6.5.09

Epäilyksen sana Helsingin terveystoimen pandemiavalmiudesta

H1N1 influenssa A eli siis sikainfluenssa leviää maailmalla. Vielä emme voi tietää, millainen tästä tartuntataudista lopulta tulee.
Suomen viranomaiset nostavat kaiken aikaa valmiutta pandemian varalta. Toivotaan, että toimenpiteillä kyetään ehkäisemään pandemiaa ja ellei ehkäisemään, niin ainakin hallitsemaan paremmin tilannetta mahdollisen pandemian puhjetessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö patistaa lääninhallituksia, sairaanhoitopiirejä ja kuntia; niitä kehotetaan huolehtimaan siitä, että terveydenhuollon alueelliset pandemiavalmiussuunnitelmat ovat toimivia ja suunnitelmissa on otettu huomioon yhteistyö sosiaalihuollon ja yksityissektorin, muun muassa työterveyshuollon kanssa. Mahdollinen pandemiauhka on otettava huomioon myös lähikuukausien henkilöstötarvetta arvioitaessa.

Viranomaisten antaman ohjeistuksen mukaan oireisia potilaita kehotetaan soittamaan ensin terveyskeskukseen. Lääkärin harkinnan perusteella influenssa A(H1N1) -epäilyn tapausmääritelmän täyttävät potilaat ohjataan toistaiseksi pääsääntöisesti erikoissairaanhoitoon näytteenottoa, hoitoa ja varotoimia varten.
Epidemiatilanteen kehittymisestä riippuen potilastapaukset voivat lähiviikkoina ja kuukausina lisääntyä huomattavasti, mikä kuormittaa erityisesti perusterveydenhuoltojärjestelmää.

Terveyskeskusten on myös varauduttava oireisten potilaiden ja huolestuneiden kansalaisten aiheuttamaan puhelinruuhkaan. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuille päivitetään jatkuvasti ajantasaista ohjeistusta.

Itse olen kyllä erittäin huolissani siitä, miten esimerkiksi oman kotikaupunkimme Helsingin terveyskeskukset pystyvät suoriutumaan edes puhelinyhteydenotoista, sillä normaalioloissakaan ei ainakaan oma terveyskeskuksemme ole kyennyt hoitamaan asiantuntevasti hoidontarpeen arviointia puhelimitse. Ja nyt en tarkoita sitä, että joku vastaa puhelimeen ja puhelu kirjautuu potilasasiakirjoihin, vaan sitä, saavatko apua kysyvät asiantuntevaa ja paneutuvaa neuvontaa ja ohjausta. Jos pandemia iskee, Helsinki ei selviä näennäistoimilla – tai siis ainakaan Helsingin ihmiset eivät selviä.
Lähde: STM:n tiedote

2 kommenttia:

Obeesia kirjoitti...

Entä kesäsulut! Täällä Tampereella ainakin terveysasemia suljetaan kesäaikana. Sijaisia ei oteta tai ei ole saatu.

KirsiM kirjoitti...

Obeesia, se vielä!
Sijaisia kai saataisi, mutta ei oteta, veikkaan. Mutta tuskin asiasta on saatavilla kuntakohtaista julkista tietoa.