Tänään näin ystävän menneisyydestä. Hän oli joutunut elämässään yhtäkkiä sumuun, tai oikeastaa pimeään. Puoliso oli viimeisen työpäivänsä päätteeksi ajatellut riistää hengen itseltään. Kaikki oli valmisteltu. Mies melkein onnistui.
Nyt ystäväni ja muu perhe kulkevat pimeitä teitä.
Mies oli tehnyt ympyriäisiä työpäiviä sairastamatta ja pahemmin lomailemattakin varmaan. Kun työ yhtäkkiä loppui, oli varmaan vaikea nähdä mitään mieltä missään.
Kun aikoinaan Kansa kaatui, ystäväni vakuutusmatemaatikko, joka oli koko uransa siellä tehnyt liki viisikymppiseksi saakka, sanoi työkavereilleen: mitä nyt yksi Kansa. Joskus, varsinkin läheltä, voi tuntua, että kokenut kansalainen oli väärässä, mutta kauempaa katsoen saattaa maisema ollakin aivan toisen näköinen.
4 kommenttia:
Niin, yksi entisistä alaisistani onnistui poistamaan itsensä maailmasta. Järkytti, vaikka toistasataa muuta selviytyi, kuka paremmin kuka pahemmin.
Obeesia, monenlaisia ihmiskohtaloita niistä 90-luvun alun mustista irtisanomisaalloista seurasi.
Tämä tarina oli nyt tästä suhdannevaiheesta.
Koskaan ei työ saisi olla koko elämä eikä sen puuttuminen tai sen loppuminen saisi merkitä kaiken loppua.
Aika karmaisevaa. Televisiosta tuli taannoin ohjelma, jossa oli "Unelmia elämästä, unelmia kuolemasta". Siinä eräs elinsiirtoa odottava unelmoi uudesta elämstä ja eräs konkurssiin joutunut kuolemasta. Elämä on rankkaa ja tuollaisista ahdingoista ylös pääseminen. Onneksi ei ehtinyt toteuttaa aikeitaan. Surullista tuollaiset tapahtumat.
Tarjuska, ja asianomainen oli kaiken lisäksi vihainen, kun ei onnistunut. Menee ilmeisesti aikaa ennen kuin hän kiittää rakkaitaan.
Lähetä kommentti