30.7.08

On toki monia käsityksiä siitä miten työtä tulee tehdä


Olimme tänään Ateneumissa Pekka Halosen näyttelyssä. Hieno ja laaja näyttely.
Suuressa kolmannen kerroksen näyttelytilassa, jossa ovat yleensäkin esillä arvokkaimmat kansalliset taideaarteet, oli kunniapaikalla Pekka Halosen Tienraivaajia Karjalassa -maalaus, joka on valmistunut vuonna 1900.
Halonen tarjosi tätä taulua Antellin kokoelmaan, mutta sai hämmästyksekseen ostotarjouksen sijasta tylyn kritiikin. Kritiikki tuli valtioneuvos C. G. Estlanderilta (tai etsi wikiluettelosta tiedot pähkinänkuoressa). Estlanderin mukaan korvenraivaajien suorituksessa oli energian puutetta, joka paljastuu henkilöhahmojen asennoista ja sivuseikoista, erityisesti asuista. Estlanderin kritiikistä loukkaantunut Halonen vastasi hienostosukuun kuuluneelle Estlanerille, että on itsekin kaatanut puita ja kääntänyt kiviä ja on vastakin sitä tekevä, sillä on rakentamassa aterieta Tuusulaan. "Mitä minä olen taulullani tahtonut sanoa, nimittäin suomalaisen rauhallista ja tyyntä, kauvan jatkuvaa työtä", Halonen kirjoitti.
Lähde: Pekka Halonen, Ateneum 2008.
Kuvalinkki: Tuusulan kunnan Halosenniemen museon sivuille.

Ei kommentteja: