9.8.08

Tuusulan rantatiellä





Tuusulan rantatien kierroksen raportti on pitkittynyt ja samalla menettänyt tuoreuttaan. Aiemmin: Erkkola, Aleksis Kiven kuolinmökki ja jutut Pekka Halosen talusta Tienraivaajia Karjalassa 1. ja 2. Halosen näyttely on siis vielä parin viikon ajan Ateneumissa ja tämä taulu on kunniapaikalla näyttelyssä.
Pistän kuitenkin tähän muutaman kuvan Halosenniemestä, taiteilija Pekka Halosen ja hänen perheensä kodista. Pekka Halosella oli iso perhe. Hän oli selvästi kodin ihminen, jonka monet aiheet voimme vieläkin löytää yksinkertaisesti menemällä Halosenniemeen. Ei siis kannata jättää kiertämättä niemen puistoa ja rantoja.

Ei kommentteja: