissut. Viimeksi tämä ratkaisu tuotti todella isot kustannukset kaupungille (kätevämpää tällaisessa tilanteessa on jättää potilas loppuun saakka heitteille). Ehkäpä se onkin se seuraava ylhäältä tuleva neuvo. Olen tässä blogissa kertonut vuosia sitten terveystaloustiedeseminaarista, missä eräs Helsingin kaupungin juristin koulutuksen saanut johtaja avautui lääkäreille; hän kertoi, että moni potilas paranee, kun ei pääse liian pian hoitoon.

"

Kilpailutus syö ikäihmisten itsemääräämisoikeutta ja heidän elämänlaatuaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen  ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen yhteistyönä toteutetusta KILPA-hankkeessa (2007–2011) on käynyt selville se, minkä moni ikäihminen ja moni vanhuksen omainen tiesi tutkimattakin: kilpailutusten hampaissa vanhuksen tila ei parane.


Hankkeessa selvitettiin kuntatilaajien ja yksityisten palveluntuottajien kokemuksia kilpailuttamisesta, analysoitiin kilpailutusasiakirjoja sekä vertailtiin yksityistä ja kunnallista palvelutuotantoa. Hankkeessa haastateltiin 32 tilaajan ja tuottajan edustajaa sekä vertailtiin kuntien, yritysten ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (järjestö tai säätiö) palveluasumista. Kustannuksia ja työhyvinvointia koskevaa tietoa oli saatavissa 134 palveluasumisen yksiköstä ja 45 vanhainkotiyksiköstä. Tiedot asiakasrakenteesta, ammatillisesta hoidon laadusta ja hoidon tuloksellisuudesta pohjautuvat RAI-arviointeihin, joita on koottu kaikkiaan 618 osastolta.

Tässä STM:n tiedotetta aiheesta:

Ikäihmisten asumispalveluiden kilpailutukset ovat kehittyneet viime vuosina. Hoidon laatua on korostettu entistä enemmän ja asiakasta pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkään samassa hoitopaikassa. Tästä huolimatta asiakkaan asema ja vaikutusmahdollisuudet eivät ole kuitenkaan kehittyneet eikä asiakkaan kuntoisuutta oteta kilpailutuksissa huomioon. Asia selviää yksityistä ja kunnallista palvelutuotantoa selvittäneesta tutkimuksesta.
Nykyisin käytetyissä kilpailutustavoissa asiakkaan mahdollisuudet vaikuttaa hoitopaikkansa sijaintiin tai palveluntuottajaan eivät toteudu. Valinnan tekee palvelun järjestäjä eli kunta. Jos asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia halutaan parantaa, kilpailutuksen tapaa on muutettava. Asiakkaan kuntoisuuttakaan ei oteta huomioon. Vaikka hoidon tarpeessa voi olla kymmenien prosenttien eroja, kaikkien asiakkaiden hoito lasketaan samanhintaiseksi.
Uusimmissa, joskin harvinaisissa kilpailutuksissa on käytetty niin sanottua käänteistä kilpailutusta, jossa kilpaillaan vain laadulla. Hoidon hinta asetetaan etukäteen. Jatkossa tätä kilpailutusmuotoa olisi kehitettävä niin, että asiakkaan hoidon tarve – eikä hoitopaikan jako vanhainkoteihin tai palveluasumiseen – ratkaisee hinnan. Hyvä hoidon laatu voisi tuottaa lisäpalkkioita.
Ikäihmisten asumispalveluiden kilpailutukset muuttuivat vuosikymmenen lopulla selvästi verrattuna 2000-luvun alkuun. Kilpailutuksissa painotettiin hoidon laatua entistä enemmän, jopa julkilausuttuna tavoitteena. Vuosina 2007 ja 2008 tutkituissa ikäihmisten asumispalveluiden kilpailutuksissa siirryttiin käyttämään ehdottomia laatukriteerejä. Tämän vuoksi palveluntuottajan oli täytettävä nämä laatukriteerit päästäkseen kilpailuun mukaan. Aiemmissa kilpailutuksissa laskettiin pisteitä sekä hinnalle ja laadulle asetettiin tietty painoarvo. Hinnalla oli yleensä suuri painoarvo ja laadun matalaa painotusta kritisoitiin. Uusilla menettelyillä on laatua voitu ohjailla aiempaa enemmän. Vaikka kilpailutuksissa voidaan ohjata laatua entistä paremmin, toteutuneen laadun ongelmiin puuttuminen on hankalaa.
Yksityisten ja kunnallisten palveluntuottajien vertailussa yksityisillä palveluntuottajilla oli henkilöstöä asiakasta kohden enemmän kuin kunnallisissa palveluissa. Myöskään toteutuneen hoidon laadun osalta yksityisillä palveluilla ei ollut ongelmia. Samalla kuitenkin yksityisen hoidon kustannukset olivat korkeat. Kustannuksia selitti henkilöstömäärä ja yksiköiden koko. Todennäköisesti myös se, että asiakas pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkään samassa hoitopaikassa, vaikuttaa kustannuksiin. Kun asiakkaiden kuntoisuus hyvin todennäköisesti heikkenee, palveluntuottajien on hinnoiteltava tämä riski pitkissä sopimuksissa.

Raha pääasia, potilaat sivuseikka kunnallisessa terveyspolitiikassa

Nyt on taas tullut vastaan sekä Helsingissä että Vantaalla sen verran ongelmia hoitoon pääsyssä, että pakko on kirjoittaa - varsinkin kun vaalit ovat ovella, tai suorastaan jo käynnissä.

Peijaksen sairaalassa oleva terveyskeskuspäivystys on ostettu vuonna 2008 terveysjätti MedOnelta. Kaupungin raportin mukaan terveyskeskuslääkärillä käynnit ovat vähentyneet, ja kuulemma helpottuneet. Vantaan kaupungin tiedote aiheesta: http://www.vantaa.fi/i_uutinen.asp?path=1;129;108027
No, kaikkien ei kuitenkaan ole helppo päästä lääkärille Peijaksessa. Näköjään sairaanhoitajan arvio hoidontarpeesta saattaa pahasti pettää, etten sanoisi kohtalokkaasti. Potilas, jonka CRP on vain 30 on mahataudissa eikä tarvitse lääkäriä.

No, tämä CRP 30 ei hetkauta kaupungin rajan eteläpuolellakaan, ei edes terveyskeskuslääkäriä: CRP vain 30, ei aiheuta toimenpiteitä.

Edellinen potilas joutui kiireellisenä yöllä leikkaukseen, johon hänet tietysti kuskattiin ambulanssilla muutaman sairaalan kautta. Toinen potilas päätyi tietokonetomografiaan ja sytostaattihoitoon käännettyään kaikki kivet päästäkseen lääkärille, joka osaa tulkita tulehdusarvoja.

Näyttää siltä, että lyhytnäköinen talous ohjaa hoitoonpääsyä, ei lääketiede.

Ansaintalogiikkaa työterveyshuollossa

Terveystalo on hassu pörssiyhtiö. Henkilökunta ainakin Kampissa vaihtuu niin tiiviisti, että asiakas maksaa jatkuvasti uusien työntekijöiden perehdyttämisestä suuria summia.
Olimme palaverissa, jossa oli kaksi Terveystalon edustajaa, uusia molemmat, eivät koskaan tavanneet tosiaan, mutta hoitivat yhteistä asiaa meidän asiakkaan laskuun.

Lapsilisä ei kuulu näemmä köyhille

Nostan nyt vanhan postauksen tänne ylimmäiseksi, sillä on turha luulo, että lapsilisän pois ottaminen köyhiltä olisi tapahtunut vahingossa, mikä olisi nyt sitten huomattu. Viittaan tällä tuossa allakin olevaan keskusteluun.
Asiasta on puhuttu siitä lähtien, kun se on ongelmaksi tullut eli 90-luvun laman "jälkihoidosta" saakka. Siitä kerrotaan esimerkiksi vuonna 2007 tässäkin blogissa (ja lisää löytyy täältäkin googlaamalla).
Mutta tässä mainitsemani linkki: http://verkkolehtiinmediasres.blogspot.com/2007/08/kyhll-ei-ole-lapsilis.html

Hyvätuloisille terveyttä, huono-osaisille keppiä ja paleltuneita porkkanoita

Tämän hallituksen aikana piti terveyserojen kaventua, mutta kuinkas kävikään: hallituskauden alkupuolella Stakesin tutkijat hätkähdyttivät kertomalla, että heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat ihmiset kuolevat paljon nuorempina kuin hyvässä sosioekonimisessa asemassa olevat.
Tilanne ei ole parantunut. Näiden vuosien aikana olen kuullut esimerkiksi Helsingin kaupunkilaisten terveyden avaimia käsissään pitävien selittävän, että he harjoittavat "positiivista diskriminaatiota" ja painostavat enemmän alueille, joilla on ihmisiä, joilla on enemmän toimeentuloon ja elämänhallintaa liittyviä ongelmia. Tämä on nähdäkseni hurskastelua. Paremmin toimeentulevalle väelle on rakennettu parempia julkisia terveyspalveluja ja lisäksi valtion varoja ohjautuu tulonsiirtoina hyvin toimeentuleville ihmisille kasvavalla vauhdilla, samoin yksityisille lääkäripalveluille, myös monikansalliselle pääomalle siis.

Eikä edes riitä, että terveydestä ja hoitoon pääsystä on tehty eriarvoista, myös lapsilisät on riistetty kaikkein köyhimmiltä kokonaan, kun ne lasketaan toimeentuloluukulla lapsiperheen tuloksi.
Nyt ei kannattaisi tyytyä laiskasti mielikuvapolitiikkaan. Äänestäminen on eettinen juttu. Kyse on ihmisarvon suomisesta kaikille ihmisille.

Ja selvyyden vuoksi: itse olen poliittisesti sitoutumaton enkä ole ehdolla vaaleissa enkä aja minkään puolueen agendaa.

Taas on paljon puhetta terveydenhuollosta. Vaalit näet ovat lähellä

Sain juuri kutsun taustatilaisuuteen, missä ministeri Risikko ja väkensä kertovat, miten terveyskeskukset toimivat tänään:

Terveyskeskuksen kiireettömän hoidon vastaanottoaikoja sai syksyllä 2010
paremmin ja lääkäriin pääsi hieman nopeammin kuin saman vuoden keväällä. Myös
keskimääräiset odotusajat lääkärin vastaanotolle olivat lyhentyneet. Välittömän
yhteyden saaminen terveyskeskukseen kuitenkin takkuili edelleen.

Mitä terveyskeskuspalvelujen saatavuudelle on tehty viime vuoden aikana? Entä
miltä terveyskeskusten tilanne näyttää tulevaisuudessa?

Vaalit siis lähestyvät.
Nyt kysytään lääketieteen toimittajilta korkeaa työmoraalia, ahkeruutta ja omien aivojen käyttämistä ja medialta journalismin periaatteiden mukaista sisältöä.

Tuota noin. Samaan aikaan radiosta tuli juttua siitä, että THL:n tutkija toivoi, ettei sosioekonomisia terveyseroja kasvateta nykyistä enempää. Sitä toivon minäkin.
Meillä Helsingissä ilmeisesti terveyskeskuslääkäreitä, ainakin täällä koillisessa, pohjoisessa ja idässä, on ilmeisesti ohjeistettu, että "turhia tutkimuksia" ei teetetä. Siinä kiltit tytöt ja pojat, jotka ovat tottuneet tottelemaan ylempiään, siis kaupungin johtoa, ovat totelleet. Samalla paine asiakkaiden suunnasta kasvaa. Siihen vastataan vartiointiliikkeitten palveluilla ja ponnekkaalla kritiikinehkäisyllä: soraäänet ja tyytymättömyys vaiennetaan. Sitten puhuvat enää korkeintaan tutkimustulokset, kun nähdään, että korkeamman tuloryhmän väen terveys kohenee ja heikossa taloudellisessa hapessa olevien terveys heikkenee ja kuolleisuus kasvaa. Edelleen.

Ainakin Helsingissä sosioekonomisia terveyseroja on mitä ilmeisimmin tietoisesti kasvatettu. En tiedä, mikä maailmankuva tällaisessa voi olla takana. En edes jaksa ajatella asiaa loppuun.
Omassa terveyskeskuksessamme ainakin pitkäaikaissairauksia sairastavien potilaitten hoito on sattumanvaraista. Astmapotilaat, reumapotilaat, tottakai masennuspotilaat, mitä ilmeisimmin diabeetikot ja sepelvaltimotautipotilaat ovat heikossa tilanteessa. Kun löysin itseltäni patin päästä, tiesin jo muutaman vakavan kokeilun jälkeen, että terveyskeskukseen on turha edes yrittää päästä tutkimukseen saati että sieltä pääsisi eteenpäin. Menin työterveyslääkäriin, Sain ajan välittömästi. Seuraavana päivänä otettiin koepala ja viikon päästä sain tuloksen. Lääkäri oli jo varannut otiona minulle aikaa jatkoon siltä varalta, että kasvain on pahanlaatuinen. Olen seurannut sitä haluttomuutta ja verkkaisuutta, millä samaan aikaan terveyskeskushoidon armoilla olevan läheiseni asia eteni, tai oli taantumassa julkisessa terveydenhuollossa. Väitän, että Helsingissä kaupunginosakohtaisesti suoritetaan epäinhimillistä valintaa: eteläisen, läntisen ja keskisen alueen asukkaat pääsevät erikoissairaanhoitoon helposti, muille se on vaikeaa.
Erikoissairaanhoito julkisessa terveydenhuollossa on korkeatasoista, myös eettisesti korkeatasoista. Terveyskeskuksissa sen sijaan työnantajataho kiristää lääkäreitten työoloja niin, että vain korkeasti eettisesti ajattelevat itsepäiset Don Quiote -tyypit ovat hyödyksi potilaille, muut voidaan korvata sairauslomatodistuksia kirjoittavilla hoitajilla.