13.4.09

Aamulla ja illalla pese hampaat huolella...


Olen luvannut Hennalle, että tuon hänelle maailmalta hammashoitovälineitä, kun vastaan tulee. Kahden viikon matkalla Bangladeshissä en ennättänyt niin perusteelliselle basaarikäynnille, että olisin saanut tikkuja, millä hampaita puhdistetaan. Otin yhden kuvan iäkkäästä naisesta, joka harjasi hampaitaan tuollaisella tikulla, mutta pahaksi onneksi kuva on näemmä jäänyt kameraamme, joka nyt on edelleen siellä, mutta kyllä se sieltä saadaan, kun jaksetaan odotella. Luultavasti.
Joka paikassa oli kaupan ihan kotoisen oloisia hammasharjoja. Junan tai auton ikkunasta näin jotain, mikä syöpyi mieleeni: mies seisoi lammikossa, jossa oli aivan vihreää vettä. Hän harjasi hampaitaan. Tohtori Augustin luetteli minulle myöhemmin tukun sairauksia, joita likainen vesi hänen kansalleen aiheuttaa. Maassa on paljon haasteita, vaikka hampaat osataankin harjata.
Kyselin hampaiden hoidostapaikallisilta. Joillain oli säteilevän valkoiset hampaat, toisillakellertävät. Maalla, missä etupäänsä liikuin, monilla vanhammilla ihmisillä oli mädäntyneitä tynkiä tai ikään kuin ruosteen vaurioittamia hampaita.
Joku kertoi, että hampaita puhdistetaan, paitsi vedellä, myös mudalla tai tuhkalla; sillä tavoin saa kuulemma valkeat hampaat.

Lyhytaikaisen vierailijan kannalta viisainta on, että pesee omat hampaansa kiltisti pullotetulla tai suodatetulla vedellä, samalla, mitä juo. Toinen kätevä neuvo on, että pitää hammasharjaa kotelossa, johon torakat eivät pääse. Pelkkä mielikuva viemäristä nousevista torakoista saa vatsan sekaisin :(
Lisää Bangladeshin-matkasta on tulossa ainakin työblogiimme, ehkä tännekin. Asiaa on aivan valtavasti. Olen myös iloinen kaikista juttutoivomuksista.

2 kommenttia:

henna kirjoitti...

Suuret kiitokset, että olet nähnyt näin valtavasti vaivaa! On todella mielenkiintoista kuulla bangladeshiläisistä hampaidenhoitotottumuksista, jotka kuulostavat olevan osittain hyvinkin erilaisia kuin Suomessa. Tai miksipä eivät vertautuisi 1900-luvun ensimmäisen puoliskon suomalaisiin tapoihin. Tuolloinhan sormi ja hiili olivat täällä suosittuja hammashoitovälineitä ;)

Jään odottelemaan innolla ottamaasi valokuvaa hampaidenharjauksesta tikulla. Olikohan se sellainen miswak-tyyppinen oksa, josta aikoinaan kirjoitin blogissani?

KirsiMy kirjoitti...

Henna, en mä mitään vaivaa ole nähnyt. On mukavaa, kun on näkökulmia kylillä kierrellessä.
Katselimme taas täällä kotona Satyat Rayn Abu-trilogian ensimmäistä leffaa Tien laulu. SiinäAbu muuten harjaa hampaitaan sormellaan ja mitä ilmeisimmin mudan avulla. Leffa on vuodelta 1955. Samanlaiselta se elämä edelleen jossain suhteessa noilla pikkukylillä näyttää.
Pitää muuten sanoa, että se iäkäs nainen, joka harjasi hampaitaan tikusta tehdyllä harjalla, oli aika huonohampainen. En tiiä, olisko herännyt hoitamaan hampaitaan vasta kivun myötä vai oliko huonohampaisuus välineistä johtuvaa.

Katsotaan nyt, mitäsanot välineestä, kun saan kuvan.