30.6.11

Helsingin kaupungin sosiaalitoimi työntää taas kerran todellisen osaajan syrjään

Markkinakapitalismi, ja sellainen hyvä asia kuin asunnottomuuden poistamisen pyrkimys, ovat yhdessä johtaneet outoon suuntaukseen: päihdetyön todelliset osaajat katoavat markkinoilta ja tilalle tulevat tahot, joilla ei ole näkemystä eikä kokemusta, ei mitään hoitofilosofiaa.

Sytykkeen tähän surunilmaukseen sain tänään, kun tuli tieto, että suuri asiaskas Helsingin kaupunki ei enää tilaakaan Syväpurosta hoitoa päihdeongelmaisille, koska laitoksen johtajalla, sosiaalineuvos Mauri Poikeljärvellä, ei ole korkeakoulututkintoa.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Se, että jollakulla on jokin korkeakoulututkinto, ei tee häntestä sosiaalityön osaajaa. Sosiaalijohtaja on teologi, monen siivousfirman johdossa taitaa olla ekonomi, edellinen terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja oli juristi.
Korkeakoulututkinto on yliarvostettu laji, suokaahan anteeksi arvontoverit civis academicukset. Kansantaloustieteen opinnoilla eivät alkoholisoituneen ihmisen solmut aukea yhtä hyvin kuin vertaistuen voimin. Tämä on fakta ja minun mielipiteeni.

Mauri Poikeljärvi - kotisivun linkki täältä: http://maukka.info/

8.6.11

Seikkailua työma-alueella: Apuvälinelainaamo Malmin sairaalassa?

Niin sanottu rakentava palaute menee usein väärälle taholle, niille, jotka kuuntelevat, vaikka vika usein on juuri niissä, jotka eivät kuuntele. Laitan siis palautteen tänne internetiin, kuten asianomaisille olen päivän kuluessa kertonutkin.
Kerron vain nyt seikkailun, joka ei jollekin toiselle liikuntakykyiselle omalla autolla hurjastelevalle pakosti olisi ollut maininnan arvoinen, mutta joka voisi invalidisoituneelle ihmiselle tai hänen uupuneelle omaishoitajalleen olla viimeinen pisara.


"--teitä palvellaan hetken kuluttua--"
Olen tottunut siihen, että terveyskeskuksissa vastataan puhelimeen, jos vastataan, aikoina, jotka eivät sovi työhöni. Menin siis aamulla varttia yli kahdeksan paikan päälle Tapulikaupunkiin, Puistolan terveyskeskukseen. Kysyin, mistä saan kepin, kun perheenjäsen ei kykene liikkumaan eteenpäin. Ystävällinen vastaanottovirkailija antoi lapun ja sanoi, että pitempiaikaiset apuvälinelainat saa Malmilta. Lapussa oli osoite Malmin sairaala päärakennus siispi 17 rappu E, Talvelantie 6 ja jokin aukioloaika. Siis sinne.

Sairaalan opastekartta ei tuntenut osoitetta
Yhdeksän maissa seisoin ihmettelemässä sairaala-alueen kartan ja Malmin sairaalan remontin äärellä, missä kohden sairaalarakennusta on tämä käytössä oleva siipi ja rappu. Vahvasti vaikutti sieltä, että hienolla metalliin laaditulla kartalla ei ollut hakemaani tietoa.
Suuntasin läheiselle Malmin terveyskeskuksen vastaanotolle. Melko ystävällinen nainen tiskin takana ei kieltäytynyt puhumasta kanssani, kun kysyin, voiko tästä kysyä. Annoin hänelle paperin ja kysyin, missähän kyseinen paikka mahtaa olla, kun en löydä.
Virkailija lähti ottamaan asiasta selvää. Sillä aikaa kaksi potilasjonon ihmistä tarjosi apuaan. Vanha rouva olisi tiennyt, missä on röntgen. Avulias mies neuvoi pääsyn apuvälinelainaamolle. Virkailija saapui uuden lapun kanssa: rakennus 18. Sellainen löytyikin sairaala-alueen kartalta ja uhmaten Yksityisalue-kylttiä ja sivuten Työmaa-alue-varoituksia kaartelin sairaalan ympäri autolla. Mietin koko ajan, miten matka olisi taittunut läheiseltäni, joka apuvälinettä tarvitsi tai miltä vaikkapa plus kahdeksankymppisestä anopistani olisi mahtanut tuntua, jos olisi joutunut omaishoitajana etsiskelemään paapalle apuvälinettä näiden neuvojen varassa.

