Tämä on Kirsin blogi. Olen pienemmän ja heikomman puolella aina kun voin. Olen poliittisesti sitoutumaton.
28.2.08
Valokuvatorstai: Valinnan vaikeus
Suuronnettomuustilanteissa on tärkeää, että potilaiden kiireellisyysluokituksen tekijä on tehtäviensä tasalla. Valokuvatorstain tämän päivän aihe on Valinnan vaikeus.
Niin, Liisa, terveydenhuollossa on keskitytty siinä määrin ns. kiireettömän hoidon hoitoonpääsyyn, että kiireellistä apua vaativat potilaat on joskus unohdettu sivummalle, koska he eivät kykene pitämään puoliaan. Suuronnettomuuksissa etukäteissuunnitelman mukaan on luokittelija ja tämän kirjuri, jotka laputtavat uhrit kiireellisyysjärjestykseen etukäteen annetun luokitteluperusteen mukaisesti.
Eräs ystäväni osaa tuon asian. Siinä vaaditaan sopivaa luonnetta, nopeaa tilanteen hallintaa, nopeiden päätösten tekemisen kykyä ja toimintakyvyn säilymistä herpaantumattomana joka vaiheessa. Nykyisellä työalueellaan hän on kyseisen maan (tietysti myös Suomen) Punaisen Ristin kouluttaja työnsä ohella. Kyvyt koeteltu myös pommien jälkeisessä tilanteessa. Erinomainen kuva. Samalla kiitos niille, jotka noita valintoja työkseen tekevät.
MM, kun Lääkäripäivillä kuuntelin potilassimulaattorin vaikerrusta (uhri oli saanut ammuksen aiheuttaman repeämän vatsaansa), totesin, että itsestäni ei olisi ollut ainakaan ensihoitotehtäviin, vaikka tiukoissa paikoissa olen yleensä säilyttänyt toimintakykyni ja lamaannus on tullut vasta jälkijunassa.
Hyvä valinta. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että jonkunhan on tuokin tehtävä hoidettava.
Tuli mieleeni kymmenien vuosien takainen auto-onnettomuus, jossa luokkatoverini, juuri opinnot aloittanut tyttö, joutui onnettomuuteen. Hän hääri apujoukoissa, auttoi muita. Kunnes yhtäkkiä kaatui kuolleena tielle.
En tiedä, olisiko asiantuntevakaan luokittelija ymmärtänyt luokitella kiireelliseksi tapaukseksi ja olisiko sekään auttanut selviämään hengissä.
Mutta hirvittävää tuhlausta se oli. Luokkamme priimus kuoli täysin turhassa onnettomuudessa. Syyllinen osapuoli oli huumeissa ajanut terveysalan ammattilainen.
Pantteri, joskus henki voi olla hiuskarvan varassa. Tehtävään nimetyt saavat erikoiskoulutuksen työhön, mutta varmaa on, että homma ei luonnu keneltä tahansa terveydenhuollon ammattilaiseltakaan. Obeesia, onneksi näitä ammattilaisia tarvitaan äärimmäsen harvoin tositilanteessa, ainakin täällä Suomessa. Maailman kriisipesäkkeissä tilanne sen sijaan on toinen eikä saapuvilla aina edes ole koulutettuja ensihoitoihmisiä, ainakaan riittävästi. Luokkatoverisi kohtalo on tyrmistyttävä. Näin maallikkona mietin, että ehkä hän oli jonkinlaisessa shokissa. Huumekuskit aiheuttavat suurta vaaraa liikenteessä. Tapasin kerran Vaasassa huumeveikon, joka kerskui autohurjastelullaan Kokkolasta Vaasaan. Kuin onnenkaupalla ei kuitenkaan tällä pitkällä matkalla ei tapahtunut onnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa menee usein samasta perheestä tai suvusta useita ihmisiä, mikä kasvattaa jäljelle jäävien taakkaa. Kävin Pohjanmaan-reissullani tapaamassa ystävätärtäni, joka yhtenä päivänä menetti koko perheensä: miehen ja kolme poikaansa.
Itse muistan dokumentin, jossa Etiopian 80-luvun nälänhädässä erään naisen tehtävänä oli valita isosta pakolaisjoukosta päivittän pieni joukko hoitoa saamaan puutteellisten lääkintäresurssien takia.
Hän ei voinut valita pahiten apua tarvitsevia vaan hänen oli valittava ne, joiden henki oli vaarassa, mutta jotka hoidon jälkeen todennäköisesti selviäsivät koko koettelemuksesta.
Hänen tehtävänsä oli maksimoida eloonjäävien määrä, mutta sivutuotteena hän jakoi lukuisia kuolemantuomioita. Näin on tilanne varmasti suuronnettomuuksissakin. Vaatii kovaa päätä tehdä nuo päätökset ja etenkin olla liikaa miettimättä jälkikäteen oliko päätökset oikeita vai vääriä.
Vaavaavaa, juuri avunsaannin optimoimiseksihan tämä potilaiden luokittelu kiireellisyysluokkiin on tehty. Osa potilaista saattaa olla niin kriittisesä tilassa, että mitkään toimenpiteet eivät heitä kuitenkaan pelasta. Sitä tosiasiaa, etteivät lääkäritkään kykene pelastamaan kaikkia, on hyvin vaikea niellä.
Huh huh, onpa hyvä kun omassa työssä tekemäni valinnat voivat rauhassa mennä yrityksen ja erehdyksen kautta. "Jaa, ehkäpä tämä kielioppitehtävä oli liian vaikea/helppo, kokeillaan toisenlaista"...
No, Rita, kieli on joka tapauksessa kommunikaation väline. Jos ihminen puhuu mitä sattuu tai ymmärtää annetut ohjeet miten sattuu, voivat ihmishenget olla vaarassa. Muitelen, että ainakin läheltä piti -tilanteita on tullut kansainvälisessä liikenteessä.
Joo, tuossa valintatilanteessa on henki ja elämä kyseessä.
Vaikkei kaikissa ammateissa ihan noin suoraan ollakaan perimmäisten kysymysten äärellä - niin ainakin poliisit, palomiehet, elintarviketyöläiset, vesilaitostyöläiset, autojen korjaajat jne. joutuvat tekemisiin ihmisten kohtaloon vaikuttavien asioiden kanssa - ja missä vastuullisuus on enemmäin kuin tarpeen. (Tietysti moni muukin, mut ihan esimerkinomaisesti).
Niinpä, Halo. Ja tosiaan meistä jokaisella on oma osuutemme turvallisuuden saralla, arkisimmillaan se ilmenee liikennekäyttäytymisessä sekä arjen vuorovaikutustilanteissa. Vanha totuus on, että sanoilla voi tehdä suurempaaa tuhoa kuin pesäpallomailalla.
Olen ollut sen kaltaisessa tilanteessa ja onneksi ripeä toiminta pelasti vielä pahemmalta vahingolta. Se oli hotellipalo ja onneksi pääsimme katon kautta kutakuinkin hyvin turvaan. Sainpa postissa suuronnettomuusselvityksen tilanteesta, jossa itse olin myös osallisena ja kärisijänä. Kuntoutuslaitoksen henkilökunta sai kiitoksia ripeästä toiminnasta.
Vaavaavaa. Valitseminen tarvitsee todella luonnetta ja ammattitaitoa. Saattaa olla joku vielä tajuissaan oleva, joka joudutaan jättämään hoidotta toisen tajuttoman sijasta. Luotan ammattitaitoiseen ystävääni. Luottaisin silloinkin, jos hän joutuisi valitsemaan jonkun muun minun sijastani. Käytännössä jokainen ensiapupoliklinikka tekee näitä valintoja koko ajan. SUURonnettomuus vain moninkertaistaa ongelman.
Tarjuska, sinä voisit kyllä kirjoittaa ihan hyvin oman kirjan terveydenhuollosta, kokijan näkökulmasta! Siitä tuli mieleeni, että itsekin olin kerran tulipalossa: monikerroksisessa puutalossa syttyi palo laikkaleikkurin kipinästä. Ilman yhtään ammattihenkilöä huikea määrä porukkaa rynnisti palotikkaita alas. Onneksi paikalla ei ollut ketään liikuntarajoitteista. Kuntoutuslaitosten ja vanhainkotien palot ovat ison riskin paikkoja.
Mutkimus, ja lopulta on sitten niin, että vaikka kaikki voitava käytettävissä olevin resurssein olisi tehty, kaikkia uhreja ei voida pelastaa. Joidenkin uhrien vammat kun johtavat vääjäämättä kuolemaan. Kuten tuossa joulun alla kirjoitin, luin Leena Kaartisen kirjan Näkemiin Hasaramaa. Äärimmäisissä olosuhteissa työskennellyt sankarilääkärikin joutui monesti kumartumaan kuoleman edessä. Lukiessani taas tätä Suuronnettomuusopasta tuli kuitenkin ajatus, että pitäisi parantaa omia maallikon auttamistaitojani.
Leenukka, silti on niin, että suuria onnettomuuksiakin tapahtuu harvoin. Niiden varalta kyllä harjoitellaan, mutta koskaan emme tiedä, millainen onnettomuus tulee ja missä.
23 kommenttia:
Hyvä valinta ja raikas kuva.
Sama asia toistuu jatkuvasti päivystyspoliklinikoillamme. Kiireessä tulee helposti myös virheitä.
Niin, Liisa, terveydenhuollossa on keskitytty siinä määrin ns. kiireettömän hoidon hoitoonpääsyyn, että kiireellistä apua vaativat potilaat on joskus unohdettu sivummalle, koska he eivät kykene pitämään puoliaan.
Suuronnettomuuksissa etukäteissuunnitelman mukaan on luokittelija ja tämän kirjuri, jotka laputtavat uhrit kiireellisyysjärjestykseen etukäteen annetun luokitteluperusteen mukaisesti.
Eräs ystäväni osaa tuon asian. Siinä vaaditaan sopivaa luonnetta, nopeaa tilanteen hallintaa, nopeiden päätösten tekemisen kykyä ja toimintakyvyn säilymistä herpaantumattomana joka vaiheessa.
Nykyisellä työalueellaan hän on kyseisen maan (tietysti myös Suomen) Punaisen Ristin kouluttaja työnsä ohella. Kyvyt koeteltu myös pommien jälkeisessä tilanteessa.
Erinomainen kuva. Samalla kiitos niille, jotka noita valintoja työkseen tekevät.
MM, kun Lääkäripäivillä kuuntelin potilassimulaattorin vaikerrusta (uhri oli saanut ammuksen aiheuttaman repeämän vatsaansa), totesin, että itsestäni ei olisi ollut ainakaan ensihoitotehtäviin, vaikka tiukoissa paikoissa olen yleensä säilyttänyt toimintakykyni ja lamaannus on tullut vasta jälkijunassa.
Tuo onkin vaikea ja tärkeä tehtävä. Eikä varmaan sovi jokaiselle.
Hyvä valinta. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että jonkunhan on tuokin tehtävä hoidettava.
Tuli mieleeni kymmenien vuosien takainen auto-onnettomuus, jossa luokkatoverini, juuri opinnot aloittanut tyttö, joutui onnettomuuteen. Hän hääri apujoukoissa, auttoi muita. Kunnes yhtäkkiä kaatui kuolleena tielle.
En tiedä, olisiko asiantuntevakaan luokittelija ymmärtänyt luokitella kiireelliseksi tapaukseksi ja olisiko sekään auttanut selviämään hengissä.
Mutta hirvittävää tuhlausta se oli. Luokkamme priimus kuoli täysin turhassa onnettomuudessa. Syyllinen osapuoli oli huumeissa ajanut terveysalan ammattilainen.
Pantteri, joskus henki voi olla hiuskarvan varassa. Tehtävään nimetyt saavat erikoiskoulutuksen työhön, mutta varmaa on, että homma ei luonnu keneltä tahansa terveydenhuollon ammattilaiseltakaan.
Obeesia, onneksi näitä ammattilaisia tarvitaan äärimmäsen harvoin tositilanteessa, ainakin täällä Suomessa. Maailman kriisipesäkkeissä tilanne sen sijaan on toinen eikä saapuvilla aina edes ole koulutettuja ensihoitoihmisiä, ainakaan riittävästi.
Luokkatoverisi kohtalo on tyrmistyttävä. Näin maallikkona mietin, että ehkä hän oli jonkinlaisessa shokissa. Huumekuskit aiheuttavat suurta vaaraa liikenteessä. Tapasin kerran Vaasassa huumeveikon, joka kerskui autohurjastelullaan Kokkolasta Vaasaan. Kuin onnenkaupalla ei kuitenkaan tällä pitkällä matkalla ei tapahtunut onnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa menee usein samasta perheestä tai suvusta useita ihmisiä, mikä kasvattaa jäljelle jäävien taakkaa. Kävin Pohjanmaan-reissullani tapaamassa ystävätärtäni, joka yhtenä päivänä menetti koko perheensä: miehen ja kolme poikaansa.
Sairaanhoitoon sisältyy todella paljon valintoja ja vaikeita sellaisia.
Hyvä kuvavalinta, Kirsi.
Hilkka, suuronnettomuuksissa on lisäksi kiire, joten ammattitaito on silloin testissä.
Neulekirppu, hauska sanavalinta.
Itse muistan dokumentin, jossa Etiopian 80-luvun nälänhädässä erään naisen tehtävänä oli valita isosta pakolaisjoukosta päivittän pieni joukko hoitoa saamaan puutteellisten lääkintäresurssien takia.
Hän ei voinut valita pahiten apua tarvitsevia vaan hänen oli valittava ne, joiden henki oli vaarassa, mutta jotka hoidon jälkeen todennäköisesti selviäsivät koko koettelemuksesta.
Hänen tehtävänsä oli maksimoida eloonjäävien määrä, mutta sivutuotteena hän jakoi lukuisia kuolemantuomioita. Näin on tilanne varmasti suuronnettomuuksissakin. Vaatii kovaa päätä tehdä nuo päätökset ja etenkin olla liikaa miettimättä jälkikäteen oliko päätökset oikeita vai vääriä.
Vaavaavaa, juuri avunsaannin optimoimiseksihan tämä potilaiden luokittelu kiireellisyysluokkiin on tehty. Osa potilaista saattaa olla niin kriittisesä tilassa, että mitkään toimenpiteet eivät heitä kuitenkaan pelasta.
Sitä tosiasiaa, etteivät lääkäritkään kykene pelastamaan kaikkia, on hyvin vaikea niellä.
Huh huh, onpa hyvä kun omassa työssä tekemäni valinnat voivat rauhassa mennä yrityksen ja erehdyksen kautta. "Jaa, ehkäpä tämä kielioppitehtävä oli liian vaikea/helppo, kokeillaan toisenlaista"...
No, Rita, kieli on joka tapauksessa kommunikaation väline. Jos ihminen puhuu mitä sattuu tai ymmärtää annetut ohjeet miten sattuu, voivat ihmishenget olla vaarassa. Muitelen, että ainakin läheltä piti -tilanteita on tullut kansainvälisessä liikenteessä.
Joo, tuossa valintatilanteessa on henki ja elämä kyseessä.
Vaikkei kaikissa ammateissa ihan noin suoraan ollakaan perimmäisten kysymysten äärellä - niin ainakin poliisit, palomiehet, elintarviketyöläiset, vesilaitostyöläiset, autojen korjaajat jne. joutuvat tekemisiin ihmisten kohtaloon vaikuttavien asioiden kanssa - ja missä vastuullisuus on enemmäin kuin tarpeen. (Tietysti moni muukin, mut ihan esimerkinomaisesti).
Niinpä, Halo. Ja tosiaan meistä jokaisella on oma osuutemme turvallisuuden saralla, arkisimmillaan se ilmenee liikennekäyttäytymisessä sekä arjen vuorovaikutustilanteissa. Vanha totuus on, että sanoilla voi tehdä suurempaaa tuhoa kuin pesäpallomailalla.
Olen ollut sen kaltaisessa tilanteessa ja onneksi ripeä toiminta pelasti vielä pahemmalta vahingolta. Se oli hotellipalo ja onneksi pääsimme katon kautta kutakuinkin hyvin turvaan. Sainpa postissa suuronnettomuusselvityksen tilanteesta, jossa itse olin myös osallisena ja kärisijänä. Kuntoutuslaitoksen henkilökunta sai kiitoksia ripeästä toiminnasta.
Vaavaavaa. Valitseminen tarvitsee todella luonnetta ja ammattitaitoa. Saattaa olla joku vielä tajuissaan oleva, joka joudutaan jättämään hoidotta toisen tajuttoman sijasta.
Luotan ammattitaitoiseen ystävääni. Luottaisin silloinkin, jos hän joutuisi valitsemaan jonkun muun minun sijastani.
Käytännössä jokainen ensiapupoliklinikka tekee näitä valintoja koko ajan. SUURonnettomuus vain moninkertaistaa ongelman.
Tarjuska, sinä voisit kyllä kirjoittaa ihan hyvin oman kirjan terveydenhuollosta, kokijan näkökulmasta! Siitä tuli mieleeni, että itsekin olin kerran tulipalossa: monikerroksisessa puutalossa syttyi palo laikkaleikkurin kipinästä. Ilman yhtään ammattihenkilöä huikea määrä porukkaa rynnisti palotikkaita alas. Onneksi paikalla ei ollut ketään liikuntarajoitteista. Kuntoutuslaitosten ja vanhainkotien palot ovat ison riskin paikkoja.
Mutkimus, ja lopulta on sitten niin, että vaikka kaikki voitava käytettävissä olevin resurssein olisi tehty, kaikkia uhreja ei voida pelastaa. Joidenkin uhrien vammat kun johtavat vääjäämättä kuolemaan. Kuten tuossa joulun alla kirjoitin, luin Leena Kaartisen kirjan Näkemiin Hasaramaa. Äärimmäisissä olosuhteissa työskennellyt sankarilääkärikin joutui monesti kumartumaan kuoleman edessä.
Lukiessani taas tätä Suuronnettomuusopasta tuli kuitenkin ajatus, että pitäisi parantaa omia maallikon auttamistaitojani.
Onneksi todellakin täällä valinnantekijät ovat pääosin tehtäviensä tasalla ja suuria vahinkoja sattuu vain harvoin.
Leenukka, silti on niin, että suuria onnettomuuksiakin tapahtuu harvoin. Niiden varalta kyllä harjoitellaan, mutta koskaan emme tiedä, millainen onnettomuus tulee ja missä.
No eipä tosiaan ole maailman helpoin valinta tehtävänä.
Elina, totta.
Lähetä kommentti