19.9.12

Lääkäri ei tahdo antaa paapalle hoitoa

Tämän kirjoituksen aiheena ei ole eutanasia, vaan parantavan hoidon epääminen iäkkäältä sotainvalidilta vuoden 2012 Suomessa, isänmaallisella Pohjanmaalla.

Paapalla on 13 lastenlasta joita kaikkia paappa on hoitanut. Tämä kuva on vuodelta 1998.
Iäkäs suvun paappa joutui aivoinfarktin takia sairaalahoitoon Vaasan keskussairaalaan kesällä 2012. Sieltä hänet siirrettiin kaupunginsairaalan kuntoutusosastolle kun siirto oli mahdollinen. Nyt paappa on pitkäaikaissairaille tarkoitetulla osastolla.

Paapalla on se onni, että hänen lapsenlapsensa kaikki tyynni tietääkseni rakastavat häntä, ihmistä, joka on heitä kaikkia hoitanut ja hellinyt lapsuudessa, on väsymättä leikkinyt heidän kanssaan, hoitanut, kun vanhemmat ovat tarvinneet tukea ja apua.
Paappa on sotainvalidi. Hän lähti 17-vuotiaana vapaaehtoisena jatkosotaan, haavoittui siellä. Hänet kannettiin korkean kuumeen kourissa ollessaan ruumiskellariin sotilassairaalassa – ilmeisesti lääkäri oli arvioinut, että hän ei selviydy. Paappapa selviytyi. Hän heräsi ruumishuoneessa ja alkoi hakata ovea: "Päästäkää minut pois, en ole vielä kuollut." Määräyksen antanut lääkäri ei tämän tapauksen jälkeen katsonut enää paappaamme silmiin.

Vuosikymmenet ovat kuluneet. Eränä aamuna lastemme sairaanhoitajaserkku tuli mummolaan ja samanaikaisesti selvisi, että paappa on saanut aivohalvauksen. Hoitoon pääsy ei ollut kovin nopeaa, mutta paappa pääsi keskussairaalaan. Liuotusta ei voitu antaa, koska ei tiedetty, koska tukos oli syntynyt. Meidän pääkaupungissa asuvien ihmetykseksi paappa on koko ajan kuntoutunut kuntoutuistaan – pystyy hyvänä hetkenä pallottelemaan lapsenlapsensa kanssa jo kolme varttia - mutta hoidossa olon hinta on ollut raskas: nykyisellä pikäaikaissairaiden osastolla painostus omaisia kohtaan on ollut raskasta kestää, erityisesti iäkkäälle puolisolle: yksikön ylilääkäri on painostanut omaisia suostumaan siihen, että paapalle ei anneta antibioottihoitoa, jos hän sairastuu keuhkokuumeeseen.
Olemme yksissä tuumin kaikki kieltäytyneet ehdotuksesta. Jos paappa sairastuu, häneltä ei saa evätä hoitoa eikä hänen kuolemaansa saa jouduttaa.
Itselleni on ikävä kyllä silmien eteen piirtynyt kuva, jossa jälleen paappa on joutunut ruumishuoneeseen, jossa hän heikentyneillä voimillaan rynkyttää ovea ja pyytää päästä takaisin elävien puolelle sairaalassa.

Julkisessa eutanasiakeskustelussa ovat vielä vanhusten suureksi epäonneksi menneet puurot ja vellit sekaisin. Juha Hännisen aloittama keskustelu riistäytyi heti pois syöpäpotilaiden sietämättömistä kivuista vanhuksiin. Meillä on varaa hoitaa vanhuksemme. Suomi on rikas maa.
Suosittelen jokaiselle tolkuissaan olevalla ihmiselle hoitotahdon kirjoittamista. Hoitotahtoa voi halutessaan myös päivittää. Pahinta on, jos joku lääkäri omista näkemyksistään käsin punnitsee rahassa, kannattaako ihmisen antaa elää.

Katso myös:

Suomessa on jo käytössä eutanasia – Vanhusten annetaan kuihtua hengiltä, Tamperelaisen juttu
Lääkärin tulee poistaa kärsimystä Tiina Tasmuth lääketieteen tohtori, syöpätautien erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys, Hyks Syöpätautien klinikka päivystävä lääkäri, Terhokoti. Yleisönosastokirjoitus Helsingin Sanomissa.


Keskustelu elvytyskiellosta 
on sekin käynnissä. Tämä postaus ei käsittele tätä aihetta nyt: Suomi24-keskustelu Passiivinen eutanasia.

Edit. 27.10.12

Ja  toki on sitten mahdollisuus, että kirjoitukseni taustalla oleva onglma johtuukin sairaalabakteerista. Ainakin keskussairaalan puolella hygieniasaa oli omaistenkinhavaittavia puutteita. Tässä vähän lainausta MRSA-infektion riskistä ainakin vastaisten vanhusten varalle: Tavallisimmin MRSA-infektion saavat potilaat, jotka ovat sairaalahoidossa tai jotka ovat iäkkäitä ja joilla on huono vastustuskyky. MRSA-infektion voivat saada myös potilaat, joilla on avoimia haavoja tai virtsakatetri.

Pelkällä hyväällä työmoraalilla ja hygienialla ei kuitenkaan syntyneitä ja pitkään kehittyneitä ongelmia enää sitten selätetä.
Lääkärilehden 2008 lääketieteellinen pääkirjoitus, jonka on kirjoittanut Jukka Lumio, on otsikoitu Sairaalainfektioiden torjunnassa ratkaisee raha.
Itsestäni on pikemminkin näyttänyt siltä, että esimerkiksi MRSA-bakteerin julkisuuskuvaa  on pikemminkin alettu parantaa sen sijaan että olisi keskitytty karkoittamaan sitä siltä, missä sen tuhot ovat kohtalokkaita; on kai annettu periksi. Kyseessä ei enää olekaan tappajabakteeri eikä superbakteeri, vaan elämään ja kuolemiseen kuuluva luonnollinen juttu. Katso täältä.

Sairaalabakteereista löytyy yleisellä ja lääketieteellisellä tasolla tietoa Terveyskirjastosta.

Vaasassa on ilmeisesti ollut pitkään sairaalabakteeriongelmia. Tässä yksi yleisönosastojuttu vuodelta 2009.


Vaasan seudulla näköjään on puhetta sairaalabakteereista, ainakin kulueränä: Maaliskuun Pohjalaisesta tämä juttu.

 --

Paappa kuoli viikko sitten.

4 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Tämä vetää ihan sanattomaksi, koska tiedän, että tallaista tapahtuu. Toivon voimia kaikille läheisille.

KirsiM kirjoitti...

Liisa, kiitos. Tämä ei ole pelkkä yksittäistapaus, siksi kirjoitin tämän entryn. Paapan asia voidaan hoitaa muuta kautta, siihen ei tarvita julkisuutta, sillä meillä on suuri ja rakastava sukuverkosto, joka vetää yhtä köyttä, mutta mitä tapahtuukaan uupuneille, yksinäisille omaishoitajille, joita aletaan painostaa hoidon tason madaltamiseen tai kevyempään hoitokäytäntöön tai siihen, että hoidoissa siirrytään vaiheeseen, jossa luovutaan lääkkeiden käytöstä tai miten se milloinkin muotoillaan, yhtä kaikki tarkoittaen, että hoitohenkilökunta alkaa ehdotella, että potilaan annetaan kuolla johonkin hoidettavissa olevaan sairauteen. Uupunut läheinen ehkä antaa periksi ja lääkäri sälyttää hänen päälleen lisäksi vastuun läheisen ihmisen hengestä.

mm kirjoitti...

Tärkeä asia. Hyvä, että rajasit tämän asian näin hyvin.

Olen jo nähnyt metissä lauseita, jossa vanhojen ihmisten suoranaista "pakkoeutanasiaa" puolustetaan taloudellisin syin.

KirsiM kirjoitti...

MM, en ole voinut välttyä mainitsemasi kaltaisilta ajatuksilta tässä yhteydessä ja ne huolestuttavat itseäni erittäin paljon. Toivon, että olen väärässä. Pelkään, että se, mitä paljastuu, on kauheaa sanoakin.