Nostakoon itse pyörätuolinsa bussista

Tämä kuva on otettu ennen eduskuntavaaleja pidetystä mielenosoituksesta. Pyörätuoli, jolla nuori mies liikkui, oli samantyyppinen kuin tämän miehen kulkuneuvo.

Keskiviikkona menin bussilla numero 75 päätepysäkille, Tapulin torille. Päätepysäkillä matkustajat poistuivat bussista. Oli vesikeli. Itse olin jo jalkakäytävällä, kun tajusin, että pyörätuolissa istunut nuori mies hinasi itsensä ulos samasta bussista, jolla minä olin tullut, jäi seisomaan ajoradalle, reunakiveyksen ja bussin väliin jääneelle noin puolen metrin alueelle ja – nosti pyörätuolinsa bussista.
Menin kysymään kuljettajalta, miksi hän oli pysäköinyt vaikeasti liikkuvien kannalta päättömästi ja miksi hän ei ollut auttanut miestä.
– Mitä, sehän oli kävelevä kaveri, bussinkuljettaja vastasi.
Lähdin paikalta vakuuttuneena, että bussinkuljettaja oli sadistinen ihminen.

Asia jäi vaivaamaan. Otin sen puheeksi toisen yhtiön kuskin kanssa eilen. Kysyin, millainen ohjeistus on pyörätuolilla liikkuvien varalle. Hän kohautti olkiaan:
– No, olla kohtelias ja auttaa tarvittaessa.
Kerroin kuljettajalle edellisen päivän tilanteesta. Hän totesi, että itse olisi kyllä mennyt auttamaan. Uskon sen, koska kyseinen kuljettaja on matkustajia kohtaan erittäin kohtelias aina.
Jälkimmäinen kuljettaja kertoi, että Tapulin päätepysäkille on mahdotonta pysäköidä sillä tavoin, että matkustajat pääsisivät bussista jalkakäytävälle: jalkakäytävän reuna on rakenettu sisäkaarteeksi. Tottahan se on, kun mietin. Isoa bussia ei ole mahdollista ajaa paikkaan, josta kepin kanssa köpöttelevät ikäihmiset tai lastenvaunujen kanssa liikkuvat äidit pääsisivät vaikeuksitta ulos.
Kysyin luottokuljettajaltani, onko heiltä kyselty palautetta estettömyysasioista. Ei ole kysytty.

Nyt siis ihmettelen, kuka neropatti on Tapulin torin liikenneratkaisun suunnitellut. Kuka vastaa liikenneturvallisuutta vaarantavien joukkoliikenneratkaisujen korjaamisesta Helsingissä? Vai kuuluko asia kenellekään? Onko mitään tahoa, joka edistää esteettömyyttä julkisessa liikenteessä?

Valokuvatorstai: Historia

Tämän päivän inspissana Valokuvatorstaissa on historia. Aihe synnytti runsaudenpulan.
Kaikista historiakuvista valitsin tällä kertaa Ruttopuiston, joka liittyy sekä omaan henkilökohtaiseen historiaani nuoruuden ajalta että ennen kaikkea Helsingin epidemiologiseen historiaan. Tämä hautausmaa Helsingin sydämessä kertoo edelleen ajasta, jolloin kulkutaudit tekivät täällä Suomessa tuhojaan: vuonna 1710 rutto surmasi neljän kuukauden kuluessa 1185 Helsingin asukasta – tämä merkitsi 2/3:aa Helsingin asukkaista. Katastrofi siis kosketti kaikkia kaupunkilaisia.
Ehkä ajattelemme, että nykyihinen on suojassa kulkutaudeilta. Kattavan suomalaisnäkökulman tartuntatautitilanteesta saa Duodecimin Terveyskirjastosta.

Hoitotahto harkintaan

Kirjoitettuani pitkän litanian postauksia kuolevan ihmisen kivunhoidosta yleensä, kuolevan syöpäpotilaan kivnhoidosta ja dementiapotilaan kuolemaan liittyvistä asioista, en voi lopettaa kirjoittamatta vielä hoitotahdosta.

Niin kauan kuin olemme järjissämme, täysissä ruumiin ja sielun voimissa, ajattelemme ehkä, että minua ei tarvitse pitää koneitten voimin hengissä. Kun läheinen on kuolemaisillaan, ajattelemme ehkä, että koneita ei saa irrottaa. Saatamme myös pelätä, että joku hullu terveystaloustieteilijä tulee ja sanoo irti sähkösopimuksen.

Mitä peloistamme seuraa? Toivoakseni se, että keskustelemme läheistemme kanssa siitä, mitä itse ajattelen hoidoista kuoleman lähestyessä. On tärkeää, että läheiset tietävät, mitä toivon. Hyvä on, jos tiedämme myös, mitä omat läheisemme itse elämänsä viimeisistä päivistä toivovat. Ajankohtaista tämä on varsinkin suhteessa omiin vanhempiin. Keskustelu antaa muutenkin mahdollisuuden puhua pelositaan ja toiveistaan.

Jos tahtoo varmistella, että oma tahto tulee selväksi, hoitotahdon olemassaolosta voi ilmoittaa omaisten lisäksi omalle lääkärille. Toistaiseksi ei ole olemassa mitään rekisteriä, josta hoitavat tahot voivat asian tarkistaa. Siksi on tärkeää, että myös omaiset tietävät asiasta. En ole varma, mitä tapahtuu, kun sähköinen sairaskertomus tulee käyttöön.

Hoitotahtolomakkeita on internetissä kaikkien saatavilla. Hoitotahdon voi myös kirjoittaa vapaamuotoisesti. Tri Juha Hänninen suosittaa hoitotahdon päivittämistä vuosittain. Mielestäni tämä on viisas neuvo, enhän voi ennustaa, mitä elämä sanotaan viiden vuoden päästä on.

Laajin taustoitus asiaan on sivulla Duodecim, terveyskirjasto: hoitotahto

Lomakkeita löytyy googlettamalla lisää, mutta joitain linkkejä alla:

HUS-hoitotahtokaavake

Alzheimer-keskusliitto: hoitotahto

Exitus ry  hoitotahto

Kivun lievitys vai lisäaika

Tehokas kivunhoito pitkittää, ei lyhennä, elämää, sanoo tri Juha Hänninen. Kipu tulee pitää kurissa säännöllisellä lääkityksellä. Lääkkeillä voidaan kuitenkin hänen mukaansa saada aikaan oikea soppa. Lääkkeillä on yhteisvaikutuksensa. Sopan resepti olisi vaikkapa opioidi+rauahoittava+masennuslääke+neurolepti=soppa.
Potilaan tuskia voidaan tiettyyn mittaan saakka siis lievittää kipulääkkeillä, myös morfiinilla. Hänninen torjuu morfiinihoitoon liittyviä väärinkäsityksiä: Morfiinihoito ei lyhennä potilaan elinaikaa eikä morfiinin aiheuttama riippuvuus myöskään tuota näille potilaille ongelmaa. Lääkkeellä on annoskatto, jota ei ylitetä. Saattohoidon morfiinilääkityksessä hengityslama ei ole ongelma.
Kuoleman lähestyessä ihmisen elintoiminnot hidastuvat. Tässä tilanteessa nesteytys ei enää auta ihmistä, se vain kertyy kudoksiin ja aiheuttaa sisäistä turvotusta. Ennen kuolemaa pitkään sairastanut potilas joutuu tilaan, jossa ravitsemushoidolla ei ole vaikutusta elinikään; ravinto ei hyödytä kuolevaa. Hapen antaminen tässä vaiheessa olevalle potilaalle sen sijaan lievittää lepoahdistusta.
Läheisyys ja myötäeläminen ovat kuolevalle ihmiselle tärkeitä turvallisuustekijöitä.
Jos potilaan tuskat käyvät sietämättömiksi eikä oireita kyetä lievittämään ja potilaalla on elinaikaa tunneista vuorokausiin, on potilaalle mahdollista tehdä palliatiivinen sedaatio, jos asiata on sovittu potilaan (ja omaisten) kanssa, mielellään ennalta. Näiden viimeisten päivien tuskia voidaan lievittää, jos potilaalla on esimerkiksi tukehtumisvaara. Palliatiivinen sedaatio on potilaan tajunnan tilan laskemista. Tällä mahdollistetaan, että potilas voi kuolla rauhallisesti, ikään kuin nukkuessaan.