Asiantuntevaa neuvontaa ja apua
No, lainaamo löytyi ja ystävälliset työntekijät neuvoivat loppumetreillä.
Lainaamon fysioterapeutti oli, paitsi asiantunteva, myös kiinnostunut potilaasta. Kepin sijasta hänen mukaansa olisi parempi ottaa kyynärsauva. Lisäksi fysioterapeutin käynti olisi tarpeen. Niin minustakin, mutta terveyskeskusksemme on lannistanut perheen niin perusteellisesti, että en uskonut sellaisen mahdollisuuteenkaan.
Asia järjestyi oikein hyvin: lähdin takaisin kyynärsauva takapenkillä.

Rakentavaa palautetta
Ajoin Puistolan terveyskeskuksen parkkipaikalle. Otin vuoronumeron ja annoin rakentavan palautteen vastaanotossa oleville ihmisille. Pyysin heitä varmuuden vuoksi repimään kaikki väärät osoitteet, jotta heikosti liikkuvia ihmisiä ei ohjauttaisi väärään paikkaan. Minua aamulla palvellut virkailija vakuutti tekevänsä sen.
Toiselta luukulta virkailija sanoi minulle terävästi, että he aina pyytävät asiakasta ensin soittamaan apuvälinelainaamoon, jotta ei epäselvyyksiä tule. Kerroin virkailijalle, että väärän osoitteen antaminen käteen on täysin tarpeetonta siinäkin tapauksessa.
Virkailijoista kumpikaan ei ollut enää ystävällinen minulle. No, en odottanutkaan ystävällisyyttä, vaan tilanteen korjaantumista.

Mistä tästä opin?
Mietin, miten uupuneet omaishoitajat ja miten masennuspotilaat, joilla on liikuntaongelmia, mahtavat selviytyä Helsingin kaupungin terveyskeskuksen portinvartijoista. Eliniäsodote näillä main on paljon lyhyempikestoinen kuin vaikkapa Munkkiniemessä tai Eirassa – jostain syystä.
Opin myös, että annan edelleen palautetta siitä, kun heikommassa asemassa olevia ihmisiä ei palvella ja kunnioiteta, kun vaikeasti liikkuvia potilaita ei tulla vastaan.


Mitähän Puistolan terveysasema tästä oppi? Entä Helsingin terveysvirasto?
Sitäpä sopii ihmetellä. Ehkäpä joku vastaa tähän postaukseen.
Tylyys saattaa kehittyä siitäkin, että terveyskekuksen henkilökunnalle on annettu niin paljon kieltoja olla lähettämättä apua pyytäviä potilaita eteenpäin;  helpointa tilanteessa lienee sulkea silmät sairauksislta, vammoilta, ongelmilta. Näin ainakin omalääkäri on monta tilannetta ratkaissut. Viimeksi tämä ratkaisu tuotti todella isot kustannukset kaupungille (kätevämpää tällaisessa tilanteessa on jättää potilas loppuun saakka heitteille). Ehkäpä se onkin se seuraava ylhäältä tuleva neuvo. Olen tässä blogissa kertonut vuosia sitten terveystaloustiedeseminaarista, missä eräs Helsingin kaupungin juristin koulutuksen saanut johtaja avautui lääkäreille; hän kertoi, että moni potilas paranee, kun ei pääse liian pian hoitoon.

"