26.10.09

Suomessa sikainfluenssaepidemia laajenemassa

Viime lauantaina tauti on vaatinut Pohjois-Suomessa ensimmäisen kuolonuhrinsa. THL ja STM tiedottavat: Influenssa A(H1N1)v-epidemia alkamassa, ensimmäinen kuolonuhri Suomessa

Suomen ensimmäinen influenssa A(H1N1)v-virukseen eli sikainfluenssaan liittyvä kuolemantapaus sattui Pohjois-Pohjanmaalla. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä kuoli viime lauantaina 25-vuotias vaikeaa pitkäaikaissairautta potenut nainen. Hänellä oli todettu 16.10. sikainfluenssaviruksen aiheuttama hengitystieinfektio, johon oli annettu samana päivänä oseltamiviiri (Tamiflu)-lääkehoito. Kuolemansyytä selvitetään parhaillaan.
Influenssa A(H1N1)v -virukseen liittyvä kuolema oli odotettavissa myös Suomessa, koska virus on levinnyt laajalti eri puolilla maailmaa. Suomessa influenssaepidemiaan on varauduttu hyvin. Keskimäärin tauti muistuttaa vakavuudeltaan tavallista kausi-influenssaa.
Suomessa on varmistettu kaikkiaan 522 influenssa A(H1N1)v -tartuntaa. Näistä noin 50 todettiin viimeisen kahden viikon aikana. Viime viikon löydöksistä suurin osa on Pohjois-Suomesta. Muualta Suomesta ei ole saatu viitteitä laajemmista yhteisötartunnoista.
Epidemia on alkanut useissa Euroopan maissa. Viime viikolla epidemia oli käynnissä yhdeksässä Euroopan maassa. Näitä maita ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Englanti, Espanja, Irlanti, Islanti, Pohjois-Irlanti ja Ruotsi. Tämä on poikkeuksellista tähän aikaan vuodesta.
STM:n tiedote

Ei kommentteja: