Blogisisko kirjoitti anoreksiasta. Asia on sillä tavoin ajankohtainen, että viime perjantaina Iltalehden lööppi löi vasten kasvoja: brasilialainen 21-vuotias huippumalli Ana Carolina Reston kuoli.
Blogisisko oli löytänyt tieteellisen jutun, joka kertoi, että puolet anoreksian syistä on geneettisiä. Joskus viestintä on erityisen haastavaa. Välillä lääketieteen uutiset nostavat esiin yksittäisiä taudinaiheuttajia, välillä tehokkaita lääkkeitä. Mistä tahansa sairaudesta ja hoidosta on tarjolla uskomattomassa määrin tietoa. Ongelmaksi usein tulee tiedon merkitys.
Geeneillä on osuutensa, mutta niihin emme oikeastaan voi vaikuttaa. Kaikkeen muuhun voimme. Anoreksiageenit eivät aja ketään ennenaikaiseen kuolemaan. Ympäristötekijät ratkaisevat. Tarkoitan sitä, että suomalaisilla on erityisen huono geeniperimä sydän- ja verisuonipuolella. Silti elintapamuutoksella, paremmilla lääkkeillä ja parantuneella hoidolla erittäin huolestuttavaksi äitynyt sepelvaltimotautiepidemia on saatu kuriin viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana ja ennenaikainen kuolleisuus on painunut ennennäkemättömään laskuun.
Vaikka selityksiä anoreksiaan löytyyi perintötekijöistä, geenit tuskin yhdessäkään tapauksessa johtavat vääjäämättä anoreksiaan. Ympäristötekijöillä on ratkaiseva merkitys sairauden synnyssä. Tarvitaan sopiva kasvualusta ongelman syntymiseksi.
Syitä voi olla varhaisen lapsuuden kokemuksissa tai yksilöön syystä tai toisesta kohdistuvissa ylettömissä ulkonäköpaineissa.
Terveysviestintäkin voi synnyttää paineita, jotka johtavat anoreksiaan. Jos lapsi on lihava, kuten nykyisin usein on asian laita, on tärkeää, miten asiaa käsitellään. Jos lapsen minäkuvaa alkaa ohjata ajatus, että hänet hyväksytään, kun hän on laiha, tulos saattaa olla tuhoisa.
Itseäni mietityttää kovasti myös tuo Esko Ahon lähestymistapa, jossa hyvässä asemassa oleva vaikuttaja nostaa syyttävän sormensa ja uhkaa talouspakotteilla. Tässähän viestitetään, että olet hyvä kansalainen ja veronmaksaja, jos olet laiha. Pöh. Tunnen esimerkiksi ihmisiä, jotka suklaansyömisen sijasta polttavat tupakkaa ja ovat laihoja.
Ihminen on kokonaisuus. Nykylääketieteessä on suuntauksia, jotka luottavat kovasti lääkkeisiin ja panevat toivoaan geeniterapioihin. On hyvä, että uusia hoitomuotoja ja uusia lääkkeitä kehitetään. Moni ihmishenki säästyy.
Parempi kuitenkin on, jos sairaus ei edes puhkea, vaikka ihmisellä olisikin geneettinen alttius siihen.
Joissain tapauksissa voisi olla eduksi, että tällainen alttius tunnistettaisiin. Näitä ihmisiä kyettäisiin tukemaan terveen minäkuvan kasvussa. Toisaalta tällaisen alttiuden tietäminen saattaisi ohjata ihmistä käyttäytymään ikään kuin hänet olisi ohjelmoitu sairastumaan.
Olisi suotavaa, että meillä kaikilla olisi terve minäkuva ja että ympäristö tukisi sellaisen kehittymistä.