Esteettömyys ei näköjään kiinnosta Väylää

Väylä, entinen Liikennevirasto, käyttää rahat "parempiin" kohteisiin. Malmin aseman liukuportaisiin ei riitä näillä näkymin rahaa. Vika ei siis ole hissiyhtiö Schindlerissä, joka on portaat rakentanut.

Paljon olisi toivomisen varaa monessa suhteessa myös tiedotuksessa: kun viime kesänä sekä liukuportaat että ainokainen hissi olivat rikki, sinnikkään ruinaamisen jälkeen hissin ovelle tuli ohje siitä, miten laitureille pääsee, kun nyt ei tätä kautta pääse. Hyvä, että tuli ohje. Harmi, että ohjeessa ei ollut päätä eikä häntää.

Vuosi, korkeintaan kaksi aikaa, sanoi lääkäri

Ruotsalainen journalisti Martin Klepke esiintyy Yes2Life!-sivulla rennosti paidatta.

Olen juuri alkanut lukea hänen vuonna 2003 kirjaansa I väntan på en lever.

Vaikka kirja on itseltäni kankeahkosti käsitettävää kieltä, ruotsia, sitä on luettava: kirja alkaa katutappelusta syksyllä 1994. Tuo syyskuun päivä tarjosi miehelle lisää, ja aivan toisentyyppistä jännitystä.

Vuonna 2000 Klepken maksasairaus oli edennyt siihen pisteeseen, että lääkäri lupasi elinaikaa vuoden, korkeintaan kaksi. Päästäkseen maksansiirtoon Klepken piti osoittautua riittävän terveeksi.

Tieto ja huoli

Tarja on kerännyt talteen Kaks'Plus-lehden Tutkimus-palstan jutun Uutta apua raskaushepatoosiin. Lehtileikkeestä ei valitettavasti selviä ajankohtaa. Lehden sivuilta ei juttua löydy, on varmaan jo aika vanha.Pienellä googlaamisella joka tapauksessa selvisi, että tietoa on osattava etsiä ja seuloa ja että odottavien äitien huoli kohonneista maksa-arvoista on edelleen olemassa, ja että tarjolla oleva tieto on rauhoittavaa.

1. Omat kysymyksenäni kirjaprojektin äärellä koskevat ensiksi mennyttä tietoa: oliko neljäkymmentä vuotta sitten tarjolla ollut tieto rauhoiuttavaa, ja jos oli, mihin rauhoittavuus perustui; perustuiko se riittävän tieteellisen näytön puutteeseen ja pelkkiin tilastollisiin faktoihin, vai perustuiko se ajatukseen, että ei tahdottu herättää huolta herkässä elämäntilanteessa olevissa äideissä.
2. Toinen kysymysrypäs liittyy siihen, onko raskaushepatoosin hoito kehittynyt näiden 40 vuoden aikana ja minkäasteiseen tieteelliseen näyttöön tämä hoito perustuu. Olisi kiva saada myös linkkejä tieteellisiin artikkeleihin, jotka koskevat hoidon läpimurtoja. 

Vinkit ovat tervetulleita.

Tässä linkki Terveyskirjaston raskaushepatoosia käsittelevään artikkeliin.
#tarjankirja

Kabineteissa asustava norsu

Kohta on kulunut 10 vuotta tämän blogin ensimmäisestä postauksesta. Paljon on virrannut vettä Vantaan joessa näiden vuosien aikana. Yli seitsemän vuotta on jo siitä, kun siirryin terveystoimittajan töistä kirkon lähetysjärjestö Kylväjän viestintään.
Edelleen tarjoan sulkapäähinettä järjestölle, joka palkkasi ikään katsomatta minut – olinhan joutunut kuulemaan jo 42-vuotiaana töitä hakiessani, että olen liian vanha - ja kirkollista hommaa hakiessani sain suoran vastauksen plus viisikymppisenä julkishallinnon puolelta, että "viiskymppiä on ehdoton yläikäraja". No, valittamisesta menee maine ja työnhaku hankaloituu, joten jäi tekemättä.
Jälkeenpäin tosin on vieläkin harmittanut, ihan vain tahon osoittaman tekopyhyyden takia; olisin ollut kirkkaasti pätevin hakija kyseiseen hommaan koulutukseni ja kokemukseni takia. Helposti en unohda, ja vieläkin voimme tämän mitata, jos tahoa kiinnostaa. Ikäryrjintä on  nykyisen työllisyyspolitiikan elefantti kabineteissa.

Mutta siis Lähetysyhdistys Kylväjän johtoryhmälle ja hallitukselle vuodelta 2008 lämpöinen kiitos omasta ja perheeni puolesta.
Työ on ollut innostavaa ja antoisaa. Siitä ei ole puuttunut vaikeuksia eikä haasteita. On ollut palkitsevaa tehdä työtä vaikeissa oloissa elävien ihmisten hyväksi ja siinä työssä käyttää ammattitaitoa, joka on karttunut vuosikymmenten kuluessa.

Ekofeminismin jäljillä

Kuuntelin eilen mielenkiintoista radio-ohjelmaa ekofeminismistä. Olen yrittänyt ymmärtää, mihin voimakas vaikuttamistyö, jota kirkon sisällä on ollut herätysliikkeitä kohtaan ja muitakin ryhmiä kohtaan, jotka ovat liputtaneet luterilaisessa kansankirkossa klassisen kristinuskon puolesta. Asia tuli jälleen ajankohtaiseksi radio-ohjelman pohjalta.
Tänään googlasin sitten haulla Sari Roman-Lagerspetz ja ekofeminismi. Oikeastaan mitään ei löytynyt. Kokeilin täsmällisempää sisältöhakua: negaation purkaminen ja Sari Roman-Lagerspetz. Jo löytyi mielenkiintoista luettavaa yhden gradun verran. On hyvä, että muodikkaiden keskustelijoiden ajattelun kasvupohja alkaa vähitellen hahmottua.

Muuten: kukahan tekisi Wikipediaan artikkelin Sari Roman-Lagerspetzistä. Olisin kovin kiitollinen. Hän on siinä määrin aktiivinen keskustelija että sananvapauden ja demokratian nimissä olisi kohtuullista saada perustieto taustoista :) Varmaankin asiantuntevia kirjoittajia löytyy.

Kyse on etnologian alan gradusta. Kirjoittajan nimi on Sanna Ollila: Arvo(i)tuksia jäljittämässä, Pyhän rakentumisesta ja representaatiosta suomalaisessa mediassa 12.10.2010–20.9.2011

Verkkoviestinnän tutkijoille löytyy näistä keskusteluista, keskustelijoiden panostuksesta, argumentaation sisällöstä ja sävystä löytyy mielenkiintoista tutkittavaa varmaan vuosikymmeniksi, puhumattakaan keskustelujen motiiveista ja vaikutuksista. Omassa maailmankuvassani kirkon omistajuudesta käytävä keskustelu vertautuu hyvinkin ravitsemuskeskusteluun, jota on mediassa käyty melkein näihin asti erittäin suurella tunteella.

Sananvapaus

Sananvapaus on ollut suuressa murroksessa internetin, ja erityisesti sosiaalisen median nousun myötä.

Silloin, kun itse aloittelin toimittajana, valtaa oli niillä, jotka kustansivat lehtiä, lehtien päätoimittajilla, toimituspäälliköillä, toimitussihteereillä – ja vieläpä toimittajillakin. He olivat sanomisen portinvartijoina. Kuka tahansa ei päässyt ilmaisemaan mielipiteitään edes lehden yleisönosastoon. Median politiikkana saattoi olla jopa se, että jätettiin julkaisematta soraäänet ja kritiikkiä sisältävät mielipiteet.

Sananvapaus vallitsi tavallaan, mutta monelta ihmiseltä ehkä puuttui foorumi, jossa voisi ilmaista mielipiteensä. Monelta kansalaiselta puuttui myös pakkomielteenomainen tarve ilmaista mielipiteitään.

Internetin ja laajakaistayhteyksien myötä sananvapaustilanne muuttui. Internetosaajat saivat sananvaltaa ja teknisesti suuntautuneet miehet löysivät 90-luvulla uusia mahdollisuuksia, monesti ensimmäisen kerran elämässään, julkisesti vaikuttaa – siis ilmaista mielipiteitään, keskustella. Elimme aikaa, jolloin nörttien estetiikka leimasi netin sisältöpalveluja. Osaajat kokivat sananvapauden onnea ircissä ja foorumeilla.

Käänne jatkui 2000-luvun puolivälissä. Laajakaistayhteydet olivat yleistyneet ja sisällöntuottamiseen alkoi ilmaantua helppokäyttöisiä työkaluja, jotka sisälsivät sosiaalisia ulottuvuuksia. Nörttien suureksi hämmästykseksi, ja joidenkin harmiksi, blogimaailmaan tuli aivan uudenlaista sisältöä: muistaakseni blogeissa oli kaksi suurta sisältökeskittymää: tietotekniikka ja neulominen. Oli siis siirrytty verkkoelämässä sosiaalisempaan vaiheeseen. Samalla oli jo siirrytty aikaan, jossa kuka tahansa saattoi helpostikin perustaa itse oman itsenäisen median nettiin – ilman muita kustannuksia kuin oma työpanos.

Siirtyminen mikrobloggaukseen ja lopulta mobiilien päätelaitteiden yleistyminen muuttivat edelleen sosiaalisen median valtauomaa. Moni blogi kuihtui ja moni blogiyhteisö kuivui kokoon. Väki siirtyi Facebookiin, nopean vuorovaikutuksen, jakamisen ja tykkäämisten toimintaympäristöön.

Entä se sananvapaus?

Nykyisin useimmilla kansalaisilla on pääsy internetiin, tosin kaikilla ei ole halua tai taitoa nettisurffailuunkaan, vaikuttamisesta puhumattakaan. Lähes jokaisella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Tämän vaiheen kautta olemme siirtyneet eteenpäin, aikaan, jossa sananvapauden suitsintaan on löytynyt uusi keinovalikoima.

Koulutetut nuoret ovat hyvin tietoisia pelisäännöistä. On tärkeää salata kantojaan, sillä työnantajat etsivät mielipiteenilmaisuja netistä ennen rekrytointipäätöksiä. Myös työelämässä toimivat palkansaajat on tehty tietoisiksi pelisäännöistä: heidätkin on opetettu suitsimaan puheitaan – ratkaisevaa ei ole vain se, mitä työnantajasta puhutaan, vaan ihmisen mielipiteet ylipäätään saattavat harmittaa työnantajan edustajia, vaikka mielipiteillä ei olisi mitään tekemistä työn suorittamisen kanssa.

Suuresta yleisöstä on tullut vaitonaista – työpaikan säilyttäminen on tärkeää ja tämän säilyttämisen hintana saattaa siis olla vakaumuksen äänen vaientuminen.

Hakematta tulee mieleeni ystävän työpaikka: talon johto kielsi koko suurta henkilöstöä keskustelemasta työpaikan johdon tekemästä yhteiskunnallisesti merkittävästä arvomuutoksesta. Seurasi tila, joka vaikutti henkilöstön hiljaiselta hyväksynnältä.

Julkinen keskustelu on ällistyttävän helppo tukahduttaa

Jo useamman vuoden ajan ei-toivottu kipeiden ongelmien käsittely on pyritty leimaamaan vihapuheeksi. Kukaan tuskin haluaa olla vihapuhuja. Populistinen tai laskelmoiva puhuja vetoaa nyt vähemmistön etuun. Enemmistön puolesta puhuminen on vaikeaa työläämpää. Lisäksi käsitys siitä, että itse asiassa ylipäätään olisi olemassa jokin suuri enemmistö, on ainakin kirkossa usein unohtunut.

 Aiemmin pieniä ryhmiä kiinnostanut ja mielipidevähemmistöä innoittanut ajatus siitä, että homoseksuaalit voisivat solmia keskenään  avioliiton, on monelle julkisuudessa esiintyvälle vaikuttajalle ja monelle poliittista nostetta seurakuntayhtymien hallinnollisista tehtävistä hakevalle henkilölle keskeisin mittapuu arvioitaessa Suomessa kirkon ulkomaantoimijoiden laatua. Itse asiassa ällistyttävän usein näissä yhteyksissä eivät luottamushenkilöt ole kyselleet muita laatukriteereitä. Tämän laatukriteerin nouseminen kirkolliseen arvokeskiöön ja sen kyseenalaistamisen täydellinen kielto on minun mielestäni oman aikamme mielenkiintoisin kirkollisen viestinnän ilmiö.

Yhden totuuden vaatimus on vaikuttanut sananvapauskäsitteen sisällön yksipuolistumisen: on oikeus ilmaista hyväksytyn mielipiteen mukaisia kantoja, muista rangaistaan – ei vankilalla, mutta esimerkiksi taloudellisen vallankäytön, eristämisen ja virkakiellon keinoin.

Ajassamme on muodostunut patoutunutta sanomisen tarvetta. Varaventtiili yhden totuuden ahdistuksesta on löytynyt anonyymiudesta. Anonyymius tarjoaa vaiennetuille ihmisille mahdollisuuden kertoa, mitä he ajattelevat. Anonyymius on mahdollistanut sananvapauden tässä yhden totuuden mediatodellisuudessa sanojan joutumatta julkisesti nolatuiksi. Hinta, jonka olemme joutuneet maksamaan sananvapaudesta on se, että keskustelijoille tarjoutuu tilaisuus esittää kärjekkäitä mielipiteitä, näkemyksiä, joita ihmiset eivät omalla nimellään ja kasvotusten esittäisi. Paineet kärjistysten esittämiseen ovat kasvaneet samassa tahdissa kuin yhden mielipiteen malli on uinut netin sosiaalisiin verkkoihin ja mediatodellisuuteemme. Patoutunut sanomisen tarve ja mahdollisuus sen paineen purkuun on mahdollistanut myös todellisen vihapuheen.

Yhden totuuden sananvapaudesta on siis tullut myös niiden työkalu, jotka joskus aiemmin olivat mielipiteineen sivussa, periferiassa, vähemmistössä. Tämä ase on vahva. Se saa toisin ajattelijat vaikenemaan tai sovittamaan sanojaan niin diplomaattisesti, että sanottu ei loukkaa varmasti ketään; tämä vihapuhesyytösten pelossa.

Sosiaalisten verkkojen aika ei olekaan lisännyt sananvapautta, vaan kaventanut sitä, muuttanut sitä yhden virallisen mielipiteen vapaudeksi.

 4.6.2013 Helsingissä

© Kirsi Myllyniemi

Edit. 28.6.13
Julkisen sanan neuvosto on huolestunut työntekijöiden sananvapauden rajoittamisesta Suomessa:
http://www.journalistiliitto.fi/?x17635=16400640 

Edit. 22.7.13
Enkä nyt malta olla linkkaamatta tähän Minna Lindgrenin erinomaiseen Hesari-kolumniin Arvojohtaja otti paikkansa, sillä hän mainitsee jutussaan vaikenemisen: Vaikeneminen on tapa mitätöidä. Sitä käytetään totalitaarisissa yhteisöissä, mutta Suomessa se on onneksi vanhentunut vallan väline.
Oma kokemukseni on, että tämä vanhentunut vallan väline on kirkollisessa viestinnässä edelleen käytössä.

Vihaista puhetta pulppuaa

Sosiaalinen media, jos jokin, paljastaa ihmisluonnon todellisen laadun.

Toisin kuin humanismin ihmiskäsityksessä, kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on pohjimmaltaan paha. Taas tänään olen joutunut lukemaan tekstejä, joita nimimerkin takaa ampuvat ihmiset ovat kirjoittaneet nimeltä mainituista ihmisistä. Alkeellinen käytössääntö lienee, että tällaista ei tule tehdä.
Eri mieltä saa olla. Saa tietenkin yrittää kyseenalaistaa toisen ihmisen logiikkaa tai vakaumuksen oikeellisuutta tai hänen totena pitämiään asioita, mutta pilkkaaminen, erityisesti, kun sen tekee huppu päässä, on, paitsi säälittävää, ilmentää oivallisesti myös ihmisen pohjimmaista pahuutta. Henkilökohtaisuuksiin ei tule koskaan mennä, kaikkein vähiten silloin, kun ei edes tunne keskustelukumppaniaan.  Lisäksi netin vihainen puhe on usein rikos, joko kunnianloukkaus tai viharikos.
Kristillisen etiikan mukaan toista ihmistä tulee kohdella, kuten toivomme itseämme kohdeltavan.

Asenneilmapiiri täällä Suomessa on kova. Keskustelujen taso on usein säälittävän heikko, eri tavoin ajattelevien kohtaaminen on monille erittäin vaikeaa. Koskahan olen nähnyt viimeksi aitoa kohtaamista mediassakaan. Kirkollisesta mediasta ei ole ollut viime vuosina rauhanrakentajaksi siitäkään. Näköalat ovat siellä kaventumistaan kaventuneet ja kirkosta on tullut valtakunta, joka on riitaantunut itsensä kanssa. Olisi ehkä aika ravistaa unet silmistä kirkonkin kabineteissa.

Google taitaa nirhata omaa jalkaansa

Isotkin talot voivat joutua henkitoreisiin, kuten Nokian elinkaari on muistuttanut.

Jaa että miten niin? Nykyisin postaukseni perustuvat usein omaan siviilielämän kokemukseen - eikä tämä postaus tee poikkeusta.  Etsin tänään Google-haulla tietoa siitä, mitä mikäkin tutuista kaupoista jostain omenatuotteesta pyytää.
Yllätys oli suuri, kun lisäsin vanhan tutun Tectorin hakuehdon jatkoksi. Tector -haku toi tulokseksi kilpailijan Humacin osumia roppakaupalla eikä lainkaan Tectoria. Aloin jo epäillä, että ketju on kokonaan lopettanut tai myyty kilpailijalle, mutta sitten kirjoitin mutkattomasti osoiteriville tector.fi ja eikös mitä: ihan se oli siellä niin kuin ennenkin.
Muuta selitystä en keksinyt kuin että Google taitaapi myydä firmoille näkyvyyttä sillä tavoin, että sinne hakuihin voi sisällyttää kilpailijoiden nimiä: kun joku siis tyyliin etsii Stockmann Angry Birds, hän saakin tulokseksi Hobby Hall Angry Birds ja ehkä alkaa jo päätellä, ettei Stokkalla ole ollenkaan vihasia lintuja.
Rahanahneus voisi helposti koitua Googlen turmioksi: jos löytyy hakukone, joka antaa etsijälle tuloksen, joka vastaa paremmin hänen tarpeitaan kuin mainostajien tarpeita, saattaa olla, että Googlekin kääntyy auringonlaskun yritykseksi ennen kuin aavistaakaan.

No ok, ehkä tää nyt on vähän liioittelua :) Yksinkertaisemmalla haulla toki Tector löytyy.

Sosioekonomisten terveyserojen kasvun jäljillä

Suurituloiset käyttivät suhteessa sairastavuuteen enemmän
lääkäripalveluja kuin pienituloiset. 
Vähemmän koulutetut ja pienituloiset ilmoittavatkin muita useammin 
sairastavansa tautia,
johon he eivät
saa hoitoa.


Kuntoutussäätiön tuore tutkimus tulee paljastaneeksi, että Kelan kuntoutukseen pääsevät muita harvemmin ne kansalaisryhmät, jotka kuntoutusta eniten tarvitsisivat.
Muutama vuosi sitten mediaa järkyttivät tiedot siitä, miten paljon lyhyempi köyhän elämä pääkaupunkiseudulla on kuin rikkaan. Mediakohun vaimennuttua sekä kunnat että Kela ovat jatkaneet valitsemallaan tiellä. Median kiusallisiin kysymyksiin vastaamaan lähetetään entistä paremmin valmennettuja henkilöitä, joilla on pätevät vastaukset valmiina.
Helsingissä Jakomäen ja Kulosaaren peruspiirien sairastuvuuserot ovat edelleen hätkähdyttävät (Helsingin tila ja kehitys 2012 -selvitys).


Tiedote:
Sosiaalisella taustalla oli suuri merkitys Kelan järjestämään kuntoutukseen hakemiseen ja myös pääsemiseen. Nämä erot eivät kokonaan selittyneet sairastavuuseroilla. Kuntoutus voi merkittävästi vaikuttaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja ikääntyvien työurien pidentämiseen. Näissä ryhmissä kuntoutuksen hyödyntämistä on syytä tehostaa.
Kuntoutukseen käytetään Suomessa vuosittain merkittävä määrä resursseja. Kelan kuntoutukseen osallistui vuonna 2011 yli 87 000 ihmistä ja siihen käytettiin 262 miljoonaa euroa. Kuntoutuksen oikea kohdentuminen on tärkeää resurssien tehokkaan käytön kannalta. Miksi osa huonommassa asemassa olevista hakee kuntoutukseen myöhään tai jättää kokonaan hakematta?
Kuntoutussäätiön tutkimuksessa  Kuntoutukseen? Sosioekonomiset tekijät Kelan kuntoutukseen hakemisessa ja myönnöissä selvitettiin muun muassa koulutuksen, ammattiryhmän, tulojen ja perheaseman yhteyttä Kelan tarjoaman kuntoutuksen hakemiseen ja myöntöihin vuonna 2004. Tutkimusaineistossa yhdistettiin Kelan ja Tilastokeskuksen laajoja rekisteriaineistoja. Käytössä oli 1,36 miljoonan ihmisen tiedot. Heistä yli  64 000 oli hakenut kuntoutusta. Sairastavuutta arvioitiin muun muassa erityiskorvattavien lääkkeiden hankkimisella sekä sairauspäivärahatiedoilla.
Koulutetut naiset harkinnanvaraiseen kuntoutukseen muita varhaisemmassa vaiheessa
Henkilön tausta vaikutti siihen, millaiseen kuntoutukseen hän osallistuu. Vajaakuntoisten ammatillista kuntoutusta hakivat ja siihen todennäköisimmin hyväksyttiin vähän koulutetut ja pienituloiset. Harkinnanvaraiseen kuntoutukseen sen sijaan hakivat ja pääsivät useimmin työssä olevien lapset, työlliset, opiskelijat sekä ne, joilla oli keskimääräistä korkeampi koulutus ja tulot. Koulutetut naiset hakivat kuntoutukseen muita vähäisemmällä sairastavuustasolla. Perusasteen koulutuksen saaneet naiset ja miehet hakivat harkinnanvaraiseen kuntoutukseen vähän erityisesti mielenterveyden häiriöiden perusteella, kun huomioi heidän sairastavuustasonsa. 
Yksinelävät, työkyvyttömyyseläkeläiset ja työttömät pääsevät kuntoutukseen muita harvemmin

Lapsilla kuntoutuksen hakemista lisäsi lapsuuden perheen ulkopuolella asuminen, työikäisillä yksin elä-minen. Myöntävän päätöksen aikuisista saivat kuitenkin useimmin avioliitossa olevat. Muita harvemmin myöntävän kuntoutuspäätöksen saivat työkyvyttömyyseläkeläiset, kuntoutustuella olevat nuoret aikuiset ja työttömät. Tutkimuksessa kävi myös ilmi että ikääntyvät hakivat koulutukseen ja työkokeiluihin työuran pidentämisen näkökulmasta hyvin vähän.




Lähde: Kuntoutussäätiö
Tutkimus: http://www.kuntoutussaatio.fi/files/1075/Tutkimuksia_86_verkko_.pdf

Helsingissä Alepa alentuu jo huijaamaan kahvin hinnalla

Kahvipaketin hinta eikun nousee. Juuri katsoin eilen telkusta juttua, jossa kerrottiin, että ihmiset ovat valmiit maksamaan laatukahvista eivätkä tyydy halpistuotteisiin. Ehkä on noin, mutta on muitakin selityksiä. Tässä niistä yksi:

Viime perjantaina Malmilla myytiin Juhla Mokkaa alle kolmen euron pakettihinnalla. Itse hieraisin silmiäni, kun kotimatkalla poikkesin Helsingin Puistolan Alepaan ja siellä oli Juhla Mokkaa hintaan  2.75. Hinta oli kahteen kertaan, isolla ja pienellä, Juhla Mokka -hyllyn reunassa. Alemmalla, lattiatasossa, oli puulavalla jotain halpiskahvia, jossa ei ollut lainkaan hintaa.

Tarkemi tutkiminen kuitenkin tuotti sen tuloksen, mitä kriittinen kuluttaja aavistelee tällaisessa tapauksessa: jostain syystä Juhla Mokan hinta oli kokonaan jäänyt merkitsemättä ja Rainbow-kahvin hinta oli ikään kuin vahingossa lipsahtanut Juhla Mokka -hyllyn reunaan.

Kyseessä olisi tietenkin voinut olla pelkkä inhimillinen erehdys.
Huomautin asiasta perjantaina kassalla asioidessani siis.
Lauantaina tilanne oli ennallaan. Huomautin jälleen.
Maanantaiaamuna tilanne oli ennallaan. Huomautin. Kassahenkilö kertoi, että kahvit ovat vain tilapäisesti tuossa ja odottavat siirtämistä toiseen paikkaan. Illalla tilanne oli edelleen aivan sama kuin perjantaina.

Sääliksi käy ikäihmisiä, jotka näkevät isot tarjoushinnat, eivät ehkä muita hintoja. Toki kaupassa asioivista moni rypee rahassa. Rikkaatkin ihastuvat tarjoushintoihin. Heistä kaikki eivät lue ostoslappua ostoksia pakatessaan. Suurin sääli kohdistuu pienellä eläkkeellä sinnitteleviin vahuksiin ja muihin pienituloisiin.

Edit. 16.10 klo 20
Tänä iltana ilmeisesti joku asiakas oli käynyt "korjailemassa" tilannetta: Juhla Mokka -hyllyn laitaan oli nostettu muutama Rainbow-kahvipaketti. Oikein hyvä. Nyt ei näytä aivan pahalta, vaikka hyllyssä ei tosin edelleenkään ole Juhla Mokan hintaa, ei isolla, ei pienellä.

Suomalaisten kolesterolitaso nousussa vuosikymmenien laskun jälkeen

Sydänsairauksien esiintymisen kannalta tulevat vuodet saattavat olla surullisempia kuin nykyiset. Julkaisen tässä kokonaisuudessaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotteen, joka liittyy uuden Finriski-tutkimuksen tulosten julkistamiseen.
Itse nykyisin havainnoin  vain ihmisten arkielämän valintoja  ja asenteita lähinnä ja ne pitävät yhtä tämän THLn analyysin kanssa: nekin, joilla on sepelvaltimotaudin kohonnut riski syövät huoletta voita ja käyttävät kermaa ja oliiviöljyä uskoen niiden terveellisyyteen sekä korostavat kevyttuotteiden lisäaineongelmia ja kokkaavat karppauskirjojen ohjeista itselleen hyvällä omallatunnolla.

Itse olen valinnut oman tieni elämänvalinnoissa ja niihin on kyllä vahvasti vaikuttanut tutustuminen siihen, miten sepelvaltimotautia vastaan käytiin Sydänliiton historiassa ensimmäisten 50 vuoden ajan menestyksekästä kamppailua. Nyt elämme postmodernia aikaa ja jokaisella on oikeus määritellä oma totuutensa, uskoa siihen ja julistaa sitä totuutena muillekin. Tämä on synnyttänyt sekä viestintään kovaa haastetta että koetellut ihmisten medialukutaitoa. Minusta kansanterveysalan viestintäammattilaiset ovat suoriutuneet viestintätehtävästään erinomaisesti, mutta lukijat, kuluttajat, suuri yleisö, ovat valinneet entistä useammin toisin. Lihomista ja diabetesuhkaa tuijotettaessa on unohtunut, että ylipaino on toki suuri riski sepelvaltimotaudin riskitekijänä, mutta että se ei ole ainoa.


Tässä lupaamani tiedote:

Suomalaisten veren kolesterolipitoisuus on kääntynyt nousuun viimeisen viiden vuoden aikana kaikilla eri puolille Suomea sijoittuneella viidellä tutkimusalueella, kun se yhtäjaksoisesti laski vuodesta 1982 vuoteen 2007. Kevättalvella 2012 toteutetun FINRISKI-tutkimuksen ensimmäiset tulokset on julkaistu tänään ilmestyvässä Suomen Lääkärilehdessä.

Tulosten mukaan vuodesta 2007 vuoteen 2012 suomalaisten keskimääräinen veren kolesterolipitoisuus nousi miehillä 5,25 millimoolista litraa kohden (mmol/l) 5,34:ään ja naisilla 5,15:sta (mmol/l) 5,31:een. Nousua oli miehillä 1,7 prosenttia ja naisilla 3,1 prosenttia, mikä on tilastollisesti merkitsevä muutos. Suositusten mukaan kokonaiskolesterolin tulisi olla alle 5 mmol/l.

1970-luvulta jatkunut sydäntautikuolleisuuden lasku uhkaa kääntyä nousuun lähivuosina

Suomessa on 1970-luvulta lähtien onnistuttu alentamaan merkittävästi erityisesti työikäisen väestön sydän- ja verisuonisairauskuolleisuutta, mutta viime vuosina yhä enemmän myös vanhemmissa ikäryhmissä. Tutkimuksen mukaan tärkeimmät syyt sepelvaltimotautikuolleisuuden laskuun ovat olleet kolesterolipitoisuuden aleneminen, verenpaineen lasku ja tupakoinnin väheneminen. Yksittäisistä riskitekijöistä väestön veren kolesterolin aleneminen on ollut selvästi merkittävin kuolleisuutta vähentänyt tekijä: noin 80 prosentin kuolleisuuden laskusta noin puolet selittyi kolesterolipitoisuuden alenemisella. Suomalaisten sydänkuolleisuus ja kolesterolitaso ovat molemmat laskeneet. Korkeimmillaan veren kolesterolipitoisuus oli 1970-luvun alussa, jolloin keskiarvo oli noin 7 mmol/l.

Yhden prosentin muutos väestön kolesterolitasossa lisää kansainvälisten tutkimusyhteenvetojen mukaan sepelvaltimotautikuolemia 2 3 prosenttia. Vuonna 2010 Suomessa oli alle 75-vuotiailla miehillä 5 394 sairaalahoitoon johtanutta vakavaa sepelvaltimotaudin ensikohtausta ja naisilla vastaavasti 1 805. Tämän ennusteen mukaan sydänkohtaukset lisääntyvät miehillä noin 200–300 tapauksella ja naisilla 100–170 tapauksella lähivuosina. Jossakin määrin sydäntautilukujen kehitykseen vaikuttavat myös muut riskitekijöiden muutokset.

Viimeaikainen ravintokeskustelu on johtanut väestöä harhaan

Eniten kolesterolipitoisuuden alenemiseen 1970-luvulta vuoteen 2007 vaikutti ruokavalion muuttuminen terveellisemmäksi. Tärkein syy on ollut rasvojen laadun muutos: kovien rasvojen (tyydyttyneiden rasvojen) käytön väheneminen ja kasviöljyjen (monityydyttymättömien rasvojen) käytön lisääntyminen. Myös vihannesten, marjojen ja hedelmien kulutuksen lisääntymisellä on ollut merkitystä.

Viimeaikainen ravintokeskustelu on hämmentänyt osaa väestöä ja vaikuttanut ruokavalioon kolesterolitasoa nostavasti. Karppauksella eli hiilihydraattien vähentämisellä voidaan laihduttaa, mutta niin voidaan myös vähentämällä muiden ruoka-aineiden syöntiä. Karppauksesta tulee sydämen kannalta hengenvaarallista, jos hiilihydraatit korvataan kovilla eläinrasvoilla. Tämä on ollut erikoinen piirre juuri suomalaisessa karppauskeskustelussa. Vähähiilihydraattisen ruokavalion kansainvälisissä tutkimuksissa on aina korostettu rasvanlaadun terveellisyyttä ja sitä, että hiilihydraatit tulee korvata terveellisillä kasviöljyillä.

Myös karppauskeskustelun ulkopuolella on esitetty väitteitä, etteivät kovien rasvojen käytön nostamat kolesteroliarvot lisäisi sydäntauteja. Tiedeyhteisö on kuitenkin varsin yksimielinen siitä, että pahanlaatuinen kolesteroli ahtauttaa verisuonia ja että kovat rasvat nostavat kolesterolia. Esimerkiksi USA:n uusissa kansallisissa suosituksissa sydäntautien ehkäisemisessä suositellaan tyydyttyneiden rasvojen osuutta vähennettäväksi nykyisestä 10 prosentin suosituksesta enintään 7 prosenttiin.

Erityisen keskeinen vaikutus suomalaisen veren kolesterolitason nousussa lienee runsaasti voita sisältävien levitteiden (”…mariini-tuotteiden”) yleistyminen ja kuluttajien tietämättömyys niiden ravitsemuksellisista vaikutuksista: useimmat sisältävät runsaasti tyydyttynyttä kovaa rasvaa, joka nostaa veren kolesterolia, kun monityydyttymättömät pehmeät rasvat sitä laskevat.

Kansallinen FINRISKI-tutkimus on toteutettu viiden vuoden välein vuodesta 1972 lähtien satunnaisotokselle Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, Helsingissä ja Vantaalla, Turussa ja Loimaalla sekä viidessä Varsinais-Suomen kunnassa.




Tiedote; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL

Kallis sananvapaus

Nuori mies selitti meille vanhemmille kuulijoilleen, miksi netissä esiinnytään anonyymeina: hänelle oli itsestäänselvää, että työnantajat googlaavat työnhakijaa ja raakaavat pois kaikki ei-toivottavia mielipiteitä esittäneet hakijat ja että on paras sanoa ajatuksensa anonyymisti.

Itse olen pyrkinyt kirjoittamaan omalla nimelläni netissäkin asioista, mitkä koen tärkeiksi. Olen myös kertonut keskusteluissa mielipiteeni senkin uhalla, että tämä on maksanut minulle itse asiassa useammankin työpaikan, ja itse asiassa jossain mielessä koko uran. Sananvapaus on itselleni suuri arvo, samoin kuin ajatuksen- ja uskonnonvapaus. SItä tulee käyttää, käyttää oikein, ja sitä tulee vaalia. Maailmassa on liian paljon paikkoja, joissa kansalaisvapaudet ovat vähissä.
Sääliksi käy nuoria, jotka ovat uransa alusta lähtien joutuneet markkinavoimien hiljaisen sensuurin vaientamiksi.
Tämä hiljainen markkinavoimien sensuuri ei edistä avointa yhteiskuntaa.

Yliopisto, kirkkopolitiikka ja yksityinen bisnes

Teologinen tiedekunta lähetti minulle eilen mainoksen uudesta verkkolehdestä. Lehden jo tunnettekin: http://www.kirkonkellari.fi/

Teologisen tiedekunnan tiedottajan kirjoittama tiedote viittaa teologisten tiedekuntien verkkosivustoon http://www.teologia.fi/ . Näytti siis vahvasti siltä, että kyseessä on teologisen tiedekunnan, kirkkopoliittisesti värittynyt, julkaisu. Kyseessä on kuitenkin kaupallinen verkkolehti, joka ei yllättäen olekaan yliopiston julkaisu lainkaan, vaikka toimittajille suunnattu tiedote siihen viittaa. Kyseessä on yksityisen yrityksen bisnes. Asiaa ei muuta se, että päätoimittaja on töissä teologisessa tiedekunnassa.

Teologisen tiedekunnan sähköpostituslistat ovat nähdäkseni yliopiston omaisuutta ja nyt itseäni kiinnostaakin, voiko niitä käyttää mainostarkoituksiin. Itsekin olisin kiinnostunut ostamaan tai saamaan ilmaiseksi näitä toimittajien yhteystietoja :) Asia kiinnostaa itseäni, paitsi asianosaisena, myös siinä mielessä, mihin yliopistojemme teologisten tiedekuntien resursseja käytetään.

Eli: tietääkö joku, millaiset pelisäännöt yliopistolla on tiedotuksen yhteystietojen luovuttamisessa? Yksityisellä sektorilla osoitteistoin ottaminen omiin tarkoituksiin olisi näet potkujen aihe monessa firmassa. Itse en suurin surminkaan ottaisi työnantajani yhteystitoja, vaikka olen ne monelta osin itse kerännyt, esimerkiksi askartelukirjamme mainostustarkoituksiin.

Olen toimittajana tilannut, paitsi lääketeiteen yliopistotiedotteita, myös teologisen tiedekunnan tiedotteet ihan vain siksi, että on mukava seurata vanhan opinahjonsa kuulumisia. Toimittajana en ole juuri teologian tai kirkon asioista viime vuosikymmeninä kirjoitellut, ei ole ollut tilausta. Olen palvellut kolmatta sektoria ja bisnesmaailmaa.

Tämä kirjoitus on julkaistu Kotimaa24-blogissani tänään otsikolla Yliopisto, kirkkopolitiikka ja yksityinen bisnes. Toivon kaiken keskustelun aiheesta sinne.

Ikäihmisille opastusta netinkäyttöön

Sivustolta http://www.nettinurkka.fi/
löytyy ikäihmisille opastusta netin maailmaan.

Täältä löytyy tietoa ja näkökulmaa nuoremmillekin :)

Nyt politiikkaa asiasta ja asian vierestä

Presidenttiehdokas Paavo Lipponen otti presidenttiehdokas Timo Soinin möyhennettäväkseen päätoimittajayhdistyksen järjestämässä kaikkien ehdokkaiden yhteisessä vaalipaneelissa. Lipponen tivasi Soinilta tämän kantaa siihen, saako raiskattu nainen teettää abortin.
Katselin ällistyneenä näytelmää: Populisti oli tällä kertaa Lipponen, ei Soini, jonka aborttikanta on roomalaiskatolisen kirkon opetuksen mukainen, eikä siis vähimmässäkään määrin populistinen.
En kuitenkaan povaa Lipposelle äänivyöryä tämän avauksen perusteella, sen verran läpinäkyvältä Lipposen äkillisesti herännyt huoli raiskattujen naisten oikeudesta aborttiin ainakin omissa silmissäni vaikutti. Tämä oikeushan on olemassa eikä sitä presidentillä ole valtaa ottaa pois.

En toki pidä Paavo Lipposta ja demareita tyhminä, kun vetivät pakasta aborttikortin, käyttiväthän vihreätkin homoparien vaatimusta kirkolliseen vihkimiseen määrätietoisesti poliittisena aseena, jolla peittosivat Kristillisdemokraatteja oikein olan takaa. Nytkin voidaan presidentin valtaoikeuksien, eriarvoisuuden kasvun ja synkkenevien suhdanteiden sijaan keskittyä aborttiin ja ohittaa kokonaan se synkkä tosiasia, että osa kansasta on syrjäytetty pysyvästi päätöksenteosta, työelämästä ja vaikuttamisen mahdollisuuksista, heidän terveydestään ja hyvinvoinnistaan ei juuri kukaan näytä kantavan huolta, vaan jo perinteinen vasemmistokin (Lipposta tosin eivät kaikki lue vasemmistoon), keskittyy kannaltaan täysin vaarattomiin ja riskittömiin aiheisiin, jotka kuitenkin herättävät suuria tunteita. Tällainen mielikuvakampanjointi vie huomion siitä, pitäisikö kasvavalle epätasa-arvolle tehdä jotain. Edit. 10.12.11 klo 9

Demareilla on käytössään nyt samantyyppinen asearsenaali, jota vihreät  eduskuntavaalien jälkeen käyttivät. Vihreiden onnistui  yli omienkin odotustensa kääntää yleisön huomio pois eduskuntavaaleissa kärsitystä vaalitappiosta, ja siitä keskustelusta, jota julkisuudessa käytiin periaatteiden myymisestä: hallituspaikka maksoi vihreälle puolueelle yhden ydinvoimakannan vesittämisen. (Katso myös tämä Suomen Kuvalehden juttu puolueiden yhdinvoimakannoista.)
Imagohaitta ydinvoiman vastustuksesta luopumisesta olisi voinut olla vaalikauden mittainen, ellei olisi kuin taivaan lahjana tullut YLEn homoilta, Kristillisdemokraatit ja Päivi Räsänen.

Vähän tasapuolisuutta poliittiseen satiiriin, rakas YLE

TV-lupamaksu on aika kova. Sillä pitäisi saada keskimäärin tasapuolista ohjelmatarjontaa.
Sinänsä hauska YLE Leaks ei tosiaankaan ole tasapuolinen: kaikki muut, istuvaa presidenttiä myöten, saavat pilkkaan osakseen. Ainoastaan presidenttiehdokas Sauli Niinistö on säästynyt, viikko viikon jälkeen. Tähän on varmaankin jokin syvällinen viestintäperusteinen selitys. Kertokaapa te, jotka olette paremmin selvillä.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/viihde/yleleaks-%E2%80%93-otamme-kantaa

Kuvalinkki ohjelman sivulle: http://tv1.yle.fi/sites/tv1.yle.fi/files/imagecache/juttuarkisto/yleleaks_2.jpg

Somekoulutusta netissä

Hienosti toteutettua verkkomateriaalia. Kannattaa tutustua. Löydy - Brändää itsesi verkossa -kirjan näyte

View more documents from Tuija Aalto

Seikkailua työma-alueella: Apuvälinelainaamo Malmin sairaalassa?

Niin sanottu rakentava palaute menee usein väärälle taholle, niille, jotka kuuntelevat, vaikka vika usein on juuri niissä, jotka eivät kuuntele. Laitan siis palautteen tänne internetiin, kuten asianomaisille olen päivän kuluessa kertonutkin.
Kerron vain nyt seikkailun, joka ei jollekin toiselle liikuntakykyiselle omalla autolla hurjastelevalle pakosti olisi ollut maininnan arvoinen, mutta joka voisi invalidisoituneelle ihmiselle tai hänen uupuneelle omaishoitajalleen olla viimeinen pisara.


"--teitä palvellaan hetken kuluttua--"
Olen tottunut siihen, että terveyskeskuksissa vastataan puhelimeen, jos vastataan, aikoina, jotka eivät sovi työhöni. Menin siis aamulla varttia yli kahdeksan paikan päälle Tapulikaupunkiin, Puistolan terveyskeskukseen. Kysyin, mistä saan kepin, kun perheenjäsen ei kykene liikkumaan eteenpäin. Ystävällinen vastaanottovirkailija antoi lapun ja sanoi, että pitempiaikaiset apuvälinelainat saa Malmilta. Lapussa oli osoite Malmin sairaala päärakennus siispi 17 rappu E, Talvelantie 6 ja jokin aukioloaika. Siis sinne.

Sairaalan opastekartta ei tuntenut osoitetta
Yhdeksän maissa seisoin ihmettelemässä sairaala-alueen kartan ja Malmin sairaalan remontin äärellä, missä kohden sairaalarakennusta on tämä käytössä oleva siipi ja rappu. Vahvasti vaikutti sieltä, että hienolla metalliin laaditulla kartalla ei ollut hakemaani tietoa.
Suuntasin läheiselle Malmin terveyskeskuksen vastaanotolle. Melko ystävällinen nainen tiskin takana ei kieltäytynyt puhumasta kanssani, kun kysyin, voiko tästä kysyä. Annoin hänelle paperin ja kysyin, missähän kyseinen paikka mahtaa olla, kun en löydä.
Virkailija lähti ottamaan asiasta selvää. Sillä aikaa kaksi potilasjonon ihmistä tarjosi apuaan. Vanha rouva olisi tiennyt, missä on röntgen. Avulias mies neuvoi pääsyn apuvälinelainaamolle. Virkailija saapui uuden lapun kanssa: rakennus 18. Sellainen löytyikin sairaala-alueen kartalta ja uhmaten Yksityisalue-kylttiä ja sivuten Työmaa-alue-varoituksia kaartelin sairaalan ympäri autolla. Mietin koko ajan, miten matka olisi taittunut läheiseltäni, joka apuvälinettä tarvitsi tai miltä vaikkapa plus kahdeksankymppisestä anopistani olisi mahtanut tuntua, jos olisi joutunut omaishoitajana etsiskelemään paapalle apuvälinettä näiden neuvojen varassa.

Asiantuntevaa neuvontaa ja apua
No, lainaamo löytyi ja ystävälliset työntekijät neuvoivat loppumetreillä.
Lainaamon fysioterapeutti oli, paitsi asiantunteva, myös kiinnostunut potilaasta. Kepin sijasta hänen mukaansa olisi parempi ottaa kyynärsauva. Lisäksi fysioterapeutin käynti olisi tarpeen. Niin minustakin, mutta terveyskeskusksemme on lannistanut perheen niin perusteellisesti, että en uskonut sellaisen mahdollisuuteenkaan.
Asia järjestyi oikein hyvin: lähdin takaisin kyynärsauva takapenkillä.

Rakentavaa palautetta
Ajoin Puistolan terveyskeskuksen parkkipaikalle. Otin vuoronumeron ja annoin rakentavan palautteen vastaanotossa oleville ihmisille. Pyysin heitä varmuuden vuoksi repimään kaikki väärät osoitteet, jotta heikosti liikkuvia ihmisiä ei ohjauttaisi väärään paikkaan. Minua aamulla palvellut virkailija vakuutti tekevänsä sen.
Toiselta luukulta virkailija sanoi minulle terävästi, että he aina pyytävät asiakasta ensin soittamaan apuvälinelainaamoon, jotta ei epäselvyyksiä tule. Kerroin virkailijalle, että väärän osoitteen antaminen käteen on täysin tarpeetonta siinäkin tapauksessa.
Virkailijoista kumpikaan ei ollut enää ystävällinen minulle. No, en odottanutkaan ystävällisyyttä, vaan tilanteen korjaantumista.

Mistä tästä opin?
Mietin, miten uupuneet omaishoitajat ja miten masennuspotilaat, joilla on liikuntaongelmia, mahtavat selviytyä Helsingin kaupungin terveyskeskuksen portinvartijoista. Eliniäsodote näillä main on paljon lyhyempikestoinen kuin vaikkapa Munkkiniemessä tai Eirassa – jostain syystä.
Opin myös, että annan edelleen palautetta siitä, kun heikommassa asemassa olevia ihmisiä ei palvella ja kunnioiteta, kun vaikeasti liikkuvia potilaita ei tulla vastaan.


Mitähän Puistolan terveysasema tästä oppi? Entä Helsingin terveysvirasto?
Sitäpä sopii ihmetellä. Ehkäpä joku vastaa tähän postaukseen.
Tylyys saattaa kehittyä siitäkin, että terveyskekuksen henkilökunnalle on annettu niin paljon kieltoja olla lähettämättä apua pyytäviä potilaita eteenpäin;  helpointa tilanteessa lienee sulkea silmät sairauksislta, vammoilta, ongelmilta. Näin ainakin omalääkäri on monta tilannetta ratkaissut. Viimeksi tämä ratkaisu tuotti todella isot kustannukset kaupungille (kätevämpää tällaisessa tilanteessa on jättää potilas loppuun saakka heitteille). Ehkäpä se onkin se seuraava ylhäältä tuleva neuvo. Olen tässä blogissa kertonut vuosia sitten terveystaloustiedeseminaarista, missä eräs Helsingin kaupungin juristin koulutuksen saanut johtaja avautui lääkäreille; hän kertoi, että moni potilas paranee, kun ei pääse liian pian hoitoon.

"

Hyvätuloisille terveyttä, huono-osaisille keppiä ja paleltuneita porkkanoita

Tämän hallituksen aikana piti terveyserojen kaventua, mutta kuinkas kävikään: hallituskauden alkupuolella Stakesin tutkijat hätkähdyttivät kertomalla, että heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat ihmiset kuolevat paljon nuorempina kuin hyvässä sosioekonimisessa asemassa olevat.
Tilanne ei ole parantunut. Näiden vuosien aikana olen kuullut esimerkiksi Helsingin kaupunkilaisten terveyden avaimia käsissään pitävien selittävän, että he harjoittavat "positiivista diskriminaatiota" ja painostavat enemmän alueille, joilla on ihmisiä, joilla on enemmän toimeentuloon ja elämänhallintaa liittyviä ongelmia. Tämä on nähdäkseni hurskastelua. Paremmin toimeentulevalle väelle on rakennettu parempia julkisia terveyspalveluja ja lisäksi valtion varoja ohjautuu tulonsiirtoina hyvin toimeentuleville ihmisille kasvavalla vauhdilla, samoin yksityisille lääkäripalveluille, myös monikansalliselle pääomalle siis.

Eikä edes riitä, että terveydestä ja hoitoon pääsystä on tehty eriarvoista, myös lapsilisät on riistetty kaikkein köyhimmiltä kokonaan, kun ne lasketaan toimeentuloluukulla lapsiperheen tuloksi.
Nyt ei kannattaisi tyytyä laiskasti mielikuvapolitiikkaan. Äänestäminen on eettinen juttu. Kyse on ihmisarvon suomisesta kaikille ihmisille.

Ja selvyyden vuoksi: itse olen poliittisesti sitoutumaton enkä ole ehdolla vaaleissa enkä aja minkään puolueen agendaa.

Lasinen lapsuus?