29.7.12

Onko hallitus nyt aikeissa ottaa merkittävän askelen eriarvoistavaan yhteiskuntaan?

Kuumimpana kesäpäivänä ja olympialaisten ensimmäisenä viikonloppuna poliisijohtaja Robin Lardot astui televisiokameran eteen esittämään, että rikolliset jätetään yhteiskunnan tukien ulkopuolelle: työttömyyskorvaukset ja asumistuet otetaan pois, lapsilisiin ei vielä tänään Lardot ottanut kantaa. On kuulemma oikein hallitusohjelmassa nämä suunnitelmat, joten ei pidä ottaa mätäkuun juttuna.

Mistä uudistussuunnitelmat kertovat?
Kertooko se siitä, että poliisilta on leikattu määrärahoja niin paljon, että poliisi on alkanut katsella sosiaalibudjetin puoleen tai että poliisi katsoo, ettei se kyksene enää torjumaan rikoillisuutta ja että rikolliset kiristetään rahan voimalla kaidalle tielle?

Mihin uudistus johtaa?
Rikoksen poluille astuneet joutuvat hankkimaan rahaa entistä tehokkaammin ja rikollisuudesta tulee nykyistä järjestäytyneempää, täytyy rikollistenkin syödä ja asua.
Perhetukiin puuttuminen tehostaa jo ajat sitten käynnistettyä eriarvoistumista. Osa rikollisista toki on niin hyvin toimeentulevia, että tällainen rankaisu ei heilauta heitä mihinkään. Talousrikolliste lapset tuskin mieron tielle joutuvat eivätkä myöskään moottoripyöräjengien ydintoimijat.

Nykyisinkin suuri osa perhetuista ja työvoimapoliittisista tuista menee parempiosaisille siksi, että moni tuet on sidottu ansiotasoon. Heikossa asemassa olevien perheiden elämänmahdollisuudet kapenevat entisestään ja mahdollisuus, että lapset syrjäytyvät, saavat mielenterveysongelmia, joutuvat kiusaamisen kohteiksi tai joutuvat osallistumaan rikolliseen toimintaan, kasvavat. Syrjäytymisen syveneminen, järjestäytyneempi rikollisuus ja turvattomuuden lisääntymoinen, siihen kaavailtu uudistus nähdäkseni johtaa.

2 kommenttia:

mm kirjoitti...

Minulle on jäänyt epäselväksi, miten nuo "rikolliset" tunnistetaan. Ovatko he niitä, jotka ovat kärsineet rangaistuksensa vai niitä, joiden tuomitsemiin oikeuslaitos ei ole pystynyt? Miten on mahdollista, että yhteiskunta tietäisi, että joku saa samaan aikaan sosiaalitukea ja kuitenkin harrastaa rikollista toimintaa? Riittääkö epäily?

Yhdyn tuohon ajatusmalliisi. Kun asiaa katsoo maailmanlaajuisesti, yhteiskunnan tukien puuttuminen ei suinkaan ainakaan vähennä rikollisuutta...

KirsiM kirjoitti...

MM, se jäi minullekin epäselväksi ja pahaa pelkään, että nimenomaan toimenpiteet olisi suunnattu juri niihin ihmisiin, jotka muutenkin ovat paitsi rikoksen tekijöitä, myös uhreja, sekä heidän lapsiinsa, joita elämä kohtelee muutenkin kaltoin.
Poliisijohtaja Lardot oikaisi seuraavana päivänä käsityksiään ja kertoi, että tarkoitus ei ole puuttua perhepoliittisiin tukiin. Se tieto oli joka tapauksessa huojentava.