Lääkäritkään eivät aina huomaa ovella odottavaa viikatemiestä

Parantumattomasti sairaalla ihmisellä on oikeus saada tukea kuoleman lähestymisen mukanaan tuomiin ongelmiin sekä kipua ja muita oireita lievittävää hoitoa kuoleman lähestyessä. Tätä mieltä on kuolevan potilaan kivunhoitoa käsitellyt käypä hoito -työryhmä.
Parhaan mahdollisen hoidon edellytyksenä on, että kuoleman lähestyminen tunnistetaan.
Blogeista ja arjen keskusteluista olen ymmärtänyt, etteivät terveydenhuollossa ja vanhustenhuollossa työskentelevät lääkärit aina tunnista lähestyvää kuolemaa.
Havaintoani tukee Ranskassa hiljattain tehty tutkimus. Tutkijat selvittivät , mistä syystä saattohoitopotilaita oli lähetetty ensiapuun. Yli 80 prosenttia potilaista tuli ensiapuun yleislääkärin lähettämänä. Syynä oli yleistilan lasku ja oireilu. Taustalla oli puutteellinen palliatiivinen kotihoito eli puutteellinen oireenmukainen kotihoito ja – yleislääkäreiden saattohoidon ja kivunhoidon puutteellinen tuntemus.
Erityisesti ongelmia kuoleman lähestymisen tunnistemisessa on ymmärrettävästi nuorilla, kokemattomilla lääkäreillä, jotka saattavat tulkita ikäihmisen hoidettavissa olevan vakavan sairauden kuoleman lähestymiseksi. Väärä tulkinta voi johtaa potilaan ennenaikaiseen kuolemaan, jos vakava sairaus tukitaan vain kuoleman
Geriatrian erikoislääkäri Marja-Liisa Laakkonen totesi eilisessä tiedotustilaisuudessa, että myös iäkkäiden ihmisten tulee saada parantavia hoitoja. Esimerkiksi antibioottihoitoa voidaan antaa saattohoitoon saakka.
Tämä on mielestäni tärkeää. Olen kohdannut ikäihmisiä, jotka eivät sinnikkäästä yrittämisestään huolimatta ole saaneet parantavia hoitoja hoidettavissa oleviin sairauksiin. Törmäsinpä hiljattain jopa epäilyyn tapauksesta, jossa terveysdenhuollon ammattihenkilö kyseenalaisti vanhusten keuhkokuumeen hoidon: vanhusten annettaisiin vain kuolla pneumoniaan! Jos tällaista ilmenee, asiasta on syytä valittaa valvontaviranomaiselle. Näinhän ei sivistysvaltiossa toimita. Sairaudet, niin kauan kuin ne on hoidettavissa, hoidetaan. Kuolema tulee kyllä meistä jokaisen ovelle, vääjäämättä kerran, vaikka se ei ole kaivattu vieras.

Kuolevan potilaan oireiden hoito, potilasversio löytyy osoitteesta http://www.kaypahoito.fi/

Koska vaimonne sai viimeksi kukkia?

Lapsuudestani muistan otsikon mainostekstin. Se ilmestyi joka kevät katujen ulkomainoksiin ison tulppaanikimpun somistamana.
Tämänaamuinen ilopilleri oli nettipsykiatri OK, joka kertoo kaverista, joka vei vaimolleen kukkia. Ennen kuin menet kukkakauppaan, lue varoituksen sana.

Nyt tuli vaikea aihe

Keskustelu ravitsemuksesta velloi täällä blogissa viime viikolla. Suhde ruokaan herättää suuria tunteita. On aiheita, jotka herättävät vielä suurempia tunteita: syntymä, kuolema ja rakkaus.
Tänään on kuoleman vuoro.
Olin Kuolevan potilaan oireiden hoidon Käypä hoito -suosituksen julkistustilaisuudessa.
Aihe jo sinänsä on herkkä. Kuolema on tapahtuma, jota useimmat meistä eivät mielellään ajattele. Emme mielellämme pohdi omaa kuolemaamme. Emme mielellämme ajattele sitä, että kuolema korjaa myös jokaisen läheisistämme – joko ennen kuin me itse kuolemme tai sen jälkeen. Asia on kipeä.
Itse istuin suuren salin takaosassa ja kun keskustelussa kysyin, mihin ilmoitan, kun olen kirjoittanut oman hoitotahtoni, aika moni kollega kääntyi katsomaan, kuka se oli. Kuolemaan suhtaudutaan kulttuurissamme kuin virtahepoon olohuoneessa. Siitä on pakko olla tietoinen, mutta asiasta puhuminen ei kuulu tapoihin.

Paaston aika alkoi

Saahan nähdä. Ajattelin viettää paaston aikaa niin, etten osta karkkia. Yritän olla myös ottamatta sitä, kun tarjotaan.
Tänään oli ensimmäinen testi aamupäivällä, kun kävin Lääkäriseura Duodecimin tiedotustilaisuudessa.
Toinen täsmäpaastokohde on pulla: mikäli mahdollista, ajattelin pidättäytyä tarjotuista pullista pääsiäiseen saakka.
Kolmas jo perinteinen tapa on ollut, että pidättäydyn alkoholipitoisista juomista paaston aikana. Tällainen kai korvaa tai täydentää tavallaan tipatonta tammikuuta, jos niin halutaan.

Ettei totuus unohtuisi kuponkeja leikatessa

Yli miljardi ihmistä elää äärimmäisessä köyhyydessä, vailla puhdasta vettä, mahdollisuutta koulutukseen ja terveydenhuoltoon. YK:n jäsenvaltiot sitoutuivat Millennium-huippukokouksessaan vuosituhattavoitteisiin. Niistä tärkein on on puolittaa äärimmäinen köyhyys maailmasta vuoteen 2015 mennessä. makepovertyhistory.
YK:n Millennium Development Goals Indicators -sivusto. Aika kuluu.

Eettisiä jännitteitä ei voi ratkaista oikeussalissa

Lainsäädäntö tarjoaa minimin, jonka puitteissa lääkäri tekee eettiset ratkaisunsa. Lainsäädäntö ei kuitenkaan ole pohja etiikalle, vaan juridiikalle. Lain ja etiikan välillä on pysyvä jännite. Parhaimmillaan laki heijastelee ihmisten uskomuksia ja huonoimmillaan se on niiden vastainen, sanoi lääketieteen etiikan professori Veikko Launis esityksessään lääkäripäivillä.
Etiikka on pohjimmiltaan yhteiskunnallinen asia. Se syntyy vuorovaikutuksen ja inhimillisten tarpeiden perusteella.
On ongelmia, joiden ratkaiseminen edellyttää vain uutta lääketieteellistä tietoa. Tällaisia ovat esimerkiksi riskien tai tarpeiden arviointi. Ongelman ratkaisu tapahtuu lääketieteellisin perustein.
On myös tilanteita, joissa lääkärin henkilökohtaiset arvot ovat ristiriidassa vaadittujen toimenpiteiden kanssa. Esimerkkinä tämäntyyppisestä ristiriitatilanteesta on tilanne, jossa lääkärin omatunto kieltää tekemästä aborttia ja laki sitä vaatii.
Pelkkä näkökulman muutos saattaa jo muuttaa eettisen ratkaisun sisältöä, vaikka jakaisimme samatkin arvot, sanoi Launis.

Lääkärintyön eettisiä periaatteita:

• Inhimillisen elämän kunnioittamisen periaate
• Ihmisarvon kunnioittamisen periaate
• Itsemääräämisen (autonomian) periaate
• Vahingon välttämisen periaate
• Hyödyn maksimoimisen ja huolenpidon periaate
• Oikeudenmukaisuuden periaate
• Omien henkilökohtaisten arvojen ja vakaumuksen kunnioittaminen (Luettelo prof. Veikko Launiksen)
  

Luteet ovat täällä

Kuvalinkki: Wikipedia

Tuore Duodecim-lehti esittelee visaisen ihoinfektion, joka on iskenyt tamperelaiseen 22-vuotiaaseen, aiemmin terveeseen mieheen. Mies lähetettiin opiskelijaterveydenhuollosta ihotautiklinikalle vuonna 2005. Mies oli potenut kutiavaa ihottuma runsaan kuukauden ajan ja avokki vähän kauemmin. Lopulta amies löysi hyönteisen vuoteesta. Tutkimuksissa otus osoittautui luteeksi!
Ei selvinnyt, mistä luteet olivat peräisin. Pariskunta ei ollut matkaillut ulkomailla.
27-vuotias naisopiskelija lähetettiin vuonna 2006 ihotautien poliklinikalle kutisevan ihottuman vuoksi. Tämä potilas oli käynyt Hollannissa, Unkarissa sekä matkaillut Aasiassa ja vieraillut Tampereella.
Lutikka on alunperin lepakon loinen. Harvinaisen kaverin voi tuoda tuliaisena matkalta. Jos tuuri käy, sen voi saada myös kesämökiltä.
Hankala juttu: lääkäri tuskin on koskaan nähnyt tällaista tapausta, mutta nyt tämäkin ihottuma on vähitellen opittava tunnistamaan.

Smokissa maratoonille

Sydämen uudessa verkkolehdessä on juttu Matti, Markku ja Jyrki Smokista, joilla on poikkeuksellinen juoksuasu.
– Matka ei tapa, vaan vauhti, sanoo Matti Smokki.

Lihavuustutkija Mustajoki: syö vähemmän kuin kulutat

Uudessa Sydämen verkkolehdessä on professori Pertti Mustajoen haastattelu. Mustajoki on tullut tunnetuksi kantaa ottavana lihavuustutkijana ja sisätautilääkärinä. Mustajoen haastattelu on tehty muotoon, jossa hän ottaa kantaa silloin tällöin esitettyihin laihdutusta koskeviin väitteisiin.
Professori Mustajoki ei, pyydän jo etukäteen anteeksi, ole low carppien mieleen, mutta juttua ei ole mikään pakko lukea :)

Liikkuminen luonnossa tekee hyvää

Täti Punaruskea iloitsee tänään taivaasta pudonneesta hyötyliikunnasta. Hänen kanssaan iloitsee valkeasta lumipeitteestä varmasti moni muukin.

Aloitusaskit pois kaupoista

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että tupakkalainsäädäntöön on tulossa merkittävä muutos: pienet tupakka-askit kielletään.
Ystävättäreni oli 6-vuotias, kun isommat sisarukset ottivat hänet tupakkarinkiinsä. Lapset keräsivät viikkorahoista kolehdin ja ostivat viikottain askin tupakkaa. Näin ystävättärestäni tuli nikotiiniriippuvainen jo alle kouluikäisenä.