15.10.12

Helsingissä Alepa alentuu jo huijaamaan kahvin hinnalla

Kahvipaketin hinta eikun nousee. Juuri katsoin eilen telkusta juttua, jossa kerrottiin, että ihmiset ovat valmiit maksamaan laatukahvista eivätkä tyydy halpistuotteisiin. Ehkä on noin, mutta on muitakin selityksiä. Tässä niistä yksi:

Viime perjantaina Malmilla myytiin Juhla Mokkaa alle kolmen euron pakettihinnalla. Itse hieraisin silmiäni, kun kotimatkalla poikkesin Helsingin Puistolan Alepaan ja siellä oli Juhla Mokkaa hintaan  2.75. Hinta oli kahteen kertaan, isolla ja pienellä, Juhla Mokka -hyllyn reunassa. Alemmalla, lattiatasossa, oli puulavalla jotain halpiskahvia, jossa ei ollut lainkaan hintaa.

Tarkemi tutkiminen kuitenkin tuotti sen tuloksen, mitä kriittinen kuluttaja aavistelee tällaisessa tapauksessa: jostain syystä Juhla Mokan hinta oli kokonaan jäänyt merkitsemättä ja Rainbow-kahvin hinta oli ikään kuin vahingossa lipsahtanut Juhla Mokka -hyllyn reunaan.

Kyseessä olisi tietenkin voinut olla pelkkä inhimillinen erehdys.
Huomautin asiasta perjantaina kassalla asioidessani siis.
Lauantaina tilanne oli ennallaan. Huomautin jälleen.
Maanantaiaamuna tilanne oli ennallaan. Huomautin. Kassahenkilö kertoi, että kahvit ovat vain tilapäisesti tuossa ja odottavat siirtämistä toiseen paikkaan. Illalla tilanne oli edelleen aivan sama kuin perjantaina.

Sääliksi käy ikäihmisiä, jotka näkevät isot tarjoushinnat, eivät ehkä muita hintoja. Toki kaupassa asioivista moni rypee rahassa. Rikkaatkin ihastuvat tarjoushintoihin. Heistä kaikki eivät lue ostoslappua ostoksia pakatessaan. Suurin sääli kohdistuu pienellä eläkkeellä sinnitteleviin vahuksiin ja muihin pienituloisiin.

Edit. 16.10 klo 20
Tänä iltana ilmeisesti joku asiakas oli käynyt "korjailemassa" tilannetta: Juhla Mokka -hyllyn laitaan oli nostettu muutama Rainbow-kahvipaketti. Oikein hyvä. Nyt ei näytä aivan pahalta, vaikka hyllyssä ei tosin edelleenkään ole Juhla Mokan hintaa, ei isolla, ei pienellä.

5 kommenttia:

hpy kirjoitti...

Usein yritetaan huijata.

Mari Koo kirjoitti...

Laitoin tämän esiin myös Kulutusjuhlaan: http://kulutusjuhla.fi/2012/10/puistolan-alepan-kahvin-hintamerkinnat-huijasivat-asiakkaita/

KirsiMy kirjoitti...

Hpy, tämä on mielestäni yleistynyt nyt kun kahvin hinta on korkea.
MariKoo, kiitos. Tänään oli tilannetta sitten "korjailtu". Vieläkään ei ollut Juhla Mokan hintaa tässä hyllyssä, mutta joku, ehkäpä asiakas, oli nostanut hinnan yläpuolelle muutaman Rainbow-paketin, joten enää hintalappu ei johtanut ihan yhtä pahasti harhaan kuin esim. eilen.

Unknown kirjoitti...

Tulipa mieleeni kun vasta viime viikolla tein kauppaan netin kautta valituksen HeVi-puolella myytävistä pilalle menneistä marjoista. Kyseisessä kaupassa myös muut HeVi-tuotteet ovat usein pahaksi menneitä. Minulle vastattiin, että marjat poistetaan hyllystä ja että laadunvalvontaa tarkkaillaan jatkossa paremmin.
Menin kolme päivää myöhemmin kauppaan ja HOMEISET MARJAT kököttivät tutulla paikallaan tyytyväisen valkoisina (niin, siis puolukat..).
Kävin puhumassa asiasta myyjälle ja onneksi tajusivat ottaa ne (vaikken vaatinut) silmieni alla pois hyllystä.
Inhimillisyyttä on vielä jäljellä, mutta usein kuluttaja saa kyllä tarkkailla itse toteutetaanko laadunvalvonta ja esimerkiksi tämä hinta-jupakka oikein. Ikäänkuin tämä tehtävä ei kuuluisi oikeasti kaupan _työntekijöille_ ja _osastopäälliköille_ sekä ennenkaikkea _esimiehelle_.

Tällainen avautuminen :)


iloavaielamaa.blogspot.com

KirsiMy kirjoitti...

Iina-Pauliina P, henkilökunta on hyvin kohteliasta tässä meidänkin lähikaupassamme, mutta hyvä käytös ei juuri mitään maksa. Noi kuvan muutama kahvipaketti hinnan edessä oli mitä ilmeisimmin asiakkaan sinne nostamia. Itse en ryhtynyt kuvaa varten mitään siirtelemään, mutta aiempina päivinä hinnan päällä komeili vain Juhla Mokka -pakettien tömäkkä rivi.
Tuoretuotteiden tai maidon suhteen olen itse toiminut sumeilematta niin, että olen ilmoittanut terveystarkastajalle. Se saa vähän liikettä kaupassakin sentään.