Tänään liikuin itseäni iäkkäämmissä piireissä, kun lähdin oman äitini kanssa terveyskeskukseen. Varasimme melko lyhyeen matkaan runsaat puoli tuntia – ei sen takia, että kummankaan kunto olisi sitä vaatinut, vaan sen takia, että matkalla todennäköisesti kohtaamme monia tuttuja ihmisiä.Terveysaseman ovella äiti tapasi entisen naapurimme. Vuosikymmenen mittaan kertyneet kuulumiset vaihdettiin kaikessa rauhassa: Toisen mies oli kuollut, se todettiin, toisen mies ei lähde kotoaan edes tarjottuun päivätoimintaan juuri koskaan. Rouvat käsittelivät omaan terveyteensä liittyvät kysymykset päällisin puolin, samoin lasten tilanteet.
Entinen naapuri kertoi käyneensä sydänfilmissä, kun oli lähetetty. Siellä hoitaja oli hänelle puhellut toimituksen aikana, että nykyään ihmiset elävät liian vanhoiksi. Vanharouva ei ollut tuohon mitään sanonut, olipahan vain mielessään todennut, että mitäs siinä valitat, anna pilleri, jolla päiväni päätetään, niin pääset ongelmasta. Rouvat hymähtivät tässä vaiheessa.
Itse seisoin sivummalla, jotta ovista pyrkiville jää tilaa. Siinä seisoi myös itseäni iäkkäämpi rouva, joka kääntyi yllättäen puoleeni: "Tuohan on kauheaa, tuo, mitä hän kertoo."
Tämä rouva kertoi tulleensa juuri lääkäristä. Hänelle kevät on jälleen tuonout masennuksen.
Tämä on kauheaa, sanoi kaiku sisimmässäni.
Raamatun Sananlaskujen kirjassa
on lause, jonka alkuosa kertoo tuosta hoitajasta ja hänen kaltaisistaan:
Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke.
