Alakulo hiipii toisinaan ainakin omaan mieleeni. Helponta olisi silloin vetäytyä kerälle ja syödä suklaata, mutta kovin usein en itse voi sitä tehdä, sillä silloin suklaasta tulee minulle muita ongelmia. Jouduin toden teolla ongelman kanssa kasvokkain viime kesänä, kun Venäjän metsäpalot saivat aikaan jotain, minkä diagnoosi kesti puoli vuotta enkä voinut lähteä sauvakävelylle kavereitten kanssa.
Vastaisen varalle pyytelen tässä ilmaisia tai ainakin hyvin halpoja mielenkohotusvinkkejä iloksi itselleni ja meille kaikille.
15 kommenttia:
Olen havainnut, että liikunta tosiaan auttaa alakuloon. Minulla tosin vain hetkellisesti, mutta parempi sekin kuin ei mitään.
Muita mielialan pakoiluun käyttämiäni keinoja on lukeminen, soittaminen (piano) ja ajattelu. Ei mitään kovin mullistavia ideoita siis. Jään itsekin odottamaan viisaampien kommentteja.
Paitsi että miten olisi kukka-asetelimien tekeminen. Ostaisi kaupasta vermeet valmiiksi ja vaikka kirpparilta hankkisi maljakot? Itse harrastin tätä aikoinani, mutta enää en jaksa.
Elegia, tuo ajattelu alkoi heti kiinnostaa. Riippuu ehkä alakulon syistä, tehoaako, mutta kerro, miten ajattelemalla karkoitetaan matalaa mieltä.
Minä myös vannon liikunnan nimeen. Käsittääkseni on olemassa tieteellistäkin tutkimusaineistoa siitä, miten liikunta vaikuttaa piristävästi...
Toinen oikein hyvä keino on meditointi tai kunnon rentoutusharjoitus. Meditoida voi vaikka tuolilla istualtaan; kannattaa ottaa mukava asento. Kädet voi laskea reisien päälle mukavasti kääntäen kämmenpohjat ylöspäin. Niskaa voi ensin venyttelemällä rentouttaa. Kun on hyvä olo fyysisesti, voi sulkea silmät ja alkaa hengittää oikein rauhallisesti ja pitkään, niin että koko vartalo täyttyy ja tyhjenee ilmasta. Meditoida voi esimerkiksi laskemalla 300:sta alaspäin kohti nollaa.. Jos mieli harhautuu muualle, voi hylätä turhat ajatukset ja jatkaa siitä mihin jäi. Tärkeää olisi kuitenkin koettaa keskeyttää kaikki muut ajatukset ja koittaa keskittyä vain numeroihin. Alussa keskittymistä helpottaa tuo laskeminen, myöhemmin "trafiikin" pään sisällä voi keskeyttää muutenkin. Ei maksa mitään ja tuo hyvän olon! Auttaa myös jännitykseen ja stressiin.
Rentoutusharjoituksella on sama vaikutus. Kannattaa mennä lattialle makaamaan, ja asettaa kädet ja jalat luontevasti haralleen, niska mahdollisimman suorana. Sitten taas suljetaan silmät ja aloitetaan vaikka jännittämällä ja sen jälkeen rentouttamalla kaikki ruumiinosat. Kun kaikki ruumiinosat on käyty läpi, voi vielä käydä erikseen kaikki osat läpi ajatellen niitä yksitellen. Voi mielessään kuvitella, miten jäsenet muuttuvat täysin rennoiksi, veltoiksi ja painaviksi. Kun on saavuttanut täydellisen rentouden, voi nautiskella hetken olostaan ja sitten pikkuhiljaa alkaa liikuttelemaan paikkoja, ettei aivan nukahda.
Toivottavasti näistä on jotain apua!
Chi, meditaatiohan on sitten vähän kuin pitsinvirkkausta, jossa myös lasketaan ja samalla mieli tyhjentyy itsestään kaikenlaisesta turhasta, koska pitää pitää mielessä yksi yks kaks kolme neljä... kaksi yksi kaksi kolme neljä... kolme yksi kaksi kolme neljä..
Meditaation etuna on rentous, joka pitsinvirkkuussa saattaa kadota, mutta rentouden voi saavuttaa tuolla mainitsemallasi rentoutusharjoituksella. Hyvä.
Chi, oma ongelmani kesällä oli se, että sauvakävely kävi mahdottomaksi, kun en päässyt ulos ja diagnoosi pitkittyi.
Ehkä ajattelu on väärä termi. Tai riippuu, miten asian näkee. Itse saatan helpostikin vajota omiin ajatuksiini, jos vain sopiva aihe löytyy. Se voi olla poliittinen tai jokin muu "pehmeämpi" aihe tai esimerkiksi jokin kiistelty teoria. Kuitenkin jotakin sellaista, millä ei ole mitään tekemistä oman persoonani kanssa.
Toisenlaista ajattelua voisi olla "omaan maailmaan" katoaminen. En tiedä, kuinka rakentavaa se toisaalta on. Itse viettäisin "omissa maailmoissa" mielelläni vaikka jok'ikisen päivän, mutta valitettavasti täytyy elää "täällä".
Näillä ei tosin mitään alakuloa poisteta totaalisesti, mutta ainakin voi siirtyä muualle - kohdistaa energian muualle. Kenties "terveemmillä" ihmisillä on järkevämpiä keinoja taistossa alakuloa vastaan - etenkin, jos se ei ole jatkuva olotila.
Nyt ymmärrän, mitä tarkoitat, Elegia. Kun arkitodellisuus vie voimia ja ympärillä on kovin vähän kaunista, tavoittelen minäkin tuota oman maailman olotilaa.
Luullakseni kuvitteleminen on keino torjua näköalattomuutta, ainakin itselläni on sellaisia kokemuksia.
Kuvittelemisen tuloksena syntyy toisinaan jopa taidetta tai ainakin käden taidon tuotteita. Luulen – en tosin ole asiaan perehtynyt – että useimmiten taide kumpuaa jostain ristiriidasta.
Elegia, on paljon asioita, joiden sureminen on luonnollista. Olisi outoa, jos esimerkiksi taloudelliset huolet tai sairaus eivät vaikuttaisi mielialaan ja terveyteen. Luulen, että alakulo hiipii monen ihmisen elämään; vaikka ihmiset eivät siitä puhuisikaan; olemmehan kaikki taitavia kätkemään asioita.
Lisäisin listaan ainakin musiikin kuuntelun - ja nimenomaan aktiivisen kuuntelun eikä taustameluna pitämisen.
"Toiseen maailmaan" voi myös paeta hyvän kirjan avulla, kaikkea ei tarvitse keksiä itse.
Samoin ystävälle soittaminen auttaa, tai vaikka yhteyden ottaminen sellaiseen ihmiseen, josta ei ole kuukausiin/vuosiin kuullut. Seurauksena voi olla todella mielenkiintoinen kohtaaminen.
Ajattelu, kaikki keskittymiskykyä vaativa toiminta nostaa ainakin omaa vireystilaani. Esim vaikeahkon vieraskielisen tekstin lukeminen on tällainen hyvän mielen tuoja, joka minulla vastaa vaikutuksiltaan hyvää urheilusuoritusta.
Lisäksi kaikki luova toiminta, jossa tekeminen on vähintään yhtä tärkeää kuin valmis tuotos, tuo kestävää iloa.
Niin, Amina, Martti Luther aikanaan sanoi, että musiikki karkoittaa paholaisen. Ensin hän tosin oli koettanut heittää tätä mustepullolla.
Omakin kokemukseni vahvistaa tosiaan, että keskittymiskykyä vaativat tehtävät nostavat mielialaa.
Tuo luova toiminta on merkillinen juttu. Ilman muuta se parantaa oloa. Se ei kuitenkaan tyhjennä mieltä kuten pitsinvirkkuu, vaan tekee tilaa asioiden pohdinnalle ja suunnittelulle.
Kaiken edellä mainitun lisäksi olen huomannut, että erityisesti uuden opettelu ja siihen keskittyminen, innostuminen, helpottaa alakuloista mieltä. Parhaimmillaan tuo innostus sitten tuottaa oikein kunnollisen flown joka todellakin saa sydänalan hyrisemään...
Joitain vuosia sitten, elämän tiukalla hetkellä, satuin vahingossa opettelemaan silkkihuivien teon. Niiltä ajoilta on muutamakin "ahdistusliina" jäljellä.
Ja mikä mukavinta - on niin paljon asioita elämässä vielä mitä opetella!
Joo, jos ensi kesänä en pääse lenkille, voisin opiskella vaikka nykykreikkaa :)
Itse sain mieleni pysymään jokeenkin virkeänä, kun makasin kuukausitolkulla sairaalassa huonossa kunnossa ja alakulo hiipi pikkuhiljaa sisuksissani. Maaria Leinosen runot antoivat voimaa ja selvensivät ajatusmaailmaani. Lisäksi keksin koko ajan kaikkea pientä puuhastelua, jota sairaalavuoteessa voi harrastaa, kuten tein tsemppikortteja ystäville ja hoitajille. Samoin isteni sain pidettyä kasassa kuuntelemalla korvalappustereoitten kautta kevyttä musiikkia. Tässä omia aatoksiani alakulon hälventämiseen. :)
Hauskaa, Tarjuska, pidit omaa mielialaasikin korkealla kannustamalla toisia :)
Kuinka kevyttä musiikkia kuuntelit? Mikä oli kohottavin biisi?
Lähinnä kuuntelin sellaista tanssimusiikkia, josta pidin tai kappaleita joiden sanoista löysin jotain lohtua. Ajatukset olivat hetken poissa siitä tilasta, jossa todellisuudessa olin. Teinkin tsemppikortteja usein vieressä makaaville potilastovereille....se näytti toimivan. :)
Sosiaalisuus piristää mieltäni. Puhelinsoitto, tekstiviesti, kirjeen kirjoittaminen, sähköposti, mikä tahansa, mieluiten jotain joka saa ajatukset toisaalle. Usein myös piirtäminen tai askartelu - ylipäätään värien kanssa puuhastelu - tekee hyvää.
Eilen kuitenkin nauroin ääneen, kun leikkasin suihkunraikkaana otsatukkaani vessan peilin edessä ja saatuani projektin valmiiksi totesin että rinnukseni olivat täynnä pientä mustaa tököä karvaa. Mulle oli kasvanut rintakarvat!
Tarjuska, on merkillistä, mutta näin se on: kun toista piristää, piristyy itse. Ehkäpä itsekeskeisyys on sittenkin hyvän elämän pahin este. Tästä todisteeksi vedän, Pauliina, myös sinun kommenttisi. SInuakin piristää toisten piristäminen ilmiselvästi.
On muuten merkillinen juttu: asioita jotenkin pitää miettiä, niitä ei voi vain työntää taka-alalle miettimättä. Sielti niissä ei näköjään kannata ruveta rypemään; mieluummin vaikka kannattaa näperrellä helmikoruja mahdollisimman pienistä helmistä.
Pauliina, luullakseni huumorintaju on aika pätevä hyvinvoinnin mittari :)
Lähetä kommentti