Hoitotakuu, eli kiireettömään hoitoon pääsyn turvaava lainsäädäntö, tuli voimaan vuonna 2005. Sen keskeinen tavoite oli lisätä kansalaisten yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta terveydenhoitoon pääsyssä. Tämä tavoite ei ole täysin toteutunut. Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet eivät ole toimineet odotetulla tavalla.Tiedot ilmenevät Valtiontalouden tarkastusviraston Hoitotakuu-raportista (167/2008; ei vielä näköjään verkossa). Tulokset ovat aivan linjassa arkikokemuksen kanssa.
Hoitoon pääsy ei ole nopeutunut hoitoketjun alkupäässä. Perusterveydenhuollon jatkohoitoon ei ole panostettu riittävästi, eikä enimmäisaikaa sairauksien jälkihoidolle ole määritelty. Hoitotakuulla ei ole saavutettu kustannussäästöjä ja Kela-korvauksen piiriin kuuluvat yksityislääkärikäynnit ovat jatkaneet kasvuaan.
Itse en muuta osannut uskosa etukäteenkään, kun hoitotakuuseen valmistautumisessa tärkeintä näkyi olevan, että puhelimeen vastataan heti; tämänkin palvelun sisältö ainakin omassa terveyskeskuksessa näkyy olevan epätasalaatuista.
Hoitoon pääsy on sattumanvaraista ja hoito katkeaa usein ensimmäiseen käyntikertaan, koska käytännöt on rakennettu pelkästään pikkuvaivojen tai akuuttien vaivojen varalle; niinpä monet sairaudet pääsevät kroonistumaan, kun ongelmiin ei puututa ja usein potilaat joudutaan lähettämään erikoissairaanhoitoon, kun lopulta terveyskeskuslääkäri ei heille enää osaa mitään tehdä, kun hoitoa on pakko antaa sairauden pahetessa.
5 kommenttia:
No mitäpä muutakaan.
Hoitotakuu on loistava esimerkki poliittisesta rauhoitekäsitteestä, jonka ainoa päämäärä on ehkäistä ihmisten poliittinen kritiikki oikeistolaista alasajoa vastaan.
Humanistisia käsitteitä uusliberalistiseen alasajoon ja valtion hajottamiseen.
Arhii, toivon, että olet väärässä. Itsekään en ole välttynyt noilta ajatuksilta, varsinkin kun helsinkiläisenä olen katsellut "positiivisen diskriminoinnin" tiedottamiskampanjointia, jota kaupungin terveysjohto on esitellyt. Tehotonta toimintaa, kun tarkastelee kylmiä kuolleisuuslukuja. Tasa-arvo on kaukana ja nykylinjauksin etääntyy aina vain kauemmas. Taidan olla kanssasi samaa mieltä. En vain tiedä, mikä olisi se poliittinen taho, joka saisi aikaan korjausliikkeen.
Käytäntö ja juhlapuheet eroavat kuin yö ja päivä. Valitettavasti ajattelen yhtä skeptisesti kuin Arhii.
Ahneus saavuttaa megamitat varmasti ennen tämän vuosisadan loppua. Voi olla, että tämä menossa olevat kymmenet riittävät.
On järkyttävää kuinka muutama ihminen saa massat kurjistumaan oman vallanhimonsa takia. Mutta niinhän se on aina ollut historian hämäristä saakka.
Suomesta on aika pienessä ajassa, runsaassa vuosikymmenessä, tullut pöyrityttävän eriarvoinen maa. Se on ollut joidenkin poliitikkojen ääneenkin lausuma tavoite.
Valtionhallinnossa puoluepoliitikkojen on hyvä asettaa tavoitteita kunnallishallinnolle ja kunnallishallinnossa on sitten helppo puolustautua sanomalla, että rahat eivät riitä.
Valtio on tosiaan myös sälyttänyt paljon velvotteita kunnille, mutta samassa suhteessa ei verotulojen kertymä ole ymmärtääkseni siirtynyt valtiolta kunnille, vaan valtio kerää edelleen suuren osan veropotista siihen nähden, että ovat siirtäneet tulonsiirtoja ja terveyspalveluja kuntien velvotteiksi.
Nyt ainakin omalla kohdallani tiedän, miten minusta tehtiin sairas...
Mut jokainen puhukoon vaan omasta puolestaan.
Maltodekstriini on minulle nyt hengenvaarallista. Miten ihmeessä muut sellaista sietää?
Lähetä kommentti