Kun olin vielä vapaa toimittaja, törmäsin yhteen sosiaali- ja terveydenalan verkkopalveluun, joka oli kyllä aivan visuaalisesti ja kieliopillisesti katsoen moitteeton. Sillä oli näköjään myös käyttäjiä. Palveluun sai lähettää kysymyksiä sisältöä sivuavista asioista. Itse tulin palveluun Googlen tuomana – keskustelufoorumille, jossa joku kyseli aika akuuttiin ja kohtalaisen vaikeaan terveyteen liittyvään ongelmaansa apua. Kukaan ei ollut vastannut mitään tälle ihmiselle. Puheenvuoro oli muistaakseni vuoden vanha, kun itse osuin paikalle. Minä vastasin jotain, vaikka tuskin se enää tätä potilasta kiinnosti. Lisäksi soitin palvelun tuottajalle ja tarjouduin osallistumaan heidän nettipalveluunsa. Kävi ilmi, että palvelu oli rakennettu Raha-automaattiyhdistyksen tuella muutama vuosi aiemmin ja nyt suunnitellaan jotain uutta palvelua eikä tähän enää panosteta.
Asia tuli mieleen, kun tänään törmäsin nappiin, jossa mainostettiin Sairaan hyvää opasta. Ajattelin käydä katsomassa, miten kyseinen opas nykyisin makaa. No, sehän on lopetettu 25.4.2008. Niin sivulla kerrotaan. Ei mitään viittausta mihinkään uuteen palveluun. Mistähän kaikesta tämä kertoo?
Päällimmäisenä on mielessäni kysymys, kenelle verkkopalveluita oikein rakennetaan ja miksi. Onko kyse siitä, että joku taho keksii paveluissa olevan aukon, tarpeen, johon voisi saada projektirahoitusta, pistää hakemuksen sisään ja hoitaa sitten projektirahoituksen velvoittaman ajan hommaa eikä kukaan oikeasti olekaan kiinnostunut siitä palveluissa olevasta aukosta, vaan kaikki huomio keskittyy rahoitukseen?
5 kommenttia:
Eiköhän tässä näy tämän nykyisen projektiajattelun heikkous. Ihanteellisimmillaanhan projekti on jotain, joka alkaa, tulee valmiiksi ja loppuu. Tai sitten projektin tuotos tulee niin vahvaksi, että se pystyy jatkamaan sellaisenaan tarvitsematta enää projektirahoitusta. Tai sitten projekti tuottaa sellaista toimintaa, jonka jatkamiseen haetaan muuta rahoitusta.
Näin ei vain näytä käyvän. Luulen, että netti tulee pursuamaan tällaisia lopetettuja juttuja.
Ihan toinen asia on se, että tällä systeemillä ajetaan alas myös paljon järkevää toimintaa. Tärkeimmäksi asiaksi tulee usein se, että osaa tehdä anomuksia oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Kenenkään tehtävänä ei näytä olevan katsoa kokonaisuutta ja sen tarpeita.
90-luvun alun laman jälkeen alettiin muistaakseni rakennella näitä projekteja, ilmeisesti osin siinä uskossa, että näin raha käytetään kustannustehokkaasti. Asiaa ei ilmeisesti ole muistettu pohtia uudelleen, kun maailma on muuttunut. Projektit lienevät olleet myös yksi työllistämisen keino. Kovan työttömyyden aikana työllistäminen onkin erittäin tärkeää, koska työssä ole on nähdäkseni arvo sinänsä, mutta korkeasuhdanteen aikana olisi ollut lukemattomia syitä ajatella koko asia uudelleen.
Ilmeisesti postmodernismi pääsi hiipimään myös julkiseen hallintoon ja yritysten sekä kansalaisyhteiskunnan toimintatapoihin. Tarvittaisiin vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka koko ajan muistuttaisivat päättäjiä perusasioista, kuten ihmisoikeuksista, kansalaisoikeuksista ja perustarpeista.
Sama ongelma on myös matkailussa. Kuvailemassasi tapauksessa oli sentään positiivista se, että palvelulla oli myös käyttäjiä.
Liian usein hankkeen yhtenä tuloksena on vain saada verkkopalvelu aikaan, mutta sen markkinointiin eikä ylläpitoon ei enää rahat tai aika riitä.
Suomessa onkin myös matkailualalle iso liuta suhteellisen päteviä verkkopalveluita joita kukaan ei käytä eikä pidä sisältöä yllä.
Mutta mikä olisi oikea lääke tilannetta parantamaan?
Ilkka Kauppinen, kuvaamasi tyyppisiä verkkopalveluita tosiaan on. Samaan kastiin luen kyllä moninaiset osoitehakemistot, joissa olea tieto ei pysy ajan tasalla. Sellaisessa on turhauttavaa käydä ja koska liian moni on liian usein lyönyt kirveensä kiveen, palveluit eivät ole laadukkaita eivätkä niin sanotusti kustannustehokkaita.
Lääke päivityksen puutteeseen voisi ehkä löytyä tekniikasta. Selaimiin voisi rakentaa ominaisuuden, joka hylkää sivut, joita ei ole päivitetty käyttäjän määrittämässä ajassa tai Googleen tai johonkin toiseen hakupalveluun voisi ottaa ominaisuuden, joka tekisi saman homman. Näin heikot palvelut karsiutuisivat loppukäyttäjältä.
Ja tosiaan: sellaiset projektit ja hankkeet, joita ei sitouduta poistamaan verkosta pitäisi tietysti saada pois roskaamasta virtuaaliavaruutta. Mutta tämän lisäksi olisi julkisen rahan turvin rakennettavalle verkkopalvelulle löydyttävä todellinen päivitys tai vastaava palvelu valtion/EU:n tai minkä tahansa julkisen rahoituksen jälkeen, jos kyseinen havaittu tarve edelleen on olemassa. Tällaisen ehdon laittaisin kaikkeen sellaiseen verkkopalveluun, joka koskee julkisen velvoitteen piirissä olevia sosiaali- ja terveyspalveluja. Ihmiä ei saa hylätä.
Lähetä kommentti