Keskustelu ravitsemuksesta velloi täällä blogissa viime viikolla. Suhde ruokaan herättää suuria tunteita. On aiheita, jotka herättävät vielä suurempia tunteita: syntymä, kuolema ja rakkaus.Tänään on kuoleman vuoro.
Olin Kuolevan potilaan oireiden hoidon Käypä hoito -suosituksen julkistustilaisuudessa.
Aihe jo sinänsä on herkkä. Kuolema on tapahtuma, jota useimmat meistä eivät mielellään ajattele. Emme mielellämme pohdi omaa kuolemaamme. Emme mielellämme ajattele sitä, että kuolema korjaa myös jokaisen läheisistämme – joko ennen kuin me itse kuolemme tai sen jälkeen. Asia on kipeä.
Itse istuin suuren salin takaosassa ja kun keskustelussa kysyin, mihin ilmoitan, kun olen kirjoittanut oman hoitotahtoni, aika moni kollega kääntyi katsomaan, kuka se oli. Kuolemaan suhtaudutaan kulttuurissamme kuin virtahepoon olohuoneessa. Siitä on pakko olla tietoinen, mutta asiasta puhuminen ei kuulu tapoihin.
6 kommenttia:
Minä toivon, että kun olen vanha ja raihnainen, ollaan hyväksytty eutanasia. Siis oman tahtoni mukaan voisin allekirjoittaa lomakkeen tyyliin "kun en enää itse osaa syödä ja käydä vessassa, lopettakaa minut". En silti ajattele, että näin pitäisi tehdä kaikille tässä jamassa oleville, mutta itselleni toivoisin siinä tapauksessa kuolemaa.
En muuten koe pelkääväni kuolemaa ollenkaan. Uskon, että siitä ne seikkailut vasta alkavat.
Itse olen havainnut usein tuon saman asian, kun olen ollut jakamassa elinluovutuskortteja. Nuoret osaavat ajatella asiaa pidemmällä tähtäyksellä, mutta moni keski-ikäinen sanoo, että "ei meinaa vielä kuolla". Kuolemasta puhuminen tai sen ajatteleminen ennen aikaisesti on nykymaailmassa vaikeaa. Entisaikoina se oli enemmän läsnä ja perheissä pidettiin kuolleita kotonakin jopa päiviä, ennen kuin ne saatiin siirrettyä muualle. Meillä oli viime keväänä potilasyhdistyksessä vertaistukikoulutuksen aiheena "suru ja kuoleman kohtaaminen". Siellä oli saattokodista henkilöitä kertomassa kuolemasta. Ei tilaisuudessa itketty, vaan kuolemasta puhuttiin luonnollisesti. Me, joita se on liipassut läheltä, osaamme ehkä suhtautua siihenkin myönteisemmin. Tosin en ole ollenkaan varma, että uskaltaisinko tehdä itse hoitotestamenttia, sillä olen ollut niin lähellä kuolemaa ja sitä hetkeä, jolloin ei olisi enää pitänyt olla mitään tehtävissä ja kuitenkin oli.
Henkilökohtaisesti en oikein pidä siitä, mitä Käypä hoito -suositus kutsuu palliatiiviseksi sedaatioksi. Se on suomeksi sitä, että syötetään kuolevalle morfiinia, jotta kuoleminen olisi kivempaa. Minusta vähän vaikuttaa siltä, että tällaisen huumaamisen takana on itse asiassa kuoleman kohtaamisen välttelyä. Kuoleminen tietoisena on minulle arvo sinänsä, ja haluaisin kuolla tietoisena ilman, että tajunnan tasoani on keinotekoisesti alennettu. (Jos kivut ovat kovia, se on tietysti toinen juttu.)
Kirsi H, sinulla on seikkailumieltä, viimeinen lauseesi sen paljastaa.
Onneksi tuollaista lomaketta ei voisi toteuttaa, huh. Ajatteles, jos olisit kaatunut ja taittanut molemmat koipesi sekä kätesi aerobicista tullessa, makaisit sairaalassa kipsattuna ja tuollaista lomaketta luettaisi ja annettaisi kärsimyksistä vapauttava piikki, huh.
Hoitotahto kannattaa tehdä, ei kuvitteelliseen tilanteeseen vuosikymmenten päässä, vaan sanoisinko viiden vuoden tähtäimelle. Kysyin ylilääkäri Juha Hänniseltä, voiko hoitotahtoa muuttaa, jos tulee toisiin ajatuksiin. Hän sanoi, että suositellaan asian tarkistamista vuosittain.
Olin erittäin ihmeissäni, että TV 1 ei osannut eilisestä tiedotustilaisuudesta repäistä muuta uutista kuin eutanasian, joka ei kuulunut koko selvityksen piiriin.
Tarjuska, kun kuolema lähestyy hetki sitten aktiivista ihmistä, elämästä voi olla vaikea luopua, vaikka se näyttäisi väistämättömältä. Jos vuoteella kiipeilee äidin sairauden tähden huolestuneita lapsia, saattaa elämänhalu olla pakahduttava.
Sinulle taidettiin joskus tarjota paria viikkoa elinaikaa, jos uutta maksaa ei tule, eikö? Jos olisit kirjoittanut hoitotahtosi, olisitko osannut kirjoittaa sen sillä tavoin, että elämää pelastava hoito ei olisi estynyt? Tärkeää ei ole, että asia kirjoitetaan, vaan että potilaan tai ylipäätään ihmisen tahto on tiedossa. Joskus se on kai helpompi ilmaista selittämällä, mitä toivoo?
Juhana, palliatiivinen sedaatio ei ole sellaista, mitä kuvaat. Pääsemme nyt tähän kuolevan potilaan kivunhoitoon. Ajattelin postata siitä erikseen ja teen sen kohta :)
Kirsi, tiedän mistä puhun. Olen seurannut läheiseni kuolemaa ja hoitoa Terho-kodissa, ja keskustelimme hoitoerimielisyyksistä saattohoitopaikan johtajan Juha Hännisen kanssa (joka on muuten ihan mukava mies). Katson, että kysymyksessä olivat selvät näkemykselliset erot, jotka johtuivat erilaisesta suhtautumisestamme kuolemaan.
Olet kokenut kovia, Juhana, kun olet menettänyt läheisesi.
Palataan kohta tuohon palliatiiviseen sedaatioon ja myös yleisesti käytettyihin kuolevien kivunhoitomuotoihin.
Lähetä kommentti