"Ihmiset elävät liian vanhoiksi"

Tänään liikuin itseäni iäkkäämmissä piireissä, kun lähdin oman äitini kanssa terveyskeskukseen. Varasimme melko lyhyeen matkaan runsaat puoli tuntia – ei sen takia, että kummankaan kunto olisi sitä vaatinut, vaan sen takia, että matkalla todennäköisesti kohtaamme monia tuttuja ihmisiä.
Terveysaseman ovella äiti tapasi entisen naapurimme. Vuosikymmenen mittaan kertyneet kuulumiset vaihdettiin kaikessa rauhassa: Toisen mies oli kuollut, se todettiin, toisen mies ei lähde kotoaan edes tarjottuun päivätoimintaan juuri koskaan. Rouvat käsittelivät omaan terveyteensä liittyvät kysymykset päällisin puolin, samoin lasten tilanteet.
Entinen naapuri kertoi käyneensä sydänfilmissä, kun oli lähetetty. Siellä hoitaja oli hänelle puhellut toimituksen aikana, että nykyään ihmiset elävät liian vanhoiksi. Vanharouva ei ollut tuohon mitään sanonut, olipahan vain mielessään todennut, että mitäs siinä valitat, anna pilleri, jolla päiväni päätetään, niin pääset ongelmasta. Rouvat hymähtivät tässä vaiheessa.
Itse seisoin sivummalla, jotta ovista pyrkiville jää tilaa. Siinä seisoi myös itseäni iäkkäämpi rouva, joka kääntyi yllättäen puoleeni: "Tuohan on kauheaa, tuo, mitä hän kertoo."
Tämä rouva kertoi tulleensa juuri lääkäristä. Hänelle kevät on jälleen tuonout masennuksen.

Tämä on kauheaa, sanoi kaiku sisimmässäni.

Raamatun Sananlaskujen kirjassa
on lause, jonka alkuosa kertoo tuosta hoitajasta ja hänen kaltaisistaan:
Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke. 

Olen ehdokkaana Malmin seurakunnan vaaleissa 2014

Olen ehdokkaana Malmin seurakunnan vaaleissa.
Ehdokaslistani on Avoin seurakunta. Meille Raamattu ja luterilainen tunnustus ovat tärkeitä.
Olen edelleenkin puolueisiin sitoutumaton ihminen. Listamme arvot ja tavoitteet on kirjattu muun muassa listamme nettisivuille. Meitä voivat äänestää Malmin seurakunnan jäsenet, eivät muut.
Olen ehdolla sekä seurakuntaneuvostoon että yhteiseen kirkkovaltuustoon. 

Minun arvomaailmaani ja kiinnostuksen kohteisiini voi tutustua seuraamalla tähän blogiin vuosien kuluessa ilmestyneitä postauksia.
Olen työskennellyt vuodesta 2008 alkaen Lähetysyhdistys Kylväjän viestintäpäällikkönä, joten esimerkiksi Kylväjä-blogista löytyy aika paljon tietoa siitä, millaisten asioiden parissa teen työtä.

Nämä vaalit ovat tärkeät.
Helsingin seurakuntayhtymä on ajautunut antamaan kovin suppeaa kuvaa uskosta. Ihmiset tarvitsevat paljon muistutusta ja tietoa siitä, että usko Jumalaan   kantaa ihmistä myös vaikeina aikoina.

Itse näen että täällä Malmilla on paljon ihmisiä, joilla on kysymyksiä, paljon kipuja, huolia, hiljaista kärsimystäkin, yksinäisyyttä ja selvittämättömiä asioita.
Näen meidät myös joukkona, jossa on paljon vertaisenergiaa, paljon hengellistä kaipuuta, paljon yhteydenkokemisen halua, runsaasti valmiuksia antaa vertaistukea ja olla ystävänä sellaisille, jotka sitä kipeimmin tarvitaan. Itse viihdyn yhteisöllisessä ilmapiirissä ja uskon, etten ole ainoa.

Ajattelen, että teemme seurakuntatyön yhdessä - seurakuntalaiset yhdessä, ja yhdessä palkattujen kanssa. Ajattelen, että voimme myös saada näkökulmia maailman köyhien ja uskonsa tähden vainottujen ihmisten elämään ja olla monelle iloksi ja hyödyksi. Arvelen, että nimenomaan täällä Malmin seudulla on paljon ihmisiä, jotka voisivat rikastuttaa seurakuntaelämää omalla maahanmuuttajataustalta tulevalla kokemuksellaan.

Uskon, että meille jokaiselle löytyy paikka seurakunnassa, kunhan ihmiset ovat avoimia yhteyteen.

Kirkko tarvitsisi luottamushenkilöitä, jotka sitoutuvat kirkon sanomaan ja arvoihin ja jotka osallistuvat kirkon toimintaan muutenkin kuin istumalla kokouksissa. On tärkeää, että ihmiset löytävät elämäänsä perustan ja avun. On tärkeää, että seurakunta on yhteisö, jossa evankeliumi ja sakramentit ovat paikallaan ja kaikille ihmisille on paikka ja paikkoja toimia. On myös tärkeää, että ymmärrämme niukkojen resurssien oikeudenmukaisen ja inhimillisen käytön – se lienee vahvoja puoliani, sillä olenollut pitkiä aikoja köyhien järjestöjen luottamustehtävissä ja nykyisessä työssäni edelleen ponnistelemme kaiken aikaa mahdollisimman oikeudenmukaisen maailman

Edit. 29.11.14
Kiitän lämpöisesti jokaista, joka äänesti minua näissä vaaleissa. Vaalilistamme saavutti kirkkaan voiton seurakunnassamme, mistä olen iloinen. Itse en mennyt läpi, toisin varasijoille pääsin toki. Sain neuvoston vaalissa kaikkiaan 54 ääntä ja valtuuston vaalissa 55 ääntä. 

Ikävää osaamattomuutta Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnalta

Helsingin Sanomat kertoo tänään päätöksestä, jonka kaupunkimme sosiaali- ja terveyslautakunta teki kesäkuussa: se päätti poistaa 4000 pyörätuolia ja rollaattoria käyttävältä oikeuden maksuttomaan joukkoliikenteeseen. Vaikeavammaiset ihmiset pannaan nyt maksamaan kaupungin rahavajeita, kun samaan aikaan vakavissaan kaupungin virkamiehet ja monet päättäjät ovat keskustelleet julkisuudessa edelleen jonkin amerikkalaisten taidemuseofirman merkittävästä tukemisesta suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

Joku neropatti on laskenut, että kaupunki säästää miljoona euroa päätöksellään ottaa vaikeavammaisilta pois oikeus käyttää maksuttomasti joukkoliikennettä.
Paljonkohan kaupunki säästää, kun ottaa vielä lapsiperheiltäkin vastaavan oikeuden pois. Sekin aika on oven edessä, arvelen.
Nyt kiinnostuneena odotan, miten pyörätuolimaksajat ja rollaattorimaksajat tulevat bussin etuovesta sisään maksaakseen kertalippujaan ja riittääkö tila käytävällä ja kuskien pinna odottaa, että vaikeasti liikkuvat saavat turvallisen paikan kulkuneuvossa.Sitten kun letkaan vielä liitetään lastenrattaat ja lastenvaunut, on aika hankkia uusi kalusto.

Itse en usko, että miljoonalaskelmat edes pitävät paikkaansa: tulos on kaupungille luullakseni negatiivinen. Voi olla, että kyseisellä momentilla tulee jokin säästö, mutta säästöä ei synny siitä, että aiemmin aktiivisempaan elämäntapaan asennoituneet joutuvat rahan puutteessa jäämään koteihinsa, se kostautuu sitten muilta momenteilta.

Ja vielä ahneusvinkkinä kaupungille: voittehan toteuttaa joukkoliikenteen kuten Vaasassa, jossa esim. lastenvaunujen kanssa bussiin pyrkiessäni kuljettaja peri kaksinkertaisen hinnan. Vaasassa vain perin harva viitsii käyttää bussia, kun ne tulevat miten sattuu ja hinnoittelu on kova. Enemmänhän sitä säästöä tulee kaupungille tosiaan, jos julkinen liikenne loppuu vaikka tyystin ja kaikilta edellytetään oman auton hankintaa ja käyttöä tai  taksimatkojen tekemistä omaan piikkiin.

Moralisteja käy kateeksi

Viimeksikuluneitten muutaman vuoden aikana olen kadehtinut moralisteja, ihmisiä, jotka ovat asettuneet toisten yläpuolelle ja sieltä ampuvat palavia nuoliaan meidän pulliaisten niskaan, jotka emme täytä moralistien mittaa.
Onhan se kai hyvä, että on niitä, jotka sanelevat toisille sääntöjä. Kateellisena kuvittelen, että olisi kohtuullista, että moralistit eläisivät itsekin moitteetta.
Mielessäni on tällä kertaa kysymys, onko moraalisesti oikein käyttää työaikaa työskennellessään esimerkiksi yliopiston rahoituksella tai apuraharahoituksella moralisoida muita ihmisiä, jotka ajattelevat toisella tavalla kuin moralisti, jos apuraha tai palkka ei ole kohdennettu moralisointiin.

Vihaista puhetta pulppuaa

Sosiaalinen media, jos jokin, paljastaa ihmisluonnon todellisen laadun.

Toisin kuin humanismin ihmiskäsityksessä, kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on pohjimmaltaan paha. Taas tänään olen joutunut lukemaan tekstejä, joita nimimerkin takaa ampuvat ihmiset ovat kirjoittaneet nimeltä mainituista ihmisistä. Alkeellinen käytössääntö lienee, että tällaista ei tule tehdä.
Eri mieltä saa olla. Saa tietenkin yrittää kyseenalaistaa toisen ihmisen logiikkaa tai vakaumuksen oikeellisuutta tai hänen totena pitämiään asioita, mutta pilkkaaminen, erityisesti, kun sen tekee huppu päässä, on, paitsi säälittävää, ilmentää oivallisesti myös ihmisen pohjimmaista pahuutta. Henkilökohtaisuuksiin ei tule koskaan mennä, kaikkein vähiten silloin, kun ei edes tunne keskustelukumppaniaan.  Lisäksi netin vihainen puhe on usein rikos, joko kunnianloukkaus tai viharikos.
Kristillisen etiikan mukaan toista ihmistä tulee kohdella, kuten toivomme itseämme kohdeltavan.

Asenneilmapiiri täällä Suomessa on kova. Keskustelujen taso on usein säälittävän heikko, eri tavoin ajattelevien kohtaaminen on monille erittäin vaikeaa. Koskahan olen nähnyt viimeksi aitoa kohtaamista mediassakaan. Kirkollisesta mediasta ei ole ollut viime vuosina rauhanrakentajaksi siitäkään. Näköalat ovat siellä kaventumistaan kaventuneet ja kirkosta on tullut valtakunta, joka on riitaantunut itsensä kanssa. Olisi ehkä aika ravistaa unet silmistä kirkonkin kabineteissa.

Lääkäri ei tahdo antaa paapalle hoitoa

Tämän kirjoituksen aiheena ei ole eutanasia, vaan parantavan hoidon epääminen iäkkäältä sotainvalidilta vuoden 2012 Suomessa, isänmaallisella Pohjanmaalla.

Paapalla on 13 lastenlasta joita kaikkia paappa on hoitanut. Tämä kuva on vuodelta 1998.

Iäkäs suvun paappa joutui aivoinfarktin takia sairaalahoitoon Vaasan keskussairaalaan kesällä 2012. Sieltä hänet siirrettiin kaupunginsairaalan kuntoutusosastolle kun siirto oli mahdollinen. Nyt paappa on pitkäaikaissairaille tarkoitetulla osastolla.

Paapalla on se onni, että hänen lapsenlapsensa kaikki tyynni tietääkseni rakastavat häntä, ihmistä, joka on heitä kaikkia hoitanut ja hellinyt lapsuudessa, on väsymättä leikkinyt heidän kanssaan, hoitanut, kun vanhemmat ovat tarvinneet tukea ja apua.
Paappa on sotainvalidi. Hän lähti 17-vuotiaana vapaaehtoisena jatkosotaan, haavoittui siellä. Hänet kannettiin korkean kuumeen kourissa ollessaan ruumiskellariin sotilassairaalassa – ilmeisesti lääkäri oli arvioinut, että hän ei selviydy. Paappapa selviytyi. Hän heräsi ruumishuoneessa ja alkoi hakata ovea: "Päästäkää minut pois, en ole vielä kuollut." Määräyksen antanut lääkäri ei tämän tapauksen jälkeen katsonut enää paappaamme silmiin.

Vuosikymmenet ovat kuluneet. Eränä aamuna lastemme sairaanhoitajaserkku tuli mummolaan ja samanaikaisesti selvisi, että paappa on saanut aivohalvauksen. Hoitoon pääsy ei ollut kovin nopeaa, mutta paappa pääsi keskussairaalaan. Liuotusta ei voitu antaa, koska ei tiedetty, koska tukos oli syntynyt. Meidän pääkaupungissa asuvien ihmetykseksi paappa on koko ajan kuntoutunut kuntoutuistaan – pystyy hyvänä hetkenä pallottelemaan lapsenlapsensa kanssa jo kolme varttia - mutta hoidossa olon hinta on ollut raskas: nykyisellä pikäaikaissairaiden osastolla painostus omaisia kohtaan on ollut raskasta kestää, erityisesti iäkkäälle puolisolle: yksikön ylilääkäri on painostanut omaisia suostumaan siihen, että paapalle ei anneta antibioottihoitoa, jos hän sairastuu keuhkokuumeeseen.
Olemme yksissä tuumin kaikki kieltäytyneet ehdotuksesta. Jos paappa sairastuu, häneltä ei saa evätä hoitoa eikä hänen kuolemaansa saa jouduttaa.
Itselleni on ikävä kyllä silmien eteen piirtynyt kuva, jossa jälleen paappa on joutunut ruumishuoneeseen, jossa hän heikentyneillä voimillaan rynkyttää ovea ja pyytää päästä takaisin elävien puolelle sairaalassa.

Julkisessa eutanasiakeskustelussa ovat vielä vanhusten suureksi epäonneksi menneet puurot ja vellit sekaisin. Juha Hännisen aloittama keskustelu riistäytyi heti pois syöpäpotilaiden sietämättömistä kivuista vanhuksiin. Meillä on varaa hoitaa vanhuksemme. Suomi on rikas maa.
Suosittelen jokaiselle tolkuissaan olevalla ihmiselle hoitotahdon kirjoittamista. Hoitotahtoa voi halutessaan myös päivittää. Pahinta on, jos joku lääkäri omista näkemyksistään käsin punnitsee rahassa, kannattaako ihmisen antaa elää.

Katso myös:

Suomessa on jo käytössä eutanasia – Vanhusten annetaan kuihtua hengiltä, Tamperelaisen juttu
Lääkärin tulee poistaa kärsimystä Tiina Tasmuth lääketieteen tohtori, syöpätautien erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys, Hyks Syöpätautien klinikka päivystävä lääkäri, Terhokoti. Yleisönosastokirjoitus Helsingin Sanomissa.

Keskustelu elvytyskiellosta 
on sekin käynnissä. Tämä postaus ei käsittele tätä aihetta nyt: Suomi24-keskustelu Passiivinen eutanasia.

Edit. 27.10.12

Ja  toki on sitten mahdollisuus, että kirjoitukseni taustalla oleva onglma johtuukin sairaalabakteerista. Ainakin keskussairaalan puolella hygieniasaa oli omaistenkinhavaittavia puutteita. Tässä vähän lainausta MRSA-infektion riskistä ainakin vastaisten vanhusten varalle: Tavallisimmin MRSA-infektion saavat potilaat, jotka ovat sairaalahoidossa tai jotka ovat iäkkäitä ja joilla on huono vastustuskyky. MRSA-infektion voivat saada myös potilaat, joilla on avoimia haavoja tai virtsakatetri.

Pelkällä hyväällä työmoraalilla ja hygienialla ei kuitenkaan syntyneitä ja pitkään kehittyneitä ongelmia enää sitten selätetä.
Lääkärilehden 2008 lääketieteellinen pääkirjoitus, jonka on kirjoittanut Jukka Lumio, on otsikoitu Sairaalainfektioiden torjunnassa ratkaisee raha.
Itsestäni on pikemminkin näyttänyt siltä, että esimerkiksi MRSA-bakteerin julkisuuskuvaa  on pikemminkin alettu parantaa sen sijaan että olisi keskitytty karkoittamaan sitä siltä, missä sen tuhot ovat kohtalokkaita; on kai annettu periksi. Kyseessä ei enää olekaan tappajabakteeri eikä superbakteeri, vaan elämään ja kuolemiseen kuuluva luonnollinen juttu. Katso täältä.

Sairaalabakteereista löytyy yleisellä ja lääketieteellisellä tasolla tietoa Terveyskirjastosta.

Vaasassa on ilmeisesti ollut pitkään sairaalabakteeriongelmia. Tässä yksi yleisönosastojuttu vuodelta 2009.


Vaasan seudulla näköjään on puhetta sairaalabakteereista, ainakin kulueränä: Maaliskuun Pohjalaisesta tämä juttu.

 --

Paappa kuoli viikko sitten.

Vanhusten hoidon etiikka huolestuttaa

Vaasassa terveyskeskuksen yhteydessä olevalla pitkäaikaisosastolla että kuntoutetun aivohalvauspotilaan omaisille sitkeästi hyväksyttäväksi päätöstä, että läheistämme,  iäkästä sotaveteraania, ei hoideta, jos hän sairastuu keuhkokuumeeseen.

Kyse ei nyt siis ole mistään elvytyskieltoasiasta, vaan sairaaloissa yleisestä taudista, joka on hoidettavissa antibiooteilla - tai jos ei ole, potilas menehtyy.

Lääkärit ovat ilmeisesti jo ottaneet ihmisen elämän omiin käsiinsä. Nyt ei ole  kyse siitä, mistä eutanasiakeskustelun käynnistänyt Juha Hänninen puhuu - kuolevan potilaan tuskien päättämisestä - vaan nyt on kyse siitä, onko hoitavalla lääkärillä jokin oikeus päättää, että henkeä uhkaavia sairauksia ei hoideta, vaan aannetaan potilaan aktiivisesti kuolla jättämällä hänet ilman hoitoa.

Me läheiset huolestuimme jo siinä vaiheessa, kun aivohalvauksen jälkeen potilaalle ei annettu lainkaan ravintoa pitkiin aikoihin - pelkkää nesteytystä. Vanhus kuivui kokoon. Nyt ei siis ole kyse hoitajamääristä eikä vaipanvaihdoista, vaan siitä, että ravintoliuosta ei annettu.

Yleensä en ole pitänyt tapanani kirjoittaa blogissani asioista, jotka koskevat läheisten etua.  Tällä kertaa kirjoitan, sillä potilasvahinkoilmoituksen tekeminen siinä vaiheessa, jos hoitamattajättämisratkaisu tuottaa tuloksena rakkaan läheisemme kuoleman, nämä kirjoitukset ovat peruuttamatta liian myöhäisiä tässä asiassa.

Tätä asiaa on pohdittu netin keskustelupalstoilla kaikesta päättäen paljon. Vanhustenhuollon ja vanhusten hoitamisen eettisten periaatteiden pitää olla nähtävillä meille kaikille: keta hoidetaan, ketä ei, jotta emme joudu ymmärtämättömien, kokemattomien tai sydämettömien ihmisten käsiin.

Vanhustenhuollon puheet ja käytännöt

Läheiset ihmiset ovat erittäin vihaisia. Iäkäs joutui aivohalvauksen takia heinäkuussa ensin
keskussairaalaan ja nyt terveyskeskuksen vuodeosaston yhteydessä olevalle pitkäaikaisosastolle.

Lääkäri ehdottaa iäkkäälle puolisolle, että mikäli läheisemme saa keuhkokuumeen, sitä ei tarvitsisi hoitaa.

Tällainen ehdotus on erittäin huolestuttava; se kertoo siitä, että iäkäs omainen, joka kommunikoi ja ymmärtää, vaikka on sairauden takia joutunut alistumaan moniin rajoitteisiin, ei näytä olevan turvallisissa käsissä. Vanhustenhuoltoon on hiipimässä arvomaailma, joka on erittäin vieras ainakin itselleni. Julkisessa terveydenhuollossa on pitkään ollut suuntaus, jossa ihmisestä on tullut pelkkä kustannustekijä. Omista rakkaistani muutamat olisivat jo kuolleet, jos tällaiset arvot olisivat päässeet valtaan. Näitä arvottomia arvoja tulee jyrkästi vastustaa.
Keinotekoinen elämän ylläpitäminen ja sairauden lääkehoito eivät ole sama asia.

Westerfield International -yhteystietoja ei ole helppo löytää!

Edit. 300313
Tähän entryyn tulleen hämmästyttävän suuren kävijämäärän johdosta päivitän vielä saamaani tietoa tähän kärkeen. Suomi24-keskustelualueelta löytyi kommentti, jossa henkilö sai perintätoimistolta erittäin vaikeasti löydettävän kyseisen yrityksen puhelinnumeron. Tämä tieto on tällainen:

WESTERFIELD INTERNATIONAL AG:09 238 61 44 6 on tämä oikea asikaspalvelun numero. Sitä ei löydy kovin helpolla. Jouduin itse pyytämään perintätoimistosta ks. numeron.

 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Westerfield International -yrityksen puhelinmyyjä soitti yli 80-vuotiaalle vanhukselle ja tarjosi
Goodshave -nimistä, ilmaista tuotetta, puhelimitse. Vanhukselle ei selvinnyt puhelun kuluessa, että hyväksyessään tämän ilmaisen tuotteen hän tulee samalla tilanneeksi kolmen kuukauden jaksoissa (edit, 14.8.)  liki 19 euroa maksavat karvojenpoistoterät – siis joka kuukausi. Mieleen jäi tämä ilmainen näyte.
Postissa tuli ilmainen tuote ja toinen tuote ja ilmoitus, että olet liittynyt jäseneksi ja nyt tulee joka kuukausi uusi paketti teriä!

Tämä vanhus ei ole ainoa, joka on joutunut jymäytetyksi tai harhaanjohdetuksi puhelinmyynnissä. Pelkkä Robinsonin listalle ilmoittautuminen ei riitä: epäeettisiä keinoja käyttävät puhelinmarkkinointia harjoittavat firmat kun eivät kuulu Asiakasmarkkinointiliittoon, joka huolehtii Robinsonin listan suoramarkkinointikiellon toteutuksesta. "Puhelin Robinson" -ohjeet täältä, Asiakasmarkkinointiliiton sivuilta.
Laki antaa kuluttajalle oikeuden kieltää puhelimitse tapahtuva markkinointi, mutta kielto on mahdollisesti tehtävä firma firmalta. Joka ei siis tahdo keskustella puhelimessa liittymä-, sähkö, lehti- tai muista ostoksista, saa ensin ilmoittautua Robinsonin listalle ja sen jälkeen ottaa lähestyvien firmojen yhteystiedot talteen ja nujertaa lähestymisyritykset yhden kerrallaan. Tämä on tietysti tehokasta siinä mielessä, että firmat eivät tykkää siitä, että jatkuvasti

Täällä Suomi 24:n keskustelussa puidaan saman firman markkinointia.
Goodshave, Good Shave tai vastaava puhelinmyyntiyritys -keskustelussa on tällä hetkellä 249 kommenttia.

Kun itse otin asian esille Facebookissa, heti löytyi yksi saman firman markkinoinnin tuttu omistakin kavereistani, nuori aikuinen. Hän kertoi, että "-- ilmaisen näytepakkauksen saa, jos samalla liittyy jäseneksi, jolle tulee säännöllisesti maksullisia lähetyksiä.--". No, yli 80-vuotiaalle ilmaisella näytteellä esitellyn, kuitenkin maksullisen, tuotteen peruminen ja ylipäätään huonosti esitellyn asian ymmärtäminen ei suju yhtä nopeasti kuin plus kaksikymppiseltä.

Entä kuluttajan oikeudet? Kuluttajavirastosta löytyy apua:
Puhelimitse tapahtuva markkinointi on etämyyntiä. Täältä löytyy pelisääntöjä. Peruutusaikaa on pääsääntöisesti 14 päivää.
Kuluttajalla on oikeus saada etämyyntikaupasta vahvistus.
Kuluttajan on saatava kirjalliset ohjeet kaupan peruutuksesta.

Tämä oli nyt toinen kerta, kun sama vanhus joutui huijauksen kohteeksi. Edellinen, puhelinliittymäkauppaa koskeva huijaus selvitettiin, kiitos operaattorin, joka oli valveilla myös. Moni seuraa varmasti mielenkiinnolla, kuinka kauan menee ennen kuin tämän kyseisen yrityksen toiminta tutkitaan laajemmin. Aineistoa tutkimiselle alkaa netissäkin näköjään olla melko paljon.

Ilmeisesti lansäätäjän pitäisi pohtia myös sitä, millä tavoin hyvin iäkkäitä ihmisiä suojataan tämäntyyppiseltä toiminnalta, tapahtuipa se puhelimitse tai jossain standilla.
Ajantasainen kuluttajansuojalainsäädäntö (etämyyntiä koskeva lansäädäntö ennen kaikkea lain luvussa 6).

Suomi24-keskustelu Westerfield Internationalista. Sieltä löytyy kiven alla olleita yhteystietojakin. Esimerkiksi nimimerkki Kusetettu kertoo tällaisen yhteystiedon: "WESTERFIELD INTERNATIONAL AG: 09 238 61 44 6 on tämä oikea asikaspalvelun numero. Sitä ei löydy kovin helpolla. Jouduin itse pyytämään perintätoimistosta ks. numeron."

Edit. 14.8. Nostan tähän kommenttilaatikosta yhden lisätiedon:

Anonyymi sanoi...
Tuo numero ei ole se mihin peruutus tehdään. Se numero tulee laskun mukana ja "toimisto" on Helsingissä. Puheluun vastaaminen kestää yleensä noin 10-15 minuuttia, mutta kannattaa odottaa kyllä sieltä vastataan.


Enirosta sen sijaan ei löydy Westerfield International -yhteystietoja.
Eikä Fonectastakaan. 

Sen sijaan täältä löytyy kokemustietoa: Älkää missään nimessä tilatko yhtään mitään, jos joku soittaa Westerfield International-nimisestä yhtiöstä...


EDIT. 17.12.13
Olen poistanut täältä kommentointimahdollisuuden, sillä viimeksi tähän ketjuun tuli epäasiallinen, rumaa kieltä sisältänyt kommentti, joka ei sisältänyt asiallista vastinetta kyseisen yrityksen puolesta. KirsiM

Onko hallitus nyt aikeissa ottaa merkittävän askelen eriarvoistavaan yhteiskuntaan?

Kuumimpana kesäpäivänä ja olympialaisten ensimmäisenä viikonloppuna poliisijohtaja Robin Lardot astui televisiokameran eteen esittämään, että rikolliset jätetään yhteiskunnan tukien ulkopuolelle: työttömyyskorvaukset ja asumistuet otetaan pois, lapsilisiin ei vielä tänään Lardot ottanut kantaa. On kuulemma oikein hallitusohjelmassa nämä suunnitelmat, joten ei pidä ottaa mätäkuun juttuna.

Mistä uudistussuunnitelmat kertovat?
Kertooko se siitä, että poliisilta on leikattu määrärahoja niin paljon, että poliisi on alkanut katsella sosiaalibudjetin puoleen tai että poliisi katsoo, ettei se kyksene enää torjumaan rikoillisuutta ja että rikolliset kiristetään rahan voimalla kaidalle tielle?

Mihin uudistus johtaa?
Rikoksen poluille astuneet joutuvat hankkimaan rahaa entistä tehokkaammin ja rikollisuudesta tulee nykyistä järjestäytyneempää, täytyy rikollistenkin syödä ja asua.
Perhetukiin puuttuminen tehostaa jo ajat sitten käynnistettyä eriarvoistumista. Osa rikollisista toki on niin hyvin toimeentulevia, että tällainen rankaisu ei heilauta heitä mihinkään. Talousrikolliste lapset tuskin mieron tielle joutuvat eivätkä myöskään moottoripyöräjengien ydintoimijat.

Nykyisinkin suuri osa perhetuista ja työvoimapoliittisista tuista menee parempiosaisille siksi, että moni tuet on sidottu ansiotasoon. Heikossa asemassa olevien perheiden elämänmahdollisuudet kapenevat entisestään ja mahdollisuus, että lapset syrjäytyvät, saavat mielenterveysongelmia, joutuvat kiusaamisen kohteiksi tai joutuvat osallistumaan rikolliseen toimintaan, kasvavat. Syrjäytymisen syveneminen, järjestäytyneempi rikollisuus ja turvattomuuden lisääntymoinen, siihen kaavailtu uudistus nähdäkseni johtaa.

Kallis sananvapaus

Nuori mies selitti meille vanhemmille kuulijoilleen, miksi netissä esiinnytään anonyymeina: hänelle oli itsestäänselvää, että työnantajat googlaavat työnhakijaa ja raakaavat pois kaikki ei-toivottavia mielipiteitä esittäneet hakijat ja että on paras sanoa ajatuksensa anonyymisti.

Itse olen pyrkinyt kirjoittamaan omalla nimelläni netissäkin asioista, mitkä koen tärkeiksi. Olen myös kertonut keskusteluissa mielipiteeni senkin uhalla, että tämä on maksanut minulle itse asiassa useammankin työpaikan, ja itse asiassa jossain mielessä koko uran. Sananvapaus on itselleni suuri arvo, samoin kuin ajatuksen- ja uskonnonvapaus. SItä tulee käyttää, käyttää oikein, ja sitä tulee vaalia. Maailmassa on liian paljon paikkoja, joissa kansalaisvapaudet ovat vähissä.
Sääliksi käy nuoria, jotka ovat uransa alusta lähtien joutuneet markkinavoimien hiljaisen sensuurin vaientamiksi.
Tämä hiljainen markkinavoimien sensuuri ei edistä avointa yhteiskuntaa.

Sosioekonomisten terveyserojen anatomiaa

Sosiaalipolitiikan ja terveysjournalismin sekä terveyteen liittyvän poliitisten päätöksenteon seuraaminen on nykyisin itselläni sen varassa, mitä ennätän arkityötäni, joka suuntautuu pikemminkin työhön Suomen rajojen ulkopuolella.

Tänään bongasin linkin ja sen takaa jutun, jonka tahdon esitellä. Kyseessä on erikoistutkija Ritva Prättälän artikkelia esittelevä tiedote Thl:n sivuilta: http://www.thl.fi/fi_FI/web/kaventaja-fi/ajankohtaista/kavenna-kanssamme/prattala.
Juttu viittaa Lääkäri-lehden artikkeliin, johon meillä ulkopuolisilla ei ole pääsyä. 

Sen sijaan
Lääkäri-lehden kommentti-jutussa professori Eero Lahelma ottaa asiaan kantaa. Lahelma haastaa poliitikot vastuuseen:

Terveys- ja kuolleisuuserojen raju kasvu antaa vakavaa ajateltavaa kansalaisille ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, mutta ennen muuta poliitikoille ja päättäjille. Avuksi kannattaa ottaa sosiaali- ja terveysministeriön terveyserojen kaventamisohjelma (7). Siihen on kirjattu monia keinoja, joilla terveyseroja voidaan torjua.

Ritva Prättälän tutkimusbibliografiaa Thl:n hakukoneella.

Vanhuksen omat arvot pitää asettaa etusijalle hoitopaikkapäätöksissä

Pitkinä pääsiäispyhinä itselläni on ollut aikaa ajatella muun muassa arvoja, joille yhteiskuntamme rakentuu. Oma ikääntymiseni ja läheisten ikääntyminen saavat mietteliääksi.
En nimittäin tahtoisi suurin surminkaan joutua asemaan, johon joku helsinkiläinen vanhus joutuu, ellei ole jo kuollut, kun oikeusistuin päätti, että kotihoito voi kaikin mokomin vaihtaa vanhuksen yövaippaan ja yöpukuun neljältä iltapäivällä eikä siihen ole nokan koputtamista kenelläkään.
En tahtoisi itse myöskään joutua siihen tilanteeseen, että kotikaupunkini päättää sijoittaa minut vieraalle paikkakunnalle, kauas läheisistäni, kun tarvitsen hoitopaikan. Kuka minua sitten ehtisi ruokkia, jos lapset eivät pääse ja jos käy niin, että puoliso on sijoitettuna toiseen hoitolaitokseen. Jos puoliso on samassa ja meille annetaan lupa tavata toisiamme, voimme tietysti ruokkia toinen toistamme sen mukaan onko hyvä vai paha päivä.


Edellä kuvaamani ei kuitenkaan ollut syy tähän postaukseen.
Syy oli yksinkertaisesti se, että tahtoisin viettää heikon vanhuuteni ystävieni seurassa, niiden parissa, joilla on samantapainen arvomaailma kuin itselläni. En tahtoisi, että Helsingin kaupunki päättää asiasta.
Silloin, kun en enää itse jaksa valita televisiokanavaa tai en osaa vaihtaa radion kanavia, voisin kuitenkin saada elää kristillisessä ilmapiirissä, vaikka minulla ei ole niitä suuria rahoja, jotka avaavat pääsyn melkein millaisiin ratkaisuihin itse ikinä mielin...
Etelä-Euroopassa kirkko pitää yllä vanhustenhoitoa. Minulle sekin olisi mukavampaa kuin siivousfirmojen ylläpitämä palvelu, jossa laitos pitkälti määrää, miten voin elää ja uskoa. Tahtoisin säilyttää omat ihmisoikeuteni mahdollisimman pitkälti ja sitten, kun olen niin höperö, että en oikeasti kykene pitämään itsestäni enää huolta, tahtoisin, että ne, jotka rakastavat minua, voisivat todellisesti päättää puolestani.
En usko olevani mitenkään outo ja ainutkertainen toiveissani.

Tänään päiväkävelyllä keskustelin puolisoni kanssa aiheesta. Kävi ilmi, että kaupunki päättää puolestani, mihin joudun, kun joudun laitokseen; itselläni tai läheisilläni ei ole asiaan juuri mitään vaikutusmahdollisuuksia.
Moni yksittäinen omainen ja vanhuksia kunnioittava poliitikko on nostanut asian esille. Viimeksi vanhustenhoidon välikysymys hautautui eduskunnassa muistaakseni Matti Vanhasen lautakasan taakse. Kansanedustaja, lähihoitaja Tarja Tallqvist on uhrannut vuosia vanhusten aseman parantamiseen ja sysännyt liikkeelle kansalaisliikkeitä. Hänenkin ponnistelunsa ovat valuneet hiekkaan.
Kun toimittajana kävin aikoinani haastattelemassa Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilaista, tämä kertoi, että kaupunki tilaa suurilta palvelujentuottajilta palvelut, ei pieniltä.
Niinpä niin, pienet eivät pärjää tässä kilpailutuksen ja tilaaja–tuottaja-maillin yhteiskunnassa. Minusta kaupungille pitäisi olla aivan samantekevää, kuka palvelun tuottaa, jos vanhus saa vaikka palveluseteleillä valita itse, mihin tahtoo mennä hoitoon: tahtooko 200 kilometrin päähän lapsistaan, tahtooko siivousfirman tai virolaisen yrityksen ylläpitämään yksikköön vai tahtooko yksityisten ylläpitämään, ehkä vaatimattomaankin yksikköön, missä samoista asioista kiinnostuneet, vanhat opiskelukaverit, perheystävät, samaa harrastavat, samoin uskovat tai jollain muulla tavoin yhteisöllisesti nivoutuneet ihmiset voivat tukea toisiaan ja järjestää toisilleen pientä puuhaa ja virkistystä, jaksamisen mukaan.
Näin vanhusten yhteisöistä voisi tulla voimavarapankkeja, paikkoja, missä parempikuntoiset tukisivat heikompikuntoisia, iloisemmat rohkaisissivat masentuneita eikä henkilökunnalle annettaisi valtaa rajoittaa ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia.

Nyt politiikkaa asiasta ja asian vierestä

Presidenttiehdokas Paavo Lipponen otti presidenttiehdokas Timo Soinin möyhennettäväkseen päätoimittajayhdistyksen järjestämässä kaikkien ehdokkaiden yhteisessä vaalipaneelissa. Lipponen tivasi Soinilta tämän kantaa siihen, saako raiskattu nainen teettää abortin.
Katselin ällistyneenä näytelmää: Populisti oli tällä kertaa Lipponen, ei Soini, jonka aborttikanta on roomalaiskatolisen kirkon opetuksen mukainen, eikä siis vähimmässäkään määrin populistinen.
En kuitenkaan povaa Lipposelle äänivyöryä tämän avauksen perusteella, sen verran läpinäkyvältä Lipposen äkillisesti herännyt huoli raiskattujen naisten oikeudesta aborttiin ainakin omissa silmissäni vaikutti. Tämä oikeushan on olemassa eikä sitä presidentillä ole valtaa ottaa pois.

En toki pidä Paavo Lipposta ja demareita tyhminä, kun vetivät pakasta aborttikortin, käyttiväthän vihreätkin homoparien vaatimusta kirkolliseen vihkimiseen määrätietoisesti poliittisena aseena, jolla peittosivat Kristillisdemokraatteja oikein olan takaa. Nytkin voidaan presidentin valtaoikeuksien, eriarvoisuuden kasvun ja synkkenevien suhdanteiden sijaan keskittyä aborttiin ja ohittaa kokonaan se synkkä tosiasia, että osa kansasta on syrjäytetty pysyvästi päätöksenteosta, työelämästä ja vaikuttamisen mahdollisuuksista, heidän terveydestään ja hyvinvoinnistaan ei juuri kukaan näytä kantavan huolta, vaan jo perinteinen vasemmistokin (Lipposta tosin eivät kaikki lue vasemmistoon), keskittyy kannaltaan täysin vaarattomiin ja riskittömiin aiheisiin, jotka kuitenkin herättävät suuria tunteita. Tällainen mielikuvakampanjointi vie huomion siitä, pitäisikö kasvavalle epätasa-arvolle tehdä jotain. Edit. 10.12.11 klo 9

Demareilla on käytössään nyt samantyyppinen asearsenaali, jota vihreät  eduskuntavaalien jälkeen käyttivät. Vihreiden onnistui  yli omienkin odotustensa kääntää yleisön huomio pois eduskuntavaaleissa kärsitystä vaalitappiosta, ja siitä keskustelusta, jota julkisuudessa käytiin periaatteiden myymisestä: hallituspaikka maksoi vihreälle puolueelle yhden ydinvoimakannan vesittämisen. (Katso myös tämä Suomen Kuvalehden juttu puolueiden yhdinvoimakannoista.)
Imagohaitta ydinvoiman vastustuksesta luopumisesta olisi voinut olla vaalikauden mittainen, ellei olisi kuin taivaan lahjana tullut YLEn homoilta, Kristillisdemokraatit ja Päivi Räsänen.

Seikkailua työma-alueella: Apuvälinelainaamo Malmin sairaalassa?

Niin sanottu rakentava palaute menee usein väärälle taholle, niille, jotka kuuntelevat, vaikka vika usein on juuri niissä, jotka eivät kuuntele. Laitan siis palautteen tänne internetiin, kuten asianomaisille olen päivän kuluessa kertonutkin.
Kerron vain nyt seikkailun, joka ei jollekin toiselle liikuntakykyiselle omalla autolla hurjastelevalle pakosti olisi ollut maininnan arvoinen, mutta joka voisi invalidisoituneelle ihmiselle tai hänen uupuneelle omaishoitajalleen olla viimeinen pisara.


"--teitä palvellaan hetken kuluttua--"
Olen tottunut siihen, että terveyskeskuksissa vastataan puhelimeen, jos vastataan, aikoina, jotka eivät sovi työhöni. Menin siis aamulla varttia yli kahdeksan paikan päälle Tapulikaupunkiin, Puistolan terveyskeskukseen. Kysyin, mistä saan kepin, kun perheenjäsen ei kykene liikkumaan eteenpäin. Ystävällinen vastaanottovirkailija antoi lapun ja sanoi, että pitempiaikaiset apuvälinelainat saa Malmilta. Lapussa oli osoite Malmin sairaala päärakennus siispi 17 rappu E, Talvelantie 6 ja jokin aukioloaika. Siis sinne.

Sairaalan opastekartta ei tuntenut osoitetta
Yhdeksän maissa seisoin ihmettelemässä sairaala-alueen kartan ja Malmin sairaalan remontin äärellä, missä kohden sairaalarakennusta on tämä käytössä oleva siipi ja rappu. Vahvasti vaikutti sieltä, että hienolla metalliin laaditulla kartalla ei ollut hakemaani tietoa.
Suuntasin läheiselle Malmin terveyskeskuksen vastaanotolle. Melko ystävällinen nainen tiskin takana ei kieltäytynyt puhumasta kanssani, kun kysyin, voiko tästä kysyä. Annoin hänelle paperin ja kysyin, missähän kyseinen paikka mahtaa olla, kun en löydä.
Virkailija lähti ottamaan asiasta selvää. Sillä aikaa kaksi potilasjonon ihmistä tarjosi apuaan. Vanha rouva olisi tiennyt, missä on röntgen. Avulias mies neuvoi pääsyn apuvälinelainaamolle. Virkailija saapui uuden lapun kanssa: rakennus 18. Sellainen löytyikin sairaala-alueen kartalta ja uhmaten Yksityisalue-kylttiä ja sivuten Työmaa-alue-varoituksia kaartelin sairaalan ympäri autolla. Mietin koko ajan, miten matka olisi taittunut läheiseltäni, joka apuvälinettä tarvitsi tai miltä vaikkapa plus kahdeksankymppisestä anopistani olisi mahtanut tuntua, jos olisi joutunut omaishoitajana etsiskelemään paapalle apuvälinettä näiden neuvojen varassa.

Asiantuntevaa neuvontaa ja apua
No, lainaamo löytyi ja ystävälliset työntekijät neuvoivat loppumetreillä.
Lainaamon fysioterapeutti oli, paitsi asiantunteva, myös kiinnostunut potilaasta. Kepin sijasta hänen mukaansa olisi parempi ottaa kyynärsauva. Lisäksi fysioterapeutin käynti olisi tarpeen. Niin minustakin, mutta terveyskeskusksemme on lannistanut perheen niin perusteellisesti, että en uskonut sellaisen mahdollisuuteenkaan.
Asia järjestyi oikein hyvin: lähdin takaisin kyynärsauva takapenkillä.

Rakentavaa palautetta
Ajoin Puistolan terveyskeskuksen parkkipaikalle. Otin vuoronumeron ja annoin rakentavan palautteen vastaanotossa oleville ihmisille. Pyysin heitä varmuuden vuoksi repimään kaikki väärät osoitteet, jotta heikosti liikkuvia ihmisiä ei ohjauttaisi väärään paikkaan. Minua aamulla palvellut virkailija vakuutti tekevänsä sen.
Toiselta luukulta virkailija sanoi minulle terävästi, että he aina pyytävät asiakasta ensin soittamaan apuvälinelainaamoon, jotta ei epäselvyyksiä tule. Kerroin virkailijalle, että väärän osoitteen antaminen käteen on täysin tarpeetonta siinäkin tapauksessa.
Virkailijoista kumpikaan ei ollut enää ystävällinen minulle. No, en odottanutkaan ystävällisyyttä, vaan tilanteen korjaantumista.

Mistä tästä opin?
Mietin, miten uupuneet omaishoitajat ja miten masennuspotilaat, joilla on liikuntaongelmia, mahtavat selviytyä Helsingin kaupungin terveyskeskuksen portinvartijoista. Eliniäsodote näillä main on paljon lyhyempikestoinen kuin vaikkapa Munkkiniemessä tai Eirassa – jostain syystä.
Opin myös, että annan edelleen palautetta siitä, kun heikommassa asemassa olevia ihmisiä ei palvella ja kunnioiteta, kun vaikeasti liikkuvia potilaita ei tulla vastaan.


Mitähän Puistolan terveysasema tästä oppi? Entä Helsingin terveysvirasto?
Sitäpä sopii ihmetellä. Ehkäpä joku vastaa tähän postaukseen.
Tylyys saattaa kehittyä siitäkin, että terveyskekuksen henkilökunnalle on annettu niin paljon kieltoja olla lähettämättä apua pyytäviä potilaita eteenpäin;  helpointa tilanteessa lienee sulkea silmät sairauksislta, vammoilta, ongelmilta. Näin ainakin omalääkäri on monta tilannetta ratkaissut. Viimeksi tämä ratkaisu tuotti todella isot kustannukset kaupungille (kätevämpää tällaisessa tilanteessa on jättää potilas loppuun saakka heitteille). Ehkäpä se onkin se seuraava ylhäältä tuleva neuvo. Olen tässä blogissa kertonut vuosia sitten terveystaloustiedeseminaarista, missä eräs Helsingin kaupungin juristin koulutuksen saanut johtaja avautui lääkäreille; hän kertoi, että moni potilas paranee, kun ei pääse liian pian hoitoon.

"

Toimittajan moraali

Teemalta tulee parhaillaan William Wilderin  mustavalkoleffa vuodelta 1951, nimeltään Ace in the Hole, suomennettuna nimi on Tuhansien silimien edessä.
Elokuvan imdb-sivut: http://www.imdb.com/title/tt0043338/
Kirk Douglas esittää elokuvassa tosikovaksikeitettyä toimittaja Charles Tatumia, jolle skuuppi on kaikki kaikessa.
Itseeni teki tällä kertaa vaikutuksen toimituksen seinälle ristipistoin kirjailtu tunnus: "Tell the Truth".
Siinä leffavinkki tälle päivälle.

Eettinen keskustelu kantasolututkimuksesta olisi tarpeen. Tarjolla nyt työkaluja

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tarkastetaan  väistöskirja, joka valottaa feminististä bioeettistä keskustelua. Tosi hyvä, että keskustelua tutkitaan ja itse asiassa mielestäni sitä olisi syytä käydä paljon enemmän ja laajemmalta pohjalta. Näyttää siltä, että kirkon väki ei ole jaksanut perehtyä kantasolututkimuksen perusteisiin. Niinpä eettiset ratkaisut ovat jääneet nähdäkseni tutkijoiden mielipiteiden varaan. Luterilaisessa kirkossa asia on jätetty muutaman erikoistuneen teologin varaan.

Tässä teologisen tiedekunnan tiedotetta aiheesta:

Kantasolututkimukseen liittyvä eettinen keskustelu on keskittynyt vain tutkimuksessa käytettävien alkioiden moraalisen aseman määrittelemiseen feministisen bioetiikan mukaan. Keskustelussa pitäisi kiinnittää huomiota laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, todetaan teologisessa tiedekunnassa perjantaina tarkastettavassa väitöksessä.
Eettisessä keskustelussa tulisi feminististen bioeetikoiden mukaan nostaa esiin luovuttajien tilanne. Tärkeää olisi myös kiinnittää huomiota tutkimus- ja hoitoresurssien käyttämiseen sekä tutkimusten ja hoitojen kaupallistumiseen. Kantasolututkimuksesta käytävän keskustelun taso paranee, jos laajemmat yhteiskunnalliset kysymykset otetaan huomioon.
Kantasolututkimuksessa käytetään alkioita, sikiöitä ja munasoluja, joita naiset ja lapsettomat parit luovuttavat hedelmöityshoitojen ja raskaudenkeskeytysten yhteydessä. Feministiset bioeetikot eivät kyseenalaista kantasolututkimusta tai munasolujen, alkioiden ja sikiöiden luovuttamista tutkimukseen sinänsä.
Väitöstutkimus tarjoaa malleja siihen, miten erilaisia bioeettisiä ongelmia voidaan käsitellä sellaisten ihmisten näkökulmasta, jotka ovat yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa. Kokemusperäistä tietoa pitäisi käyttää kaikenlaisten bioeettisten ongelmien hahmottamisessa ja ratkaisussa.
TM Eeva Nyrövaara väittelee perjantaina 25.2. kello 12.15 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "The Feminist Transformation of Bioethics - An Analysis of Theoretical Perspectives and Practical Applications in Feminist Bioethics". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, auditorio XII, Unioninkatu 34.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/24765.

Hyvätuloisille terveyttä, huono-osaisille keppiä ja paleltuneita porkkanoita

Tämän hallituksen aikana piti terveyserojen kaventua, mutta kuinkas kävikään: hallituskauden alkupuolella Stakesin tutkijat hätkähdyttivät kertomalla, että heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat ihmiset kuolevat paljon nuorempina kuin hyvässä sosioekonimisessa asemassa olevat.
Tilanne ei ole parantunut. Näiden vuosien aikana olen kuullut esimerkiksi Helsingin kaupunkilaisten terveyden avaimia käsissään pitävien selittävän, että he harjoittavat "positiivista diskriminaatiota" ja painostavat enemmän alueille, joilla on ihmisiä, joilla on enemmän toimeentuloon ja elämänhallintaa liittyviä ongelmia. Tämä on nähdäkseni hurskastelua. Paremmin toimeentulevalle väelle on rakennettu parempia julkisia terveyspalveluja ja lisäksi valtion varoja ohjautuu tulonsiirtoina hyvin toimeentuleville ihmisille kasvavalla vauhdilla, samoin yksityisille lääkäripalveluille, myös monikansalliselle pääomalle siis.

Eikä edes riitä, että terveydestä ja hoitoon pääsystä on tehty eriarvoista, myös lapsilisät on riistetty kaikkein köyhimmiltä kokonaan, kun ne lasketaan toimeentuloluukulla lapsiperheen tuloksi.
Nyt ei kannattaisi tyytyä laiskasti mielikuvapolitiikkaan. Äänestäminen on eettinen juttu. Kyse on ihmisarvon suomisesta kaikille ihmisille.

Ja selvyyden vuoksi: itse olen poliittisesti sitoutumaton enkä ole ehdolla vaaleissa enkä aja minkään puolueen agendaa.

Evelin Fadayelin kohtalo on häpeä Suomelle

Suomi kohtelee vanhuksiaan tylysti. Jos vanhus on syntynyt muualla, hän saa kaksin verroin tylyn kohtelun. Häpeän kansaani. Häpeän ulkomaalaisviranomaisten ja poliisin toimintaa asiassa, poliitikkojen tylyyttä ja arvotonta jargonia, joka on ollut elämästään, rakkaistaan ja läheisistään kamppailevan vanhuksen osana täällä entisessä hyvinvointivaltiossa.
Jos itse asuisin ulkomailla, olisin tuollaisen kohtelun nähtyäni varma, että kyseessä on rahanahne barbaarimaa, jolla ei ole käytöstapoja eikä etiikkaa.
Evelin Fadayel on kuollut.

Taas on paljon puhetta terveydenhuollosta. Vaalit näet ovat lähellä

Sain juuri kutsun taustatilaisuuteen, missä ministeri Risikko ja väkensä kertovat, miten terveyskeskukset toimivat tänään:

Terveyskeskuksen kiireettömän hoidon vastaanottoaikoja sai syksyllä 2010
paremmin ja lääkäriin pääsi hieman nopeammin kuin saman vuoden keväällä. Myös
keskimääräiset odotusajat lääkärin vastaanotolle olivat lyhentyneet. Välittömän
yhteyden saaminen terveyskeskukseen kuitenkin takkuili edelleen.

Mitä terveyskeskuspalvelujen saatavuudelle on tehty viime vuoden aikana? Entä
miltä terveyskeskusten tilanne näyttää tulevaisuudessa?

Vaalit siis lähestyvät.
Nyt kysytään lääketieteen toimittajilta korkeaa työmoraalia, ahkeruutta ja omien aivojen käyttämistä ja medialta journalismin periaatteiden mukaista sisältöä.

Tuota noin. Samaan aikaan radiosta tuli juttua siitä, että THL:n tutkija toivoi, ettei sosioekonomisia terveyseroja kasvateta nykyistä enempää. Sitä toivon minäkin.
Meillä Helsingissä ilmeisesti terveyskeskuslääkäreitä, ainakin täällä koillisessa, pohjoisessa ja idässä, on ilmeisesti ohjeistettu, että "turhia tutkimuksia" ei teetetä. Siinä kiltit tytöt ja pojat, jotka ovat tottuneet tottelemaan ylempiään, siis kaupungin johtoa, ovat totelleet. Samalla paine asiakkaiden suunnasta kasvaa. Siihen vastataan vartiointiliikkeitten palveluilla ja ponnekkaalla kritiikinehkäisyllä: soraäänet ja tyytymättömyys vaiennetaan. Sitten puhuvat enää korkeintaan tutkimustulokset, kun nähdään, että korkeamman tuloryhmän väen terveys kohenee ja heikossa taloudellisessa hapessa olevien terveys heikkenee ja kuolleisuus kasvaa. Edelleen.

Ainakin Helsingissä sosioekonomisia terveyseroja on mitä ilmeisimmin tietoisesti kasvatettu. En tiedä, mikä maailmankuva tällaisessa voi olla takana. En edes jaksa ajatella asiaa loppuun.
Omassa terveyskeskuksessamme ainakin pitkäaikaissairauksia sairastavien potilaitten hoito on sattumanvaraista. Astmapotilaat, reumapotilaat, tottakai masennuspotilaat, mitä ilmeisimmin diabeetikot ja sepelvaltimotautipotilaat ovat heikossa tilanteessa. Kun löysin itseltäni patin päästä, tiesin jo muutaman vakavan kokeilun jälkeen, että terveyskeskukseen on turha edes yrittää päästä tutkimukseen saati että sieltä pääsisi eteenpäin. Menin työterveyslääkäriin, Sain ajan välittömästi. Seuraavana päivänä otettiin koepala ja viikon päästä sain tuloksen. Lääkäri oli jo varannut otiona minulle aikaa jatkoon siltä varalta, että kasvain on pahanlaatuinen. Olen seurannut sitä haluttomuutta ja verkkaisuutta, millä samaan aikaan terveyskeskushoidon armoilla olevan läheiseni asia eteni, tai oli taantumassa julkisessa terveydenhuollossa. Väitän, että Helsingissä kaupunginosakohtaisesti suoritetaan epäinhimillistä valintaa: eteläisen, läntisen ja keskisen alueen asukkaat pääsevät erikoissairaanhoitoon helposti, muille se on vaikeaa.
Erikoissairaanhoito julkisessa terveydenhuollossa on korkeatasoista, myös eettisesti korkeatasoista. Terveyskeskuksissa sen sijaan työnantajataho kiristää lääkäreitten työoloja niin, että vain korkeasti eettisesti ajattelevat itsepäiset Don Quiote -tyypit ovat hyödyksi potilaille, muut voidaan korvata sairauslomatodistuksia kirjoittavilla hoitajilla.