Kirkon diakoniatyö puuttuu terveyseroihin

Kirkon tiedotuskeskus kertoo, että kirkko on puuttumassa omalta osaltaan sosioekonomisiin terveyseroihin.
Jo oli aikakin!
Nyt vain sopii toivoa, että kirkko on ryhdy toimimaan yksin ja perusta omaa viisauttaan tässä asiassa, vaan hakee kumppaneita niiltä tahoilta, joiden missiona on ollut terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäisy. Kirkolla kun ei tässä itse asiassa ole mitään jumalallista viisautta.
Diakoniatyön tehtävä on ollut perinteisesti etsiä aukkoja, tarttua tehtäviin, joita kukaan muu ei tee. Valtava aukko on siinä, että heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat ihmiset elävät paljon lyhyemmän elämän kuin varakkaat ja turvatut.
Itse viivähdin hetken aatoksissani, kun luin kyseisestä uutisesta, että piispa Mikko Heikka on todennut, että keskustelua on leimannut yksilön syyllistäminen ja että syyllistämisen sijaan huomiota tulisi kiinnittää terveydenhuollon rakenteisiin. Tämä lausahdus kertoo sekä analyysin syvällisyydestä että sen puutteesta. Toivottavasta kirkossa ei aleta kuvitella liikoja omasta asiantuntemuksesta. Rakenteista päätetään vaaleissa, eduskunnassa ja puoluetoimistoissa. Itsekkyys on toki perisynnin yksi ilmenemismuoto ja sitä vastaan kirkko voi saarnata, ja sen on syytäkin saarnata, mutta rakenteet ovat poliitikkojen heiniä. Kirkon tehtävänä on auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat heikoilla, keskittää apunsa sinne - ja pitää sitten suurta elämää julkisuudessa siitä, että poliitikkojen luomat rakenteet ovat eriarvoistavia, syrjiviä ja tuovat entistä suurempaa hyvinvointia niille, joilla sitä muutenkin on ja lyhentävät entisestäänkin niiden elämää, jotka muutoinkin ovat heikoilla. Ugh